Sanomalehtiarkeologiani (Hesperiankatu, Jyväskylä) osui kolmanteenkin kohteeseen, jota en Museoviraston kulttuuriympäristöportaalista löytänyt. Lapuan maineen tuntien paikallisesti tätä on tuskin unohdettu.
Vaasa 30.4.1914:
Viime viikolla ojaa kaivaessaan löysi maanviljelijä Heikki Kohtala poikansa kanssa Lapuan Tiistenjoen kylässä n. s. Hiipakan rintapelloilta kaksi ihmisen luurankoa, melkein täydessä hahmossa. Mainitut luurangot olivat kaikin puolin hyvin säilyneet, hampaat olivat kaikki suussa ja toisen rintakehä oli jotenkin eheä sekä täydellinen. Toisen luuranko oli tavallisen suuri. Toisen luuranko oli kein jättiläismäinen ja olivat ne haudattuna noin metrin päässä toisistaan. Näistä oli toisen ympärillä vielä vähän maatunutta puusta tehtyä kirstua ja joitain sotamiesten vaatteiden nappia. Sanotulta paikalta on ennenkin löydetty peltoja kynnettäessä ja äestettäessä ihmisen luita, vanhoja rahoja y. m.. Näistä kaikista päättäen, kuin myöskin vanhoista kansan suusta lähteneistä puheista, voi otaksua, että mainitulla paikalla on ollut hautausmaa, sekä että se on ollut sotamiesten ja matkustajain pysähdyspaikka. Tähän arvatenkin on haudattu ehkä viime Suomen sodan aikana sotilaita, jotka mainitun seudun ympäristöllä olleissa taisteluissa olivat haavoittuneet ja tähän sitte matkan varrella pysähtyessään henkensä heittäneet.
Eikö olisi muinaistutkijan syytä ruveta tarkastamaan mainittua paikkaa ja ottamaan selville, mitä kaikkea mainitulla paikalla on tehty ja tapahtunut.
Löytäjä lienee Heikki Kohtala (1866-1937), joka viljeli Tiistenjoen Topparista ositettua Kohtalaa. Muinaistutkijoiden tulosta paikalle ei ole tietoa, mutta K. K.-K. havainnoi ja jakoi lisätietoa Vaasassa 16.5.1914:
T. k. 8 p:nä, jolloin allekirjoittanutkin oli sattumalta paikalla, löytyi entisen kahden luurangon lisäksi vielä kolmen ihmisen jätteet.
Vaikka tätä hautausmaata, vanhojen tarujen ynnä ennen tehtyjen löytöjen perusteella, on arveltu hyvinkin vanhaksi, pysynee nyt kuitenkin varmana, että ainakin nämä löydöt ovat Suomen viime sodan aikuisia. Mahdollista on, että se kivipatsas, joka joku vuosi sitten löytyi noin 1½ kilom. alempaa, samoin jokirannalta, on vanhemmalta aikakaudelta, mutta tämän nykyisen löydön ei siltikään tarvitse sitä olla.
Sotahaudoiksi todistautuvat nämä m. m. sillä, että haudoista löytyi vaskisia kantanappeja, joista isommat tavallisen n. s. ryssännapin kokoisia ja pienemmät, joiden päällyspinta oli aivan sileä ja tasainen, olivat tavallisen liivinnapin kokoisia ja muuten muistuttavat nykyään käytetyitä villatakkien teräsnappeja. Se luupäinen kääntöveitsi, joka niinikään haudasta löytyi ja jossa näytti olleen ainakin kaksi terää, ei suinkaan olisi sataa vuotta pitempää aikaa niimkään eheänä kestänyt.
Kaikki ruumiit näyttävät olleen omissa kirstuissaan, joista toiset olivat kokonaan lahonneet. Paremmin säilyneistä näkyi, että ne oli koottu sepän takomilla rautanauloilla, joissa niissäkin oli kahta kokoa, nimittäin kolmen ja neljän tuuman pituisia. Muuan rautainen koukku, josta ei voi varmuudella sanoa, onko se osa sen aikuisen kiväärin sulkimosta vai liekö joku muu taskuase tai ehkä vain arvoton rautapura, löytyi niinikään muiden jätteiden seasta. Tavattiin myöskin nappia, jotka olivat kiinni jotenkin ehenä säilyneessä paksunlaisessa vaatteessa. Nappeja ei ollut neulottu kankaaseen kiinni, vaan oli ne kiinnitetty siihen aivan erikoisesti kekseliäällä tavalla. Napin n. s. kanta oli painettu vaatteen läpi ja sitten oli vastaiselta puolelta pujotettu kantain läpitse nahkareimi, joka siten esti napin kannan kohoamasta irti kankaasta. Vielä tänä päivänä näkee Venäjältä tuotuja suitsia y. m. valjaita, joiden messinkikoristeet ovat samalla nerokkaalla keksinnöllä nahkaan kiinnitetyt.
Itse tuo vaatekangas, eli ainakin se osa, jonka tämän kirjoittaja oli tilaisuudessa näkemään, on väritöntä pellavakangasta, niin sanottua neliinvartista. Isonnuslasilla katsottuna näkee, että se on tehty oikein eheistä sydänkuontaloista eikä mistään alaarvoisesta tappuraseoksesta.
Vainajain luut olivat verrattain hyvin säilyneet, erittäinkin pääluut täysine terveine hampaineen olivat lähes yhtä eheitä kuin konsanaan Helsingin museossa.
Itse haudan paikka ja sen asema on aivan luonnollinen vainajain lepokammio. Se ei ole mikään satunnainen hätätilassa haettu kätköpaikka, vaan on se varmaankin siksi valittu, kenties siunattukin. Nykyinen, Lapualta Kuortaneelle johtava maantie kulkee lähes kilometrin ulompana joesta sen itäisellä puolella. Entinen vanha tie on kulkenut aivan läheltä jokea ja on tämä tie, josta vieläkin on haamoa jälellä, noudatellut joen rantaa. Ihan tämän tien vieressä, joen puolella, ylävällä multaisella kummulla, ovat nämä kysymyksessä olevat haudat. Joen nykyiseen vesirajaan on haudoista noin 30 askelta.
Nämä useinmainitut luurangot tulivat esiin pohjatessa matalaa, tuskin lapiopiston syvyistä pellonojaa. Keskipellosta tuli esiin myöskin kaksi vieretysten haudattua, josta voi otaksua, että koko tuo pieni, parisen kapanmaan suuruinen ylävämpi kumpu on kokonaan hautausmaaksi omistettu. Mahdollista on, että ruumiit ovat alkujaan olleet syvempäänkin haudattuna, vaan on multa vuosien kuluessa sateiden ja tulvien aikana, sekä maanviljelijäin sitä muokatessa, vyörynyt jyrkännettä myöten jokeen ja siten tuonut ruumiit näin lähelle maan pintaa.
Vanhat ihmiset ovat tietäneet kertoa, että näillä seuduilla, nykyisen Hiipakan kylän paikoilla, olisi v. 1808—9 sodan aikana ollut venäläisten sotilaiden pysäyspaikka. Siitä päättäen, että haudatut ovat olleet kirstuissa, että niitä on useampia, kenties hyvinkin monta samalla paikalla ja että hautauspaikka on hyvin valittu, todistaakin osaltaan sitä, ettei tässä ole ollut kysymyksessä varsinainen taipaleelle nääntyminen, vaan että näillä seuduilla on yli sata vuotta sitten ollut vilusta, nälästä, haavoista ja muista kärsimyksistä uupuneiden sotilaiden majapaikka.
Ovatko nämä vainajat sitten omia tai vieraita, onko heidän kehtonsa soutunut täällä taikka tuolla, mitä heimoa olikaan se äiti, jonka polven luona nämä tavoittelivat ensimäisiä askeleitaan, se ei estä meitä antamasta heidän muistolleen kunnioitusta ja heidän jätteilleen rauhallista lepoa.
Kyppi-portaalissa Hiipakka on "jokirantaniittyä, joka viettää kaakkoon ja etelään. Paikalta on eri aikoina saatu kivikautisia esinelöytöjä. Mahdollinen asuinpaikka." Linkitetystä inventoinnista käy oitis ilmi, että se on rajoittunut esihistoriaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti