Kustaa Vaasa -päiviltä (Sessiot IV-VII)

Tiisatiaamun aloitti Kaisa Häkkinen kertomalla kirjoitetun suomen kielen kehityksestä 1500-luvulla. Osoittautui yllättävän mielenkiintoiseksi. Ennen Agricolaa oli saatu paperille tekstiä, jossa me oli myö. Tämä proto-Gottlund tullut jyrätyksi kuten seuraajansa 1800-luvulla.

Kulttuuriteemaan kuului myös seuraava esitys, jossa Tuija Laine argumentoi kirjakulttuurin pysyneen 1500-luvulta samanmuotoisena 1700-luvun loppuun asti.

Ulla Koskinen veti työn alla olevasta väitöstutkimuksestaan johtopäätöksiä 1500-luvun hallintokulttuurista aatelin näkökulmasta. Tuli taas mieleen oma työpaikkani niinkuin voudin asemaa pari kuukautta sitten hahmotellessani. Kommunikaatiossa tärkeintä miltä se näyttää, ei selvää hierarkkiaa, ei selviä käskyjä, kaverisuhteet tärkeitä selviämiselle ja menestymiselle.

Lounaan jälkeen puhui Anu Lahtinen 1500-luvun muutoksista aatelisperheen näkökulmasta. Uskonpuhdistus toi taloudellisia mahdollisuuksia ja perintökuninkuus vei valtaa. Ainakin kirjeiden kirjoittajien kynä summeerasi, että "ennen oli asiat paremmin".

Suvianna Seppälä esitti tiiviisti väitöskirjansa tuloksia. Sarjassa kirjoja, jotka ihan-oikeasti-pitäisi-lukea. Mats Hallenberg (jonka kirja voudeista on myös e.m. kategoriassa ja parhaillaan kirjastosta lainassa) reflektoi viimeisessä puheenvuorossa muutoksen lisäksi jatkumojen tutkimista ja ennen kaikkea lisää tutkimusta.

Tulevasta tutkimuksesta tai yhteistyön muodoista ei loppukeskustelulle varatun tunnin aikana syntynyt kovinkaan vilkasta keskustelua. Mutta laajempi yhteistyö olisi tärkeää.

Kulttuuriantropologinen vierailu ammattihistorioitsijoiden pariin ei tuottanut suuria revelaatioita. Edes julkisen keskustelun vähyys ei yllättänyt - valitettavasti. (Itse yritin parhaani mukaan pitää suuren suuni kiinni. En onnistunut - valitettavasti.)

Kustaa Vaasa -päiviltä (Sessio II&III)

Sessio II:n aloitti Georg Haggrén maaseudun muutoksella 1500-luvulla eli Uudenmaan kyläkaivauksien tuoloksilla. Jollain arkeologiaretkellä meille kerrottiin Finnon keskiaikaisesta kylähautapaikasta, mutta nyt sain kuulla, että sieltä on löytynyt eläinten luita, mikä sai asian kuullostamaan vielä eksoottisemmalta. (Mankbyn osteologisessa analyysissä ei löytynyt riistaeläimien luita, mikä merkittävää sekin.)

Ilkka Nummela puhui 1500-luvun taloudesta esittäen kysymyksen siitä onko tulkinta 1500-luvun mittaan köyhtyvästä kansasta oikea tai ainoa mahdollinen. Mielenkiintoisia ajatuksia ja tilastoja. Puhuttelevia olivat kartat vuosilta 1571 ja 1600, joiden perusteella monet osat maasta köyhtyivät - ainakin suhteessa Turun ympäristöön.

Kahvitauon jälkeen session II aloitti Göran Malmstedt Göteborgista. Eteläinen riikinruotsi oli kielitaitoni rajalla. Otsikon mukaan kyse oli kiroilusta ja jos ymmärsin jotain niin sen, että 1500-luvulta 1600-luvulle tultaessa kiellettiin Jumalan nimen väärinkäytön lisäksi vastaava paholaiseen viittaaminen. Kun kieltäminen oli tarpeen niin tapakin lienee yleistynyt. Joko siksi, että kristinuskon Jumala oli menettänyt mahtinsa tai aikaisempi kielto mennyt vihdoinkin jakeluun.

Olli Matikainen puhui Gödick Fincken elämänkerran kirjoittamisen ongelmista. Esitetty jo monia tulkintoja ja pitäisi tehdä vielä yksi. Ottaen huomioon omat haasteeni henkilökuvan luomisessa pelkkien verotietojen ympärille, en osannut suhtautua kysymyksen asetteluun sympaattisesti. Lisäksi vielä kysymys enemmän ja vähemmän rationallisesti tehdyistä päätöksistä enemmän tai vähemmän tunnistetulla tavalla...

Päivän lopetti Kimmo Katajala, joka oli poiminut Kustaa Vaasan kirjeistä maininnat Suomesta ja suomalaisista. Mielenkiintoinen oli havainto, että samoista tapahtumista kirjoittaessa suomalaiset olivat suomalaisia kun vastaanottaja Suomessa ja ruotsalaisia kun vastaanottaja Venäjällä.

Mielenkiintoinen oli myös maantieteellinen analyysi Finne-nimeä käyttäneistä samaisissa kirjeissä. Minä olin siinä uskossa, että nämä kansallisuusperusteisilta näyttävät liikanimet, jotka otettaisiin / annettaisiin kotiseudun ulkopuolella ovat selvä juttu, mutta Katajala näki aihetta kyseenalaistaa asian. Terveeellistä.

Kustaa Vaasa -päiviltä (Sessio I)

Eilen, tuoreilla mansikoilla koristellun aamiaisen jälkeen, suuntasin Jyväskylän yliopistolle. Ilokseni (ja ihmetyksekseni) kirjasto oli auki ilman henkilökuntaa ja ehdin silmäilemään hyllyjä ja selaamaan pari lehteä. Kun kello läheni kymmentä, siirryin H-pytinkiin, jossa oli ohjelmassa Kustaa Vaasa-päivät. Luentosaliin mennessä omaksuin parin käytävän verran historian laitoksen tunnelmaa ja tutustuin seminaarin ja historian laitoksen historiaa esittelevään vitriiniin ja kahteen karttanäyttelyyn.

KV-päivät avasi Petri Karonen ja ensimmäinen puhuja oli Jason Lavery, joka selosti ajatustaan tarkastella Suomen reformaatioaikaa raja-alue (frontier)-käsitteen kautta. Itselleni mielenkiintoisin yksityiskohta oli toteamus, että suomalaiset jumalanpalvelukset muistuttivat vielä 1600-luvun alussa vahvasti katolista. Seisottiin ja annettiin pappien hoitaa lauluhommat.

Lavery viittasi myös tekstiin (tutkimukseen?), jossa oli todettu Ruotsin kirkon olleen liian nuori ja yksinkertainen vaatiakseen varsinaista uskonpuhdistusta. Hanna Pirinen puolestaan totesi, että saksalaisesta näkökulmasta tanskalainen kirkko on tänäpäivänäkin katolisen oloinen. Senkin puhdistus jäänyt puolitiehen. Vastauksena yleisökysymykseen Pirisen sanoi, että "luterilaisuudesta" kirjoitetaan Ruotsissa vasta Upsalan päätöksen jälkeen eli puhdas oppi ei ollut pääasia?

Laveryn ja Pirisen välissä puhui Markus Hiekkanen, joka toi esille sen, että kivikirkoissamme katoliset koristukset, eli maalaukset ja alttarikaapit olivat käytössä uskonpuhdistuksen läpi ja 1700-luvulle asti. Alttarien osalta päätelmä perustui korvaavien installaatioiden hankkimisajankohtiin. Ovelaa.

Hiekkasen kaavioista oli selvää, että rakentaminen loppui kuin seinään 1550-luvulla. Tätä kuvittamassa oli Kokemäen sakaristo (!). Yleisökysymykseen siitä, mikä aloitti Suomen kivikirkkojen rakennusbuumin 1430-luvulla ei ollut selvää vastausta. Monin eri kriteerein oli hyvät ajat.

Lounaalta palatessa kysyin paikallisilta järjestäjiltä luentosalin vitriinissä olevasta lankusta. Petri Karonen ystävällisesti selitti Mauno Jokipiin 1960-luvun lopussa tuoneen Uppsalasta perinteen, jossa väittelijä lyö teesinsä naulalla "seinään". Ilmeisesti tuorein laitoksen väitöskirja yhdestä naulasta roikkuikin.

Holhouksen alla

Toistaiseksi ikävimmäksi kokemani sukututkimuslöytö oli 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa elänyt esi-isä, joka oli aikuisiällä haettu holhouksen alaiseksi. Oikeuspöytäkirjoja ei käsittääkseni ole oleellisilta vuosilta säilynyt, joten en tiedä oliko syynä juoppous vai muu älyttömyys. Vastaus voi joku päivä tulla vastaan sanomalehdistä, Posttidningar julkaisi 13.8.1803 tällaisen pinon suomalaisia holhouksen alle ottamisia, jotka ilmeisesti piti julkisesti kuuluttaa.

(Oulu: Elias Annunen, holhoojana Lars Sanki; Muhos: Adam Määttä, holhoojana Olof Gren; Iijoki: Jacob Sarela, holhoojana Matts Lalli; Siikajoki: Anders Lammasoja, holhoojana vaimo Brita ja Olof Salois)

(Salo: Per Mickelsson Mikkilä, holhoojina Daniel Mikkilä ja Pål Pålsson Huhtala; Liminka: Hans Könönen, holhoojina Henrik Vanhala ja Elias Markurela; Liminka: Simon Antila, holhoojana Josef Antila)

(Liminka: Hans Bisi tai Nikula, holhoojana Anders Pyhtilä; Loviisa: Carl Fredrik Holmberg, holhoojana Carl Fredrik Westberg)

Samantyyppisiä ilmoituksia sanomalehdestä Posttidningar 19.6.1806:

(Urjala: Anders Johansson Immala, holhoojana Bertil Alli; Mynämäki: Henrik Henriksson Mattila, holhoojana Anders Jacobsson Sikilä)

(Lemu: Malakias Lauren, holhoojana Eric Johan Saren)

Mistä etsitään ja mistä ei

Ikivanha vitsi kuuluu jokseenkin näin: Poliisi näkee miehen kyykkimässä lyhtypylvään juuressa. Kysyy, mikä on hätänä ja mies vastaa hukanneensa kotiavaimensa. Poliisi kysyy, että tähän lyhtypylväänkö luokse pudotitte. En, vastaa mies, tuonne kauemmas, mutta tässä näkee hakea.

Lyhtypylvästä saa ihan rauhassa jäädä rundaamaan, mutta vähän näyttää tyhmältä. Ja täytyy sanoa, etten ollut perjantaina kovin otettu kun sain tutulta mailin, jossa todettiin

XXXn Amerikkaan menosta ei löydy näköjään siirtolaisrekisteristä eikä Ellis islandilta mitään. Ainahan on sekin mahdollisuus, että menikin salaa suoraan rajan yli N-liittoon. Mutta siirtolainen siinäkin tapauksessa...

Mukavalle ihmiselle ei viitsinyt ruveta huutamaan (virtuaalista) linjaa myöten, mutta mieli teki. ELLIS ISLAND EI OLE AINOA PAIKKA, JOHON SIIRTOLAISET TULIVAT! Siitä kirjoitin jokin aika sitten pienet pätkät ja olin kyseiselle henkilölle ihan henkilökohtaisesti ne toimittanut.

Tämä Suomen näkökulmasta "Amerikkaan" mennyt henkilö on todellisuudessa mennyt Kanadaan. Minkä pystyi selvittämään muutamassa minuutissa ilmaiselta sivustolta kun vaan viitsi yrittää.

Ja minähän viitsin, kerta toisensa jälkeen.

Äsh, pisteet menevät itse asiassa Arla Pajuselle, joka jakoi SukuForumilla keksimänsä linkin. Sivustolta, jonka minä linkitin. Yhteistyö on voimaa, kerta toisensa jälkeen.

Kun nyt tuli siis Kanadasta puhetta, niin voitaneen todeta, että

• Siirtolaisinstituutin julkaisusarjassa tuore teos Identiteettien maisemat Saskatchewanin Uudessa Suomessa - Uudisasutuksesta uusidentifikaatioon.
• Kanadalaisella sivustolla yleistietoutta suomalaisista siirtolaisista
• Kuin myös ja linkkejä. Mukaanlukien vasemman reunan Ancestors Search.
  
• Kimberly Powellin linkkikokoelma, josta ainakin That's my family vaikutti hyvältä.

Kyllä, myös Kokemäeltä mentiin Kanadaan. Kokemäellä syntynyt Uuno Vilho Helava on päässyt The Canadian Encyclopediaan.

Pyydystettyä

Perhoset BibliOdysseyn blogista.

Tommi oli miettinyt päätöksentekijöiden käytöstä talvisodan aikana: "Huipulla sotaa käytiin järkipelinä. Värisevä-ääninen paatos, aatteen palo ja muu tunteilu oli suorittavan alaportaan polttoainetta. Kuten kai aina. Edes henkilösuhteilla ei tuntunut olevan paljoa merkitystä, vaan sotaa johdettiin ja asioista kiisteltiin rennon kollegiaalisessa hengessä."

Juha Siro kirjoitti Suomen pienimmän museon kesänäyttelystä.

Leena Lumi on lukenut historiaan liittyviä kirjoja:

• Riitta Konttinen: Naiset taiteen rajoilla - Naistaiteilijat Suomessa 1800 -luvulla
• Maria Pecoraro: Schaumanin linna – Tehtaanjohtajan koti Jyväskylässä
• Arja Paasio: Unelmien huvimajat
• Edvard Radzinski: Viimeinen Tsaari. Nikolai II:n elämä ja kuolema
  

Tallaaja oli koonnut Helsingin Kluuvinlahden historiaa blogiinsa. Marko Leppänen taas ratkaissut Torkkelinmäen (myös Helsingissä) kivijalustan arvoituksen.

Jaana Huhta oli kirjoittanut Oravaisten Kimon ruukin historiasta: osa 1, osa 2, osa 3 ja osa 4.

Mirjan blogissa esittely Paltaniemen kuvakirkosta.

Tuure oli lukenut Jonathan Clementsin elämäkerran Mannerheimista.

Nigellan aiheena Perinnekasveja kartanopuistossa. Hän on kirjoittanut muutakin historiaan liityvää.

Nimimerkki Sielunlintu oli todennut tutunoloisesti: "Mistä tiedät, että olet kuunnellut liikaa vanhoja ruotsinkielisiä kansanlauluja? Kun tarjoat ruotsin tentissä ha-verbin imperfektiksi haddea. Olisin varmaan kirjoittanut vielä öfver jos eteen olisi tullut prepositiotehtävä. Olis siinä ollut rohvessorilla nauramista. Mut luultavasti vanhan ruotsin kurssilla pärjäisin ihan hyvin."

Georg Haggrén summeerasi viime vuoden kaivauksia Mankbyssä ja raportoi tämän vuoden kauden aloitusta.

Lietolainen Nautelankosken museo raportoi blogissaan viikottain pikkumuseon haasteista. Mukavaa lukemista, blogin nimen innoittajana varsinais-suomalaista realismia?

Nimimerkki Marjattah etsii tietoa taulusta lyhyellä ja pidemmällä tekstillä. "Kiinnostus sukuhistoriaan ja rakkaus taiteeseen sai minut aloittamaan salapoliisityön. Haluan tietää maalauksen vaiheet, haluan tietää missä se on! Haluan myös nähdä sen värit. "

Hajatelmia blogissa essee Hyvä äiti, puhdas koti - naisen matka kodinhengettäreksi, teksti Katse keskiajan naiseen ja essee Punaisia valkoisessa pohjoisessa - Ulla Aatsingin väitöskirjan tarkastelua.

Tietoisku kaulauslaudasta blogissa Antiikkia ja arkipäivää.

Sunnuntaiksi Suomesta kuvia

Emil Cedercretzin siluetteja julkaisusta Nuori Suomi : kirjallistaiteellinen joulualbumi. Tämä on viimeinen osa sunnuntaikuvien sarjaa, ensi sunnuntaina toisenlaista sisältöä.