Ahrnstedt vei mukanaan. Posotin neljä sataa sivua yhdessä illassa. Aivan alussa häiriinnyin hieman upouudesta kirkosta joka mystisesti ränsistyi alle päivässä, mutta sitten annoin tarinan vaan viedä. Juonikuvio oli tuttu ja turvallinen lukuisista Englannin 1800-luvulle sijoitetuista historiallisista romaaneista eikä pettänyt missään vaiheessa.
Kyse on puhtaasti viihteestä. Historiaa oli minusta mukana ihan tarpeeksi. Kuningaspari oli saatu ympättyä uskottavasti tarinaan samoin kuin pätkä elämää hovissa.
Kaikkia lukijoita kirja ei miellyttänyt yhtä paljon. Ullan mielestä kirja
antaa silotellun kuvan keskiajasta ja ajankuva jää hyvin ohueksi. Siinä kuvataan lähinnä ihmisiä, mutta ympäristö ja ajankuva jäävät vieraiksi. Esimerkiksi Kuningas Maunu Eerikinpoika sekä kuningatar Blanka ovat läsnä, mutta siitä huolimatta ajankuva jää hyvin vajavaisiksi eli enemmän olisi voinut ammentaa tuon ajan historiallisesta kontekstista. Taustatyö historiaan olisi saanut korostua ja näkyä enemmän.Jane on samoilla linjoilla
Maunun ja Blankan hallitsijakausi oli värikästä aikaa kapinoineen ja takinkääntöineen, olipa Maunu julistettu pannaankin. Voi kunpa edes jotain näistä olisi hyödynnetty tarinan taustalla tapahtuvana!Kapinat ja epävarmuus vilahtivat kirjassa minusta sopivasti. Naispäähenkilö oli (taas kerran!) kirjoitustaitoinen lääkintäosaaja eli hiukan tautia ja kurjuuttakin oli mukana. Ulla jää kaipaamaan Kauniston kirjojen löyhkäisempää ja pornahtavampaa keskiaikaa.
Apropoo, Kauniston kirjojen lukeminen on jäänyt minulla ensimmäisille sivuille. En muista tarkalleen mistä en pitänyt. Ehkäpä ylenmääräisen vakavasta historiallisuudesta?
(Kansikuva kaapattu kustantajan verkkokaupasta.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti