XLIX. V-n pitäjässä haastettiin muijaa vasikan varkaudesta keräjiin. Siitäkös muijalle hätä! Ei hän tiennytkään muuta kun kriivarilta neuvoa kysymään. Tämä lohdutti hätääntynyttä, selitellen että, vaikka asia oliskin tosi, ei ketään ennen tuomita kun se on täysiksi todistettu. — Oikeudessa sitte oli hakiallansa, toisella muijalla, paljon sanomista asian tapauksesta. Syytetty kuulteli tätä kaikkea trykin aikaa tyvenellä mielellä, mutta vähitellen rupes veri kiehumaan päässänsä ja syytteet sapelle käymään: kärsimys loppui, mutta kriivarin neuvo pysyi muistissa. Rohvaistuna keskeyttikin hän toisen puhumasta, löi jalkaansa permantoon, tiuskasten tirheesti: "Kyllä se tosi on että minä vasikan varastin, mutta osotas se todeksi! — Kumpikin saivat astua ulos.
L. Ei sannan murenan sanota suurta kasaa enentävän, eikä vesipisaran kokonaisessa järvessä tuntuvan; mutta toisin ajatteli ja luuli eräs vanha vaimo B:dassa, nimeltä vanha Katrina, joka työskellen pienen tupansa turve-katolla kartanon rouvan kysymykselle: mitä hän siellä askaroitsi? vastasi kangasta levittävänsä sinne "likemmäksi aurinkoa".
LI. Lähellä polisikamaria Pietarissa istui ja torkkui isvosikka kärryillänsä, kun horjuva selkäänsä saanut mies tuli polisikamarista ja istui hänen takansa kärryille. Tornikello löi viimisiä napauksia, kuski heräsi ja kysyi siltä oudolta: paljonko löi? — "Paljon, paljon!" huokasi ja valitti tämä, joka ei ainoasti kuullut, vaan myös oli tuntenutkin lyömä-laagit.
LII. Suomen sotamies myi kaupungin satamassa eräälle meriläiselle pitkän pussin ruuttia juuri keli-hinnalla. Mutta kuin ostaja pääsi kotiinsa, ja rupesi tarvitsemaan ruuttiansa, niin ruutti oli muuttunut pajatuhaksi, ja oli vaan päällä vähän oikiaa ruuttia.
LIII. Eräs toinen tarkka-ampuja kauppasi suurta silkkiä, jota hän näyttikin; mutta ostajaa ei haluttanut, vaan rupesi sentähden tinkaamaan aivan paljo, ja sanoi viimein: "Jos annat sen 50 kopeekalla, niin otan sen". Mutta sotamies ei luvannut sillä ja läksi niin pois, — mutta palasi pian takasin, jolla välillä oli ottanut silkin pois paperista, ja sanoi: "ota nyt se silläkin". Niin ostaja otti paperin katsomata ja maksoi 50 kopeekkaa. Myyjä meni tiehensä, ja ostaja luuli hyvän kaupan tehneensä. (Sanomia Turusta 1.11.1861)
LIV. Entinen pappi piti ruumis-saarnaa ja elämä-kertaa varallisen porvarin jälkeen, jonka hän tiesi eläissänsä olleen kovin ahneen, oikein ”saivaren nylkyrin"; sentähden sanoi hän puheessansa: "Tämä vainaa, josta nyt olemme puhuneet, oli rikas ja varallinen, armelias ja avullinen lähimmäisellensä, siltä hän lainasi aina rahaa tarvitseville eikä koskaan kieltänyt; hän myös lainasi sitä mielellänsä ja oli niinmuodoin iloinen antaja eikä vastahakoinen niinkun moni muu; mutta lainasi aina korkeimpaa korko-rahaa vastaan".
LV. Mainio viulun soittaja, P. nimeltä, sanottiin vähemmän kaupungin markkinoilla kuulleen köyhän ukon huonolla kolmekielisellä viululla soittavan saadaksensa muutaman äyrin sivu-meneväisiltä. P. pyysi viulun ukolta, rupesi kadulla soittamaan kauniimpia omia ja muitten soitanto-teoksia. Väkeä kerääntyi tukulta tätä kaunista soitantoa kuulemaan ja ihmetteli mitä varten P. oli torilla ruvennut soittelemaan. Mutta vähän ajan perästä, kun väki parahiten oli ko'ossa, otti P. hattunsa käteen ja rupesi sillä kokoamaan antimia kaikilta. Nämät hän sitten kaikki kaatoi ukon helmaan, joka sen kautta sai paljoa enämmin kun hän kaiken mailman markkinoilla olisi vuotena koonnut. (29.11.1861)
LVI. Entinen emäntä osasi muutamana sunnuntaina käteensä ottaa virsikirjan, josta jotakin helisevää laattialle putosi. Emäntä haki mikä putosi ja sanoi löydettyänsä: "Kas tuoss' on mun nenä-klasini, joita jo kuusi kuukautta olen kaivannut".
LVII. Muuan pappi M. pitäjässä kuulutti ensikerran vaalun-kantoa kappelissa, ennenkun hän siellä saarnannut oli; siitä vanha akka hänelle sanomaan: "meillä on tapana siunata, ennenkun rualle ruvetaan".
LVIII. Sama pappi oli kaiketikkin tarkka kinkerillä lukemista kuulustelemaan, koska toisen akan kehutaan hänestä sanoneen: "kyllä tohtori tahtoo tietää mitä me taidamme, mutta emme me saa tietää, mitä hän taitaa"; tarkottain sillä että tohtori oli harvoin saarnassa. (20.12.1861)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti