torstai 27. elokuuta 2015

Tietokirjaraatia katsomassa ja kuuntelemassa

Ehdin työpäivän jälkeen Tieteiden talolle kuuntelemaan vihoviimeisiä Tietokirja.fi-tapahtuman osia. Sarjatulta-kirjan tekijöiden Ville Hännisen ja Jussi Karjalaisen haastattelusta ei jäänyt paljon muistiinpanoja, mutta ajatus kuvien kontekstualisoinnista tekijöiden elämää myöden. Kun kerran tekstinkin. Tarpeellista, mutta työlästä, luulisin.

Huonetta vaihtaessa törmäsin Ihan Oikeaan Historiantutkijaan, jonka tunnen vuosien takaa ja rupattelimme hetken. Hän sanoi arvostavansa (tavallaan) tätä blogia ja päiväni kirkastui oitis.

Tapahtuman finaali oli perinteinen tietokirjaraati, jota itse en ollut aiemmin nähnyt. Raadissa istuivat Tuija Brax, Heikki Haapavaara, Anna-Stina Nykänen ja Heimo Holopainen.

Ei ihme, että formaattia on käytetty vuodesta toiseen. Oli virkistävää kuulla tietokirjoista lyhyitä näkemyksiä, jotka eivät välttämättä olleet ylistyksiä. Useista kirjoista näkemykset menivät täysin ristiin, kuin entisajan Levyraadissakin.

Enemmän olisi toki saanut irti, jos olisi itsekin lukenut samoja kirjoja. Ainoa, josta minulla oli käsitystä oli Ilari Aallon ja Elina Helkalan Matkaopas keskiajan Suomeen. Brax piti sitä onnistuneena nimenomaan elämyksellisyyden suhteen. Purjehtijana hän oli eri mieltä Hauensuolen roolista 1400-luvun rannikolla ja piti kirjan kuvausta tästä virheellisenä. Haapavaara piti kirjan "virheenä" elämän nurjien puolien poissaoloa. Hän kehui kuvitusta, joka toi mieleen vanhanaikaiset koulutaulut, ja suositteli luettavaksi ääneen lapsille.

Nykänen ei etsinyt virheitä, mutta oli jäänyt miettimään miten vaikutti elämään se, että ihmiset olivat nykyaikaisen pitkiä mutta pienijalkaisempia. Holopainen piti preesensin antamasta säväyksestä, mutta olisi kaivannut syvyyttä ajan ihmisten päiden sisältä. Ymmärsi toki, että moinen olisi mennyt fiktion puolelle.

Matkaopas sai kolme nelosta kuten myös Perttu Häkkisen ja Vesa Iitin (lähi)historiallinen kirja Valonkantajat. Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä. Mutta neljäs arvosana sille oli kakkonen ja matkaoppaalle vitonen, joten Matkaopas keskiajan Suomeen voitti kisan.

Ei kommentteja: