Eipä ollut tullut mieleen, että käytettävissä oli (myös lapsuudesta tutut) almanakan antamat auringon nousu- ja laskuajat. Tosin jos halusi kellon aivan oikeaan aikaan niin ajoitus Helsingin mukaan heitti minuutteja sekä itäisessä että läntisessä Suomessa. Maanmiehen ystävä selosti 13.4.1844 mistä tämä johtui sekä korjaukseen vaatidittavat laskelmat, jotka alkoivat siitä, että "päivän seisomisen aikana, Juhannuksena eli jouluna, pannaan siihen paikkaan johon päivä sopii paistamaan yksi 2-3 tuuman pituinen neula eli puikko pystyyn: puukstaavi a. Sen ympäri vedetään cirkeli niinkuin kuvaus näyttää."
"Kuin nyt puikon pään kuva tapaa tämän cirkelin edellä puolen päivän, niin siihen tehään merkki, ja samalla tavalla myös jälkeen puolen päivän. Näitten merkkein keskivälissä pitää sitten puolipäivän piirin a b olla. " "Tämmönen piiri näyttää nyt joka selkiä päivä, kuin puikon kuva tapaa sitä, puolen päivän." Eli on saatu aikaan aurinkokello, jonka hienosäätö jutun lopussa menee yli ymmärrykseni.
Helsingissä päästiin helpommalla. Auringonnousun aika täsmäsi todellisuuteen ja lisäksi verkkosivujen kertoman mukaan näytettiin Helsingin observatorion "tähtitornista helsinkiläisille aikamerkki, kun joka päivä tornin huipulla pudotettiin aikapussi alas tangostaan tasan kello 12." "Korkealta, puuttomalta kukkulalta merkki näkyi kaupungillekin hyvin. Aseman kellokin rukattiin aikapussin mukaan oikeaan aikaan. Observatorion päällikkö Päivi Harjunpää kertoo, että tieto lähetettiin lennättimen avulla muille asemille. Laivoille aikapussi tarjosi virheettömän navigoinnin, jolle pontta antoi myös Katajanokan kanavan rannalta ammuttu kanuunanlaukaus." Aikapussi on ainakin vuonna 2012 ollut esillä observatoriossa.
Useat yritykseni löytää tästä päivittäisestä toiminnasta maininta sanomalehdistä ovat epäonnistuneet. Missään ei ole myöskään tullut vastaan sen loppumisen ajankohtaa.
4 kommenttia:
Hivenen hämärästihän tuo aurinkokellon kalibrointi on kuvattu, mutta näin se menee:
Kello kahtatoista ei voida kotikonstein määrittää suoraan, koska ilman mittalaitteita on hankala tietää milloin aurinko on korkeimmillaan. Siksi se haarukoidaan.
Varjon pituus muuttuu auringon korkeuden mukaan. Aamulla se on niin lyhyt, ettei se ulotu kellon ympyränkaarelle. Kun se lopulta ulottuu, merkitään kohta kaarelle. Ja iltapäivällä kun varjo jälleen lyhenee niin että sen pää juuri ja juuri enää yltää kaarelle, merkitään tämäkin piste. Puolipäivän kohta on näiden pisteiden puolivälissä.
Helsingin aikaa alettiin käyttää rautateiden aikatauluissa vuonna 1864, mutta muuten käytettiin yhä paikallista aurinkoaikaa. Helsingin aika tosin yleistyi muuallakin maassa, kun rautatieasemien kellot noudattivat sitä. Virallisesti koko Suomi siirtyi valtakunnalliseen vyöhykeaikaan vasta vuonna 1921.
ks. http://koti.kontu.la/jvirola/koti/PDF/Aikakirja2007kokonaan.pdf s. 81 & 85.
Ei kun tietysti päinvastoin:
- Kun varjo aamupäivällä lyhenee niin että sen pää osuu kaarelle, ja kun se iltapäivällä taas pitenee...
Hei vaan!
Terveiset Helsingin observatoriosta!
Voin jatkaa tarinaa sen verran, että mainittu aikapussi jäi pian tarpeettomaksi Yleisradion aloitettua säännölliset radiolähetyksensä aikamerkkineen vuonna 1926.
Aikapussia (ja Observatorion historiaa) pääsee yhä ihmettelemään tänäkin päivänä Observatorion pysyvässä näyttelyssä: http://www.observatorio.fi/
Lisäksi vielä vinkkaan, että Tähtitieteellinen yhdistys Ursa on julkaissut Observatorion historiasta mielenkiintoisen teoksen (https://www.ursa.fi/kauppa/tuote/helsingin-observatorio/), josta aikapussitietokin löytyi!
Juhannusterveisin,
Paula Kyyrö
Helsingin observatorio
Kiitokset molemmille täydentävistä tiedoista ja lukuvinkeistä!
Lähetä kommentti