Juhlaristin teko

Santeri Alkion kirjasta Oja-Pappalan joulu. Tapain-kuvia Etelä-Pohjanmaalta 1870-luvulta

"Laiskuutta, laiskuutta, pelkkää laiskuutta, kun ette nyt tuon vertaa viitsisi… Hupaistahan se olisi itsellennekin. Vaikka mitähän ne tämän aikaiset muusta välittävät kuin kylän juoksusta", pauhasi emäntä piioille puoli tosissaan, kun eivät luvanneet "juhlaristiä" tehdä.

"Laiskuutta", matki Littu, "ei se mitään laiskuutta ole, mutta kuka nyt viitsii tähän aikaan enää niin turhanaikaisia… Mukulat sellaisia."

"Ei se olekaan mikään mukulain tehtävä!" puolusti emäntä, "se saakin olla vain hyvin kynsistä ja järjestä taattu, joka siihen pystyy. Tuskin vain Lissulta tulis mitään… Hessa tuota nyt saattais, on ehkä nähnyt."

"Johan niitä nyt on nähty!" Littu väänsi huultansa halveksien. "Vieläpä Lalu, jota ei nyt nähnytkään olisi!" [...]

Mutta emäntä otti juhlaristin uudelleen puheeksi. Kehui, että hän oli sen useinkin tehnyt itse ja toisinaan piiat. Mutta ei nyt ollut itsellänsä aikaa ja ettei hän olisi muita pyytänyt nytkään, jos vain olisi ollut aikaa, mutta kun ei ollut. Hänen mielestään ei joulu muuten joululta tuntunutkaan, jos ei edes jotain näkyväistä merkkiä ollut, esimerkiksi sellaista kuin juhlaristi.

Turhaan eivät nämät puheet menneetkään: piiat vihdoinkin todella lupasivat ryhtyä juhlaristin tekoon, kuitenkin enemmän halusta tehdä emännälle mieliksi, kuin uskoen itse sen juhlistavaan voimaan.

Ehtoolla sitä ruvettiin tekemään, kun suuri kantovalkea paloi takassa ja teki mieliin kodikkaan vaikutuksen. Suoria ruisolkia leikeltiin sieviksi puikoiksi ja niitä värjäeltiin aneliiniväreillä. Puikkojen läpi pujoteltiin lanka ja muodosteltiin kaiken näköisiä särmiöitä, suurempia ja pienempiä, jotka jollain tavalla järjestettyinä ripustettiin kattoon. Kratu- ja maalipapereista valmistettiin ristin hetaleihin kukkasia.

Ei tämä hetaleinen koriste mikään risti ollut, pikemmin sitä olisi saattanut ruunuksikin sanoa. Eikä sitä yhdessä illassa valmiiksi saatu, sillä siinä olikin liiemman työtä kuin Littu oli luullut ja Hessa olisi viitsinyt tehdä. Mutta sellaista työtä sopi vielä aattoehtoolla jatkaa.

Oljista muodostetut särmiöt kuullostavat himmeliltä. Hämärästi muistan nähneeni siitä koristellun version, mutta yksinkertainen ja väritön on tutumpi ja verkkokuvissa vallitseva. Ehkä Alkion tuntema koriste oli lähempänä tätä Yhdysvalloissa myytyä himmelityyliä. (Kuvan käyttöön ei ole lupaa.)