lauantai 10. elokuuta 2013

Lauantain Limnell: Antti (s. 1816)

Sanomalehti Satakunnassa oli 4.8.1888 Telefoonijuttu:
Täkäläiseen kihlakunnan oikeuteen oli kauppias C. O. Lindgren, tästä kaupungista, noin pari vuotta sitten haastattanut työmies Antti Limnellin, Isonsannan luodolta, siitä että Limnell jonakuna päivänä 1886 oli irroittanut muutamia kauppias Lindgrenin telefooniverkkoon kuuluvia lankoja, jotka olivat asetetut Limnellin mainitulla luodolla olevan rakennuksen katolle. Kihlakunnanoikeus tuomitsi päätöksellä 29 p:lta syyskuuta 1887 Limnellin vetämään sakkoa tästä menettelystään 76 markkaa 80 penniä. Keis. Turun Hovioikeus, johon Limnell tuomiosta valitti, on kuitenkin päätöksellä viime kesäkuun 28 päivältä, vapauttanut Limnellin kaikesta edesvastauksesta, sentähden että Lindgren omavaltaisesti oli mainitulle katolle kinnittänyt viisi lankaa niiden kahden lisäksi, johon hän oli saanut Limnelliltä luvan; ja kun mainitut langat Limnellin asunnolla oli matkaansaattanut vahinkoa eikä Lindgren Limnellin käskystä niitä poisottanut, oli Limnell pakoitettu, huoneustoansa suojellaksensa, niitä sieltä irroittamaan.
Porin maaseurakunnan rippikirjassa 1880-1889 Isonsannan luodolta en löydä Anttia, mutta siellä ovat perheenpäinä Frans Wilhelm Limnell (s. 10.1.1846 Ulvila) ja Aleksander Limnell (s. 1.3.1850 Pomarkku). Fransin isä on jo täällä esiintynyt torppari Gustaf Adolf Limnell.

Aleksanderin isä on Pomarkun Längelmäen kylästä "Lbd: And: Limnell Pääharja". Pomarkun rippikirjan mukaan mies oli syntynyt 12.1.1816. Jos 9 on muuttojen yhteydessä muuntunut 1:ksi, kyseessä on Kokemäen lukkari Erik Limnellille 12.9.1816 syntynyt Anders. Tähän tulokseen on tullut myös Toivo Väinölä kirjassaan Satakuntalainen Limnell-suku (1978) sivulla 60.

Ja ilmeisesti sama mies on Porin kaupunkiseurakunnan rippikirjassa 1883-1892 on "Työm. leski Anders Limnell s. 12.1.1816 Kokemäki". Lienee hovioikeuteen valittaja.

Kuva 1800-luvun lopun puhelimesta Tomasz Sienickin, Wikimediasta.

Ei kommentteja: