tiistai 21. joulukuuta 2021

Peruukkimaakarit (oppi)poikineen!

Eilen tuli tietooni toissa päivänä ilmestynyt Kustaa H. J. Vilkunan jättiteos Ruotsin peruukintekijät 1648–1810 (Suomen sukututkimusseuran vuosikirja 49. 2021). Sitä ei kannata ohittaa, vaikka peruukit eivät kiinnostaisi pätkääkään! 

Avattuani ensimmäisen osan "Peruukintekijät, kampaajat, hiuskauppiaat ja hiustenkäsittelijät sekä puuteritehtailijat Tukholmassa 1648–1810" nimittäin huomasin, että alun lähdekatsaus oli erinomaisen hyödyllinen katsaus 1700-luvun Tukholman tutkimiseen. Jossa en ole itsekään täysin kädetön, mutta Vilkuna mainitsi monta uutta lähdettä ja tutuista uusia ja erinomaisen relevantteja pointteja. 

Vastaava intro on neljännessä osassa "Peruukintekijät, kampaajat ja hiuskauppiaat Suomessa ja Virossa 1660–1810". Siinä hieman kakistelin virkkeitä "Valtakunnallisina pidetyt, Tukholmassa ilmestyneet sanomalehdet olivat kuitenkin ensisijaisesti tukholmalaisia varten toimitettuja, eikä Turussa ilmestyneissä sanomalehdissä ole montakaan peruukintekijän jättämää ilmoitusta. Siksi niiden anti jää laihaksi." Vilkuna on toki esittänyt minulle päin naamaa, että "valtakunnallisena pitämäni" ja tutkimani Inrikes Tidningar on tukholmalaisille tarkoitettu, mutta en ole vielä muuttanut mieltäni. 

Mitä tulee ilmoitusaineistoon, niin Tukholman lehdissä haettiin usein osaajia toisaalle (ks. esim. Kun Helsingistä puuttui ammattilaisia) ja jos joukossa ei ole peruukintekijöitä yms. on se omalla tavallaan mielenkiintoista. Viime kuussa vääntämässäni artsussa viittasin tukholmalaiseen ilmoitukseen, jolla haettiin kampaustaitoista palvelijaa pohjoiselle ruukille Suomessa. Olikohan tuollaisesta toimesta siirtymistä kaupunkikampaajaksi?

Aiemmat tutkimukseni eivät tulleet peruukkimaakareista mieleen, mutta Vilkuna oli löytänyt Petter Sund -kirjani sukutaulustosta Tallinnaan päätyneen Anna Maria Sundin, jonka kaksi aviomiestä olivat peruukintekijäoltermanneja. Olin ollut kyvytön löytämään Anna Marian kuolinaikaa, mutta Vilkuna oli sen selvittänyt sekä tietää aviomiehistä paljon enemmän kuin minä.

Ottaen huomioon, että teoksessa on yhteensä 1670 sivua, on ratkaisu

Viittauksista alkuperäisaineistoon on luovuttu. Tavanomainen viittausmenettely tekisi elämäkerrastosta kohtuuttoman raskaan. Tekstiyhteydestä selviää, mistä lähteestä tiedot on saatu.

ymmärrettävä, mutta aiheuttanee useita tuskaisia hetkiä monille. Esimerkiksi Sundin kohdalla ei mainita seurakuntaa, joten kuolinpäivä ei liene hautauslistasta, vaan jostain muualta. 

P. S. Jos peruukit ja niiden käyttäjät kiinnostavat tekijöitä enemmän niin kannattanee tarttua keväällä julkaistavaan Vilkunan tietokirjaan Liiat hiuxet –miesten muodin kulttuurihistoria.

Kuva Rijksmuseumilta: Passen van pruiken, Jacob Ernst Marcus, after Jacob Smies, 1784 - 1826

Ei kommentteja: