Tapahtui jouluna 1889 (7/7)

Edellisessä osassa päätettiin asian ensimmäinen selvittelyistunto ja Nyberg joutui tutkintovankeuteen.

Välikäräjien aloituspäivänä 17.3.1890 kuulusteltiin 23 osittain uutta osittain aiemmin kuulusteltua todistajaa. Edellisten joukkoon kuuluivat insinööri Viktor Hartman ja neiti Hilma Axelqwist, jotka todistivat, että jouluaatonaattona juuri ennen keskipäivää oli Karl Hartmanin puodista eräs maalainen,  ostanut ihan samanlaisen kaakaorasian kuin Slotten joululahjaksi saama. Mies oli puvultaan ja käytökseltään tuntunut olevan tavallista talonpoikaismiestä sivistyneempi, puheesta päättäen hän oli pohjoisesta päin kotoisin. Muita kaakaoastioita ei sinä päivänä oltu myyty kenellekään talonpoikaiselle miehelle. Mutta kumpikaan ei voinut varmasti tunnistaa Nybergiä.

Mariana Murick täydensi aiempaa todistustaan joululahjojen kuljettamisesta. Nyt hän kertoi, että Nyberg ei ollut tuonut lahjoja korissa vaan taskuissa sekä käsissä ja päällyskengät kainalossa. Lahjat Nyberg oli Murickilla laittanut koriin, jossa oli jo aiemmin tuotuja lahjoja. Kun Mariana Murick vei lahjat Nybergin tupaan, siellä oli osa talonväestä juuri ruvennut illalliselle. 

Kuulusteluja jatkettiin 18.3., mutta niissä ei selvinnyt mitään kovin tähdellistä. Leipuri Johansson vahvisti myyjänsä aiemman lausunnon: joululahjan leivonnaiset olivat hänen liikkeestään.

Vierasmiesten kuulustelun päätyttyä virallinen syyttäjä ja asianomistaja pyysivät asian lykkäämistä seuraaviin varsinaisiin käräjiin, sillä kaikkia todistajia ei ollut saatu haastetuksi näihin välikäräjiin. Tähän Nyberg huomautti, että silloin sopisi olla todisteet koossa, ettei hänen kauemmin tarvitsisi olla kahleissa tuomiotaan odottamassa.

Varsinaisilla käräjillä tapauksen käsittely alkoi maanantaina 21.4.1890. Merkittävimmän todistuksen antoi korintekijä J. Näykki Lapualta, joka tunnisti lahjakorin tekemäkseen. Joitakin päiviä ennen joulua hän oli ollut Vaasan torilla koreja kauppaamassa. Hän oli saanut myytyä neljä, joista kolme oli tätä tyyppiä. Sitten hän oli myynyt maanviljelysseuran puuteoskauppaan kaksi koria, joista toinen oli samaa tyyppiä ja toinen suurempi, sekä rouva Henriksonin puotiin kaksi tätä mallia. Vaasasta pohjoiseen Näykki ei ollut korejaan ollut myymässä vaan useimmiten Lapualla ja Kauhavalla. 

K. J. Ståhlberg 1890-luvulla
HKM, CC BY

Käsittely jatkui seuraavana päivänä, jolloin oikeus määräsi Nybergin pyynnöstä avustajaksi lakitieteen kandidaatin K. J. Ståhlbergin. Päivän käsittelyssä ei tullut esiin mitään merkittävää. 

Todistajia kuultiin torstaiaamupäivään. Tuolloin Nyberg pyysi lykkäystä, jotta saisi koottua vastatodisteita. Lykkäys myönnettiin. 

Tapauksen käsittelyä jatkettiin 19.5.1890. Kun 21.5.1890 julistettiin lopullinen päätös oli oikeutta käyty yhteensä 11 päivää, oli kuulusteltu valan alla 143 todistajaa ja muutamia ilman. Tutkimuspöytäkirjaa oli kertynyt joukon toista sataa arkkia.

Ståhlbergin perusteellisesta loppupuheenvuorosta huolimatta kihlakunnanoikeus katsoi todistetuksi, että Nyberg salaa ja tahallaan oli yrittänyt myrkyttää herra Slottea ja uhannut muidenkin henkeä. Viiden vuoden kuritushuonevankeus tuomio alistettiin hovioikeudelle., jossa tuomio pitkittyi vuodella. Nyberg valitti tuomiosta Senaatin oikeusosastoon, mutta se piti tuomion voimassa.

Kirjoitussarja perustuu Päivälehden raportointiin: 18.2.1890, 19.2.1890, 20.2.1890, 21.2.1890, 28.2.1890, 3.3.1890, 18.3.1890, 19.3.1890, 20.3.1890, 21.3.1890, 22.4.1890, 23.4.1890, 24.4.1890, 25.4.1890, 26.4.1890, 20.5.1890, 21.5.1890, 22.5.1890, 22.5.1890, 23.5.1890, 24.5.1890. Myös Pohjalainen 8.7.1890, 12.9.1890, 4.11.1890. Oikeudenkäynnistä on jätetty pois huhut tuhopoltoista,  jotta kertomus mahtui järjelliseen tilaan.

Tapahtui jouluna 1889 (6/7)

Edellisessä osassa epäilyksen alainen Nyberg jäi kiinni valheesta ja näyttää todennäköiseltä, että hän toi Vaasasta Alaveteliin korin, joka myrkytettyjen leivonnaisten kanssa jätettiin joululahjaksi Carl Johan Slotten vaimolle

Lauri Kivekkään luovuttua Nybergin edustamisesta oikeus kuuli Nybergin seurassa Vaasassa olleita, mutta nämä eivät kertoneet mitään tähdellistä. Sitten kuulusteltiin Nybergin palvelijoita. 

Sekä renki Matti Merijärvi että piiat Elisabet Jänislampi ja E. Pirttiniemi kertoivat Nybergin käyneen ulkona jouluaattoiltana, mutta he eivät osanneet sanoa milloin tai kuinka kauan. Nylanderilla joulua viettänyt mylläri A. Molander oli tullut taloon kuuden maissa. Saunassa käytyä oli Nyberg pyytänyt Vaasasta tulleen talonomistaja K. J. Ahlströmin kanssaan ulos. Ahlström tuli pian yksin takaisin. Nyberg palasi, kun vaimonsa oli lähettänyt Aleksanteri-pojan häntä hakemaan. Pirttiniemi tarkensi, että Nybergiä oli haetettu aitan avaimen takia. 

Selityksen ulkona käymiselle antoi Nybergien naapurissa asuva Mariana Murick, jonka luona Nyberg oli aattoiltana kello 7 aikoina käynyt yksinään. Nyberg oli pyytänyt Murickia tuomaan joululahjat, minkä tämä teki puoli yhdeksältä.

Tallirenki J. Liljander oli aattoiltana kuuden tienoilta istunut Nybergin tuvassa. Hän oli huomannut Nybergin kahdeksan maissa menneen ulos ja kuuli Nybergin vaimolta, että mies oli menossa naapuritaloon. Liljanderillekin tuli asiaa ulos ja hän näki, että Nyberg kääntyi tallin luota syrjätietä naapuritaloon, jonka emäntä oli edellä mainittu Mariana Murick. Missään tapauksessa Liljanderin mukaan Nybergin reitti ei vienyt Slotten taloon. Nybergillä oli ollut kainalossaan pärekorin kokoinen, johonkin esineeseen kääritty kalu, jota ei pimeässä tarkemmin nähnyt. Tähän aikaan oli ympäristön taloissa ollut väkeä vielä paljon liikkeellä. Kun Mariana Murick toi joululahjat, osa niistä oli Nybergin omasta puodista, osa jostain muualta ostettuja.  

Vaikka sekä Liljander että Murick todistivat lahjakorista, Nyberg väitti tähän väliin, että kainalossaan kantamansa mytty oli ollut paketiksi käärityt päällyskengät.

Nybergin vaimo todisti miehen tulleen Vaasasta mukanaan sama kori, joka oli toimitettu oikeuteen. Jouluaaton ateria oli syöty 8-9 maissa, eikä Nyberg senjälkeen käynyt ulkona.    

Tutkinnossa esille tulleiden asiain nojalla yleinen syyttäjä vaati Nybergiä edesvastuuseen myrkytysyritykseen Slottea ja tämän perhettä vastaan. Lisätodisteiden hankkimista varten hän pyysi käsittelyn lykkäystä ja Nybergin vangitsemista väliajaksi. Päätettiin, että käsittelyä jatkettaisiin välikäräjillä 17.3.1890.

Tapahtui jouluna 1889 (5/7)

Edellisessä osassa vaasalainen myyjätär tunnisti myöhemmin myrkytetyt leivonnaiset työpaikastaan ostetuiksi, mutta ei niiden ostajaa Nybergiksi, jota ainoastaan epäiltiin. 

Kun käräjiä jatkettiin lauantaiaamuna kymmeneltä, neiti Krüger kutsuttiin uudestaan todistajaksi. Tuomarin käskystä Nyberg pukeutui niihin turkkeihin, joissa hän oli Vaasassa tiettävästi liikkunut. Todistaja ei edelleenkään pitänyt tunnistusta varmana, mutta huomautti jouluaatonaattona Vaasassa käyneen kylmän tuulen, joten hänellä ei ollut mitään erityistä syytä kiinnittää huomiota Nybergin nenän punaisuuteen. 

Todistajalta kysyttiin vasta nyt leivonnaisten ostajan viiksistä. Neiti Krüger vastasi, että viikset olivat sekä kokonsa että värinsä puolesta samannäköiset kuin paikalla olevalla nimismies Knaapella. Knaape ilmoitti, että Nybergillä oli joulun edellä pitkät ja jokseenkin runsaat tumman ruskeat viikset aivan niin kuin hänelläkin. Tämän hän vakuutti voivansa vaikka kuinka monella todistajalla näyttää toteen, 

Nyt täysin sileäksi ajeltu Nyberg kertoi yrittäneensä saksilla sieventää viiksiänsä, mutta leikattuaan ne liian lyhyiksi, oli hän luopunut niistä kokonaan. Edelleen hän tyynesti väitti, ettei ollut käynyt leipuri Johanssonin puodissa. 

Nyberg oli tuonut oikeuteen todisteeksi sen korin, jonka hän väitti ostaneensa ja täyttäneensä joululahjoilla Vaasan torilla. Seuraavaksi todistajiksi kutsuttiin paluujunassaan matkustaneita. Ensimmäisenä oli vuorossa lääninkonttoristi Lagerström, joka oli vaimonsa kanssa Ostermyrasta alkaen samassa vaunussa kuin Nyberg, jonka hän oli aiemmin tavannut eli tunsi ulkonäöltä. Lagerstöm oli huomannut Nybergin tavarakollin, josta näkyi selvästi korin hantaaki. Tuomari kysyi muistuttiko se Nybergin oikeuteen tuomaa koria peitteineen. "Ei, moiselta se ei näyttänyt. Se kolli, joka Nybergillä oli muassaan oli kääritty kahvesäkkiin eikä niinkuin tämä ryynisäkkiin." Kun todistajalle sitten näytettiin lahjapaketin kääreenä ollutta säkkiä, hän sanoi, että kyseessä oli kahvisäkki, joka näytti samalta kuin Nybergin junassa kuljettaman kollin kääre. Kivekäs yritti horjuttaa lausuntoa kysymällä, miten todistaja tunsi kahvi- ja ryynisäkin eron. Todistaja totesi olleensa ennen kaupassa töissä, aivan kuten vaimonsakin. 

Sitten Lagerström vielä lisäsi, että junassa näkemänsä korin hantaaki oli kaareva aivan kuten lahjakorissa, kun taas Nybergin oikeuteen tuomassa korissa on hantaaki on lähes litteä. Kivekäs jatkoi ristikuulustelua kysyen, miksi Lagerström oli kolliin edes kíinnittänyt huomiota. Nyt Lagerstöm kertoi, että kun Nyberg Nurmen asemalla oli repäissyt osoitteen pois paketistaan, oli siihen jäänyt useita samankokoisia paperinpaloja, jotka oli ommeltu päällekkäin kiinni kääreeseen. Tämä oli ollut erikoista niin Lagerströmistä kuin vaimostaankin. Näytti siltä kuin Nyberg ei tietäisi kenelle hän aikoo paketin lähettää kun eri osoitteitta varten on varaksi ommellut pakettiin useita paperilehtiä. Tämän jälkeen tarkistettiin jälleen todisteina olevat korit. Lahjakorin kääreessä oli edelleen useita päällekkäisiä ommellen kiinnitettyjä paperilappuja. Nybergin tuomassa puolestaan yksi ainoa paperi, joka oli kiinnitetty liisterillä.

Lagerströmin vaimo vahvisti vuorollaan samat asiat.

Lauri Kivekäs 1880-luvulla
Museovirasto CC BY

Nyt Lauri Kivekäs pyysi puheenvuoron. Hän totesi asianajajana aina seuranneensa periaatetta, että suurimmankin epäilyksen alaisen ihmisen piti nauttia lain suojelusta. Hän oli erityisellä innolla ottanut Nybergin asian ajakseen, sillä ensinnäkin syytös oli vakavin mahdollinen ja toiseksi Slotten nauttima arvostus omalla paikkakunnallaan sekä monissa piireissä pitkin maata synnytti vaaran, että yleinen mielipide vaikuttaisi, ellei itse tuomioistuimeen, niin ainakin todistajiin. 

"Minulla oli kuitenkin", Kivekäs jatkoi, "selvä tunne siitä, että niin pian kuin todistajain kuulustelun kautta itse murhayritys semmoisenaan kaikissa kauhistuttavissa yksityiskohdissaan tulisi toteen näytetyksi - minun kävisi, syytetyn syyllisyyden ollenkin toteen näyttämättä, vaikeaksi voittaa myötätuntoisuuttani tuon vanhuksen suhteen, joka hellän perheen keskuudessa koko kansansa kunnioituksen ympäröimänä näkee joulunsa, ehkäpä kaikkien jälellä olevien päiväinsä ja öittensä rauhan pimeydessä hiipivien ilkiöitten häiritsemänä. Ajatellessani mitä herra Slotte on näinä aikoina mahtanut kärsiä, olen vastapainoksi rasittavalle tunteelle, että tässä olen esiintynyt hänestä jonkinlaisena esteenä hänen ponnistuksissaan turvata sekä omansa, että rakkaimpiensa henkeä, tarvinnut koota kaiken luottamukseni, kaiken uskoni päämieheni viattomuuden mahdollisuuteen, voidakseni olla horjumatta velvollisuuksissani advokaattina." 

Koska Nyberg oli Helsingissä selittänyt tarvitsevansa lakimiestä avukseen saadakseen omasta ja perheensä kunniasta pienimmänkin epäluulon varjon poistetuksi, eikä siksi, että olisi pelännyt joutuvansa syylliseksi. Nyt kun Nyberg oli selvästi valehdellut ainakin junassa kuljettamastaan paketista, Kivekäs toivoi, ettei luopumisensa kohtaisi estettä tuomioistuimen puolelta. Eikä näin käynytkään.

Tapahtui jouluna 1889 (4/7)

Edellisessä osassa Carl Johan Slotten vaimolle osoitetun joulupaketin sisältö paljastui strykniinipitoiseksi ja epäilyt kohdistettiin kauppias Nybergiin.

Välikäräjistä, jotka alkoivat perjantaina 14.2.1890, tuli mediatapahtuma. Kokkolassa ilmestyneen Norra Postenin raportointia suomennettiin useisiin lehtiin ja Päivälehdellä oli salissa oma kirjeenvaihtajansa. 

Nyberg oli käynyt Helsingistä hakemassa oikeusavukseen Lauri Kivekkään, joka epäili heti alkuunsa käsittelyn oikeutusta, sillä Nybergiä vastaan ei oltu nostettu kannetta. Oikeuden mielestä tiedon selvitys oli kuitenkin validi syy istuntoon. 

Jos Nyberg olisi pystynyt heti osoittamaan, ettei hänellä ollut mahdollisuutta hankkia leivonnaisia sekä kaakaota ja koria, jossa ne Slotten eteiseen jätettiin, tilaisuus olisi loppunut alta aikayksikön. Mutta hän oli, omien sanojensa mukaan, käynyt aatonaattona Vaasassa hoitamassa asioita. Torilla hän oli ostanut leikkikaluja ja muita pikkutavaroita joululahjoiksi. Nämä hän oli kantanut kotiin pärekorissa, jonka oli ryynisäkkikankaalla sitonut kääryksi. Alaveteliin hän oli palannut junalla vasta aattoiltana.

Päivälehden kirjeenvaihtajan Nybergin käytös tässä vaiheessa vakuutti, vaikka miehen "kasvot osoittavat enemmän päättäväisyyttä ja mielen lujuutta kuin erinomaisempaa älyä". Esitystapansa oli kuitenkin selvää ja tyyntä. 

Koska Nybergin käynnistä Vaasassa tiedettiin etukäteen, kaupungista oli haettu todistajia. Rouvat Snellman ja Henrikson kertoivat molemmat myyneensä joululahjakorin tapaisen jouluaatonaattona mieshenkilölle: toinen yhden ja kahden välillä ja toinen neljän aikaan. Kumpikaan ei kuitenkaan tunnistaneet Nybergiä asiakkaakseen vilkkaana kauppapäivänä. 

Leipuri Johanssonin puodin myyjätär neiti Krüger puolestaan kertoi, että eräs keski-ikäinen, lyhyen läntä, turkkiin puettu mies oli tyhjä ja ihka uusi kori kainalossa tullut jouluaattoa edellisenä päivänä noin kello kahden maissa puotiin ostaakseen leivoksia. Korinsa oli täytetty sokerileivoksilla ranskalaisilla korpuilla ja tortuilla, jotka pantiin edellisten päälle. Näiden lukumäärä vastasi Slottelle jätetyn lahjakorin sisältöä, mutta sen kaakaorasiaa neiti Krüger ei myynyt eikä sellaista nähnyt.

Tuomarin pyynnöstä neiti Krüger tarkasti todisteena paikalla olleen lahjakorin ja totesi hetkeäkään epäilemättä, että se oli "aivan saman muotoinen ja saman näköinen". Neiti Krüger oli kiinnittänyt koriin huomiota, sillä sen tapaiset ovat harvinaisia. Tiettävästi niitä teki vain yksi mies Lapualla. Tuomari käski myyjättären myös tarkistamaan leivonnaiset ja tämä todistaa, että muotonsa perusteella sekä korput että sokerileivokset on ostettu Johanssonilta.

Seuraavan kysymyksen arvasivat kaikki salissa. Odotusten mukaisesti tuomari viittaa nyt Nybergiin ja kysyy todistajalta: "se mies, joka osti leivokset, onko se hän?"

Nyberg nousee ylös. Todistaja ja hän seisovat pitkähkön hetken vastatusten. Koko sali on hiiren hiljaa. "En tiedä -" todistaja aloittaa, "miehellä oli huuliparta, mutta - - - kyllä - - kyllä kuitenkin silmät, niin silmäys on sama - - sama jollei kahdella ihmisellä ole samannäköinen katse." Päivälehden kirjeenvaihtaja ei huomaa Nybergin kasvoilla muuta muutosta kuin hikipinnan. Nyberg väittää todistajan erehtyvän. Todistaja sanoo sitten, että Nybergin äänikin vastaa leivonnaisten ostajaa. 

Nybergin edustaja Lauri Kivekäs kysyy nyt: "Huomasiko todistaja miehestä mitään muuta kuin katseen ja äänen, josta todistaja voisi muistutella hänen Nybergin näköiseksi?" Todistajan vastattua kielteisesti Kivekäs jatkoi: "Havaitsiko todistaja miehen nenän olevan päästä punasen?" Hetken mietittyään todistaja totesi ettei. Kivekäs selvensi kysymystään kertoen, että kun Nyberg oli tullut hänen luokseen Helsinkiin apua hakemaan, nenänsä oli ensimmäinen Kivekkään huomaama asia. Näin hän sitten argumentoi, että "mies ei ollut Nyberg, jos tuntematon mies silmänräpäyksessä ja keskellä joulukiirettä saattoi todistajaan tehdä moiden vaikutuksen että todistajan mieleen jäi muisto hänen silmistään ja äänestään, niin se mies ei ollut Nyberg. Nuoren neiden silmissä tuommoinen nenä ehdottomasti herättää suuremmassa määrässä vastenmielisyyttä kuin Nybergin silmät ja ääni voivat miellyttää, eikä niissä voi muutenkaan huomata mitään erinomaista." 

Tapahtui jouluna 1889 (3/7)

Edellisessä osassa lahjapaketin korppuja Tapaninpäivänä syöneet joulunviettäjät tulivat pahoinvoiviksi.

Kaikeksi onneksi kukaan Slotten talossa ei kärsinyt pahoinvoinnista pitkään. Koska yhteys nimettömään lahjapakettiin oli kuitenkin selvä, Carl Johan Slotte kävi 29.12.1889  juuri ennen jumalanpalvelusta jättämässä luettavaksi kuulutuksen, jossa lupasi palkinnon lahjakorin alkuperän kertojalle.

Myöhemmin samana päivänä Slotte kävi vaimonsa kanssa Alavetelin pastori Onni Nyströmin luona. Tälle kerrottiin joululahjan ikävistä seuraamuksista. Slotte kertoi epäilevänsä, että jotain vaarallista ainetta oli vahingossa sekoittunut korppuihin. Hän ei tässä vaiheessa uskonut, että kyseessä olisi tarkoituksellinen myrkytysyritys. 

Maanantai-aamuna 30.12.1889 jäljellä olleita leivonnaisia ja kaakaopurkkia näytettiin Kokkolan raatimies Johan Viktor Hermansonille. Hän huomasi niissä kiteitä, joiden ulkonäkö yhdistettynä kuvattuihin oireisiin toi mieleen strykniinin.

Epäilyjen herättyä Slotte lähetti yhden korpun Helsinkiin pojalleen, jolla oli lääkärin koulutus. Tämä oli kuitenkin vain lähettänyt sen takaisin. Leivonnaisia ja kaakaota käytiin sitten näyttämässä Kokkolassa ja Vaasassa. Lopulta Lääkeylihallitukseen, josta saatiin virallinen lausunto: Kaakaossa oli senttimetrin pituisia värittömiä kiteitä, jotka olivat puhdasta strykniinä. Samoja kiteitä oli löydetty runsaasti leivonnaisten muruista. Varsinkin kaakaossa pitoisuus oli niin korkea, että pieni siemauskin olisi tappanut aikuisen.

Heti kun käsitys myrkystä oli saatu, Carl Johan Slotten vaimo Maria, jolle paketti oli osoitettu, kohdisti epäilynsä kauppias Johan Henrik Nybergiin. Hänellä kun muistettiin olleen ketun myrkkyä eli strykniiniä. Lisäksi välinsä Slotteen olivat huonot.

Näin ei ollut ollut aina. Nyberg oli syntynyt Alavetelissä 42 vuotta aikaisemmin. Menetettyään isänsä 5-vuotiaana hänet sijoitettiin huutolaiseksi Slotten naapuriin eli tuli tuntemaan tätä ja perheenjäseniä. Renkinä 17-vuotiaana aloitettuaan Nyberg päätyi kauppiaaksi ostettuaan edeltäjän varaston ja yhden osan Murik-talosta. Viimeiset 9 vuotta hän oli ollut kunnallislautakunnan esimiehenä eli osallistunut yhteisten asioiden ajamiseen Slotten tavoin. Vuosikymmenen alussa syntynyt välirikko liittyi kuitenkin muihin seikkoihin.

Jotta asiaa saataisiin eteenpäin, todistajia piti kuulla. Välikäräjät määrättiin pidettäväksi 14.2.1890

Tapahtui jouluna 1889 (2/7)

Edellisessä osassa esiteltiin Carl Johan Slotte, jonka palvelustyttö löysi joulupäivänä 1889 eteisestä Maria Slottelle osoitetun käärön.

Joulupäivänä ei sopinut liikkua, mutta tapaninpäivänä palvelustytöt lähettivät käärön isäntäväen joulunviettopaikkaan eli Slotten Otto-pojan kotiin. Siellä paketti tietenkin avattiin ja todettiin sen sisältävän 15 joulutorttua, 15 piparileivosta, 25 n. s. ranskalaista korppua ja puolen kilon purkki von Houtenin kaakaota. Käärössä ei ollut mitään lähettäjän nimeä, mutta sen arveltiin olevan jonkun sukulaisen tai ystävän lähettämä lahja. Perheessä oli kaakaon tai kuuman suklaan juominen tapana ja arvatenkin lähettäjä oli tämän tiennyt.

Heikoimmin säilyvät tortut pantiin heti esille ja ne maistuivat kaikille. 

Illalla nautittiin kaakaota. Koska talossa oli suklaata, juoma tehtiin siitä. Vaikka ajatuksena oli lahjaksi saadun kaakaon säästäminen, Slotte nosti purkin pöytään, avasi sen ja laittoi lusikankin esille niin, että kaakaota olisi voinut halutessaan lisätä omaan kuppiinsa. Koska Slotte itse ei näin tehnyt, ei kukaan muukaan viitsinyt.

Korppuja oli jo iltapäiväkahvillaan yrittänyt nauttia Slotten äiti. Niitä olivat maistaneet jossain välissä myös Slotte, vaimonsa, poikansa ja kolme palvelijaa. Kaikki pitivät makua katkerana ja sylkivät suupalan pois.

Kaikki seitsemän voivat pian pahoin. Jäsenet olivat jäykkinä, iho syyhysi, päätä huimasi ja oksetti. 

Eero Järnefeltin piirros kirjasta "Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists. (Editor, L. Mechelin.)"

Tapahtui jouluna 1889 (1/7)

Ch. Riis, ehkä 1870-luku
Museovirasto
CC BY

Carl Johan Slotte oli 1800-luvun lopulla Suomessa hyvin tunnettu henkilö. Kyläkirjaston kuvalehti 3/1882 esitteli hänet näin:

Herastuomari Carl Johan Slotte, joka nyt toistamiseen on kunnioitettavan talonpoikaissäädyn puhemies, syntyi Tammikuun 20 p. 1827 Slotten tilalla Alavetelin kappelissa Kokkolan pitäjästä. Hänen vanhempansa olivat tilanomistaja Johan Slotte ja tämän vaimo Margaretha, joka myötäjäisiksi antoi miehelleen vastamainitun tilan, jonka nykyinen omistaja talonpoikaissäädyn nykyinen puhemies on. 

Jo nuorena uskottiin C. J. Slottelle luottamustoimia hänen kotiseudullaan. V. 1856 valittiin hän laamanni-oikeuden jäseneksi, jona hän pysyi vuoteen 1868. Vuodesta 1864 on hän ollut puheenjohtajana ja kassanhoitajana eräässä hänen kotipaikallaan olevassa suoviljelyksen komiteassa ja vuodesta 1871 käräjäkuntansa lautamies. Tätä paitsi oli hän vuodesta 1867 vuoteen 1873 Alavetelin kunnallislautakunnan esimies, ja vuodesta 1875 on hän kuntansa kunnalliskokouksen puheenjohtaja. 

Herastuomari Slotte on edustanut kihlakuntaansa kaikilla, viimeisten 19 vuoden kuluessa olleilla valtiopäivillä. 1877 vuoden valtiopäivillä kutsuttiin hän ensikerran säätynsä puhemieheksi. Suomen ensimäisten valtiopäiväin muistoksi sääty-edustuksen uudistumisen jälkeen sai hän v. 1864 hopeametaljin; vuodesta 1878 on hänellä sitä paitse kulta-metalji. 

Taitoansa ja harrastustansa yleisissä asioissa on Slotte erityisiä kertoja saanut näyttää, esim. jäsenenä komiteoissa papiston palkkausta, metsälakia, veroitusta ja asevelvollisuutta koskevia kysymyksiä varten. 

Puhemies Slotten ulkokäytöksessä osottaiksen pontevaa vakavuutta, joka miltei painavasti vaikuttaa hänen ympäristöönsä. Että hän kokee puhemiestoimessansa olla puolueeton, on yleisesti tunnustettu. Puheessansa käyttää hän [..] yhtä sujuvasti suomen- kuin ruotsinkieltä. 

Seitsemän vuotta myöhemmin Slotten talo oli siirtynyt seuraavalle sukupolvelle eli Carl Johan Slotten Otto-pojalle. Carl Johan Slotte asui Maria-vaimonsa kanssa Murik-nimisessä talossa kahden ja puolen peninkulman päässä. (Näin asia kerrottiin. Rippikirjassa 1886-96 Carl Johan Slotte on kirjoilla Slottessa. Sekä Slotte että Murik (suom. Murikka) oli keskipohjalaiseen tapaan jaettu useisiin osiin ja muistuttivat muun Suomen kyliä.) 

Etäisyys Slotten ja Murikin välillä oli kuitenkin vain fyysinen, joten Carl Johan Slotte lähti vaimoineen jouluksi 1889 poikansa luo. Kotitaloonsa jäi vain kaksi palvelustyttöä, Karoliina Kråknäs ja sisarensa Sofia Kråknäs. He menivät jouluaattoiltana nukkumaan 9 ja 10 välillä illalla. Kun ajankohta tuli myöhemmin merkitykselliseksi, kävi ilmi, että talouden kellot olivat tavallisesti noin puoli tuntia edellä "rautatienajasta".

Sänkyyn päästyään sisaret kuulivat askelia pihalla, mutta he eivät nousseet tilannetta tarkastamaan. Joulupäivän aamuna toinen heistä löysi eteisen portailta Maria Slottelle osoitetun käärön.