Kun kenraali T. vielä muistettiin (2/2)

A. A. Thesleff
J. E. Lindhin kuvaamana 1840-luvulla
Wikimedia

Eilisen katsauksen jälkeen vihdoin siihen Alexander Amateus Thesleffin jälkimaineeseen, jonka kautta hänestä kiinnostuin. Eli Uleåborgsbladetissa (4., 8., 11., 15., 18., 22. ja 25.1.1898) julkaistu kirjoitussarja Anekdoter om general T. Vaikka nimeä ei esitetty kokonaisena ja omistamansa Juustilakin oli vain J. ei kyse ollut todellisesta anonymisoinnista, sillä anekdootteihin sisältyi niin paljon yksityiskohtia, että tunnistus oli minulle nykyaikana helppoa ja 50 vuotta Thesleffin kuoleman jälkeen varmasti vielä helpompaa. Uskoani vahvisti lisää artikkeli Artur Thesleffistä (Finsk Tidskrift 3/1921), jossa todettiin äidinisästään: Han prisades för sin godmodighet, men blef både häcklad och populär för sitt »minst sagdt originella» väsen.

Tästä omintakeisuudesta, joka kohdistui erityisesti rahan säästämiseen, kertovat Uleåborgsbladetiin lähetetyt anekdootit, joista tässä vain osa suomeksi tulkittuina.

Eräänä talvi-iltana kenraali vieraili ystävänsä valtioneuvos S.:n luona. Tämä, joka myös tunnettiin taloudellisuudestaan, oli työn touhussa kahden kynttilän valossa. Hetken keskustelun jälkeen kenraali huomautti, että nyt kun S. ei enää työskennellyt, kahden kynttilän valoa ei tarvittu. S. kiitti huomiosta ja sammutti toisen kynttilöistä. Jonkin ajan kuluttua kenraali totesi, että kuu paistoi niin, että keskustelu kävi senkin valossa. S. sammutti toisenkin kynttilän eikä sytyttänyt sitä uudestaan vaikka kuu aikanaan häipyi näkyvistä. Toverusten keskustelunaiheena oli säästäväisyys ja käytännön vinkkinä kenraali kertoi säästävänsä päällyshousujaan istumalla kotosalla alushousuissaan. Todettiin, että tämä voitiin ottaa nytkin käytäntöön. Mutta hetken jälkeen keksittiin parannus: alushousuja voitiin säästää riisumalla nekin.

Kenraalin käyttämissä valtion omistamissa huoneissa Viipurissa tehtiin vuonna 1846 remonttia, jossa salongin seinille liimattiin ranskalaiset tapetit. Kenraali ei tietenkään jäänyt remontin ajaksi kaupunkiin vaan antoi hovineuvos W:lle tehtäväksi valvoa, että huoneisiin jääneelle omaisuudelle ei tapahtuisi mitään. Lopputulosta tarkastaessaan kenraali kuitenkin huomasi, että tapetoidussa huoneessa ei enää ollut nauloja, joissa oli riippunut peilejä ja sen sellaista. Kuulusteltiin työmiehiä, jotka tunnustivat heittäneensä kiinnikkeet käyttökelvottomina pois. Oitis kenraali lähetti 12-vuotiaan pojan hovineuvoksen luo vaatimaan korvausta ja poika palasi ruplan kanssa. Kenraali sanoi hoitavansa naulojen oston itse ja laittoi rahan taskuunsa. Mutta tapetoidussa huoneessa ei riippunut ennen kuolemaansa mitään.

Kenraalilla oli tilallaan J. hedelmätarha, josta hän sai vuosittain noin 25 hopearuplan tulot. Sadon suojana oli syksyisin koira, joka illoin ja öin pelotti hedelmävarkaat. Mutta kenraalia harmitti maksaa ruuat eläimelle, jolle oli käyttöä vain muutama viikko vuodessa. Niinpä kenraali päätti kaikessa hiljaisuudessa hukuttaa koiran (ampuminenhan olisi maksanut luodin ja ruudin) ja esitti itse sen haukuntaa ja ulvontaa. Äänensä tuli käheäksi, mutta varkaat pysyivät jonkin aikaa loitolla.

Helsingin yliopiston varakanslerina kenraali T. sai opiskelijoiden lopputyöt kansiin sidottuina. Kannet näyttivät marokiinilta, joten yhtenä päivänä kenraali kokosi ne kaikki ja vei suutarille, jotta tämä tekisi nahasta kenraalin lapsile kenkiä ja vaimolle tohvelit. Suutari kuitenkin totesi kannet (kuin?) paperiksi ja täten käyttökelvottomiksi. Kenraali valitti ääneen opiskelijoiden petkuttaneen häntä.

Viipuriin höyrylaivalla saavuttuaan kenraali huomasi laiturilla naapurinsa ja alkoi tälle ystävällisesti jutella yhtä ja toista. Lopulta pääsi asiaan eli kysymään oliko naapuri menossa kotiin ja pääsisikö kyytiin. Toki, sanoi naapuri, mutta minä olen liikkeellä jalan. (Matkustuskustannuksista oli pidempiäkin anekdootteja.)

Kauppaneuvoksetar H. Viipurissa (enemmän kuin todennäköisesti Marie Hackman) lahjoitti kenraalille lihavan ja hyvin tuoreen lohen. Kenraalille sen syöminen olisi ollut tarpeetonta ylellisyyttä, joten hän lähetti kalan oitis torille myytäväksi. Päivällisostoksia sieelä tehnyt H:n keittiöpiika tunnisti kalan ja riensi kertomaan emännälleen. Tämä käski ostamaan kalan ja kutsumaan kenraalin päivälliselle.

A. A. Thesleffin piirros Tampereelta
Museovirasto. CC BY 4.0

Helsingissä kondiittori C. halusi huomioida arvovaltaista vierasta kaupungissa ja lähetti kenraalille krokaanin. Kun leivonnainen oli tarpeetonta ylellisyyttä, kenraali lähetti sen takaisin, ja pyysi kondiittoria myymään eteenpäin ja palauttamaan rahan.

Hämeenlinnan ja Tampereen välillä kenraali ruokaili Toijalan kestikievarissa, jota emännöi Mullistiina. Kun kenraali teki lähtöä ja kysyi mitä hän oli velkaa, emäntä kursaili korkeaa herraa ja vastasi, että maksaisi mitä katsoisi sopivaksi. Kenraali ei hukannut mahdollisuutta ja taputti Stiinaa olalle sanoen "Kiitos, kiitos, rakas ystävä, hän tietää, että olen köyhä ja monilapsinen."

Yhtenä päivänä kotiin työhuoneeltaan tullessaan kenraali tapasi sotilaan, jolla oli käsissään useita keittiöön kuuluvia kupariastioita. Kenraali kysyi mihin niitä oltiin viemässä ja sotilas vastasi, että kenraalin vaimon kanssa oli sovittu astioiden tinauksesta. Kun kenraali huolehti taloudessa kaiken rahan lisäksi irtaimistosta, tämä kuullosti erikoiselta ja hän tarkasti mistä hinnasta oli sovittu. Hinta osottauttui erinomaisen edulliseksi joten kenraali maksoi summan heti etukäteen. Järkytyksensä oli sitten kaksikertainen kun sisään päästyään vastassa oli palveluskunta, joka kertoi sotilasasuisen miehen juuri varastaneen keittiöstä astioita.