Nyt riitti (2/2)

Seminaarissa "Museo ilman esineitä? Aineeton kulttuuriperintö museoissa" oli asiaa  niin paljon, että omaksuminen jäi hyvin osittaiseksi. Olennaisinta itselleni oli tajuta, ettei UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön  suojelusopimus olekaan vain hyvä asia. Olin tähän mennessä lähinnä ihmetellyt Suomen myöhäistä sopimuksen ratifiointia. Seminaariesityksistä valkeni, että aineeton perintö on (tietenkin!) hiljaalleen muuttuvaa ja jos määritellään sellaisen "olennaiset piirteet" on vaarana, että elävästä perinteestä tulee "helposti tunnistettava toisto".

Tuotiin esiin myös valta. On vallan käyttöä nostaa joku asia elävästä elämästä "kansanperinteeksi", joka kuvaa jotain tiettyä aluetta. Edessä voi (ja pitäisi olla!) mielenkiintoisia keskusteluja UNESCOn suojelukseen ehdotettujen asioiden kanssa. Sillä olemme (jälleen! myös) suomalaisuuden määrittelyn ytimessä. Onko juhannus suomalaista/arvokasta, kun se on myös ruotsalaista? Onko kaljakellunta suomalaista/arvotonta nimenomaan siksi, että se ei ole ruotsalaista?

"Kaljakellunta". "Ölflytet". Man åker nerför Kervo å i olika farkoster drickandes öl. Fan, det här är så Finland...
— Bettina Sågbom (@bettina_yle) August 2, 2013

@JPvE Inte så vitt jag vet. Och om det finns fortsätter jag gärna vara lyckligt ovetande...
— Kenneth Nyberg (@ksnyberg) August 2, 2013

Tosin Katriina Siivosen esityksen perusteella kulttuuriperintöön valikoidaan vain positiivisia kulttuuripiirteitä. Viime viikkojen verkko- ja lehtikirjoittelun perusteella meillä on (taas vaihteeksi) vaikeuksia päättää onko juopottelukulttuurimme a) olemassa ja b) negatiivista.

Kiistatta siihen liittyy viina, joka on ainetta. Aineettoman kulttuurin väistämättömästä suhteesta aineeseen syntyi hauska minikeskustelu, jossa muistutettiin ajatuksienkin olevan pohjimmiltaan ruumiillisia. Mistä tuli taas kerran mieleen Panu Savolaisen esitys keväällä.

Museot olivat otsikosta huolimatta keskustelun laidalla. Tuli todettua, että aineellista ei voi ymmärtää ilman aineetonta eli museoesineet tarvitsevat kontekstinsa. Siivosen visio tulevaisuuden museosta ei auennut kun piti toisella silmällä vahtia kelloa, että muistaisin lähteä bussipysäkille. Siellä olin ajoissa, joten istahdin hetkeksi fundeeraamaan paikallisen puistokemistin kanssa. Hiljainen mies.