lauantai 30. maaliskuuta 2013

Gust A. Elo ja perintönsä

Ammattilaissarjassa historiablogilempparini on porilainen Korsmanin talossa, jossa eletään vuotta 1951 arkisine iloineen ja suruineen. Tänään julkaistussa tekstissä "rouva Korsman" harmittelee, että appensa elää hyvissä voimissa Merikarvialla eikä ole Amerikassa kuollut Gust. A. Elo, jonka poikaa kuulutettiin perintöä jakamaan sanomalehdissä.

Lyhyt blogiteksti tarjoaa sen verran tietoa, että Gust. A. Elo eli alunperin Kustaa Arthur Elonen löytyy parilla klikkauksella Ancestry.com:sta. (Tämä ei ole maksettu mainos, sivusto vaan on aika loistava.) Mies oli syntynyt jossain Porin tienoilla 7.5.1884. Hän oli saapunut laivalla SS Caledonia Glasgowsta New Yorkiin 6.3.1910.

Kansalaisuushakemuksen mukaan Elonen/Elo oli asettunut sitten King kauntiin Washingtonin osavaltiossa, mutta väestönlaskennassa 1920 hän kylläkin oli sinkku Kaliforniassa. Seuraavana vuonna hän meni naimisiin Washingtonin osavaltiossa Lottie Porkan kanssa. Tuo avioliitto ei kestänyt, sillä Elo meni uusiin naimisiin vuonna 1925 Viola Haberin kanssa ja vuoden 1925 osoitehakemistossa vaimon nimi tosiaankin on Viola. Mutta vuoden 1930 väestönlaskennassa mies on eronnut. Vuoden 1940 väestönlaskenta tai sen indeksointi on Kustaan ohittanut. Kuolinpäivämäärä 8.4.1950 sopii blogitekstiin.

Ancestryn sivuille syötetyssä sukupuussa Kustaalla ei ole tarkkaa syntymäpäivää, mutta syntymäpaikaksi on tarkennettu Eurajoki. Pitääkö paikkansa? Ei kastettujen listan perusteella (kiitos SSHY:n vapaaehtoiset!). Muttei ole kyllä kastettu Porin kaupunkiseurakunnassa eikä maaseurakunnassakaan, mikä selittänee sanomalehtikuulutusten tarpeen?

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Luvialta löytyy tuolla syntymäpäivällä avioton Kustaa Artturi.

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Kiitos täydennyksestä! Ancestryn sukupuu tuon perusteella täysin viturallaan, olisi kai kilttiä kertoa tekijälle...

Tiina kirjoitti...

Kotoaan Ulvilan Lattomereltä lähtee Luvialle piikomaan Edla Sofia Tienhaara s. 1861.
Parin vuoden kuluttua hän saa Luvian Löytyn kylässä aviottoman lapsen, Kustaa Artturin s.7.5.1884. Poika kuitenkin kastetaan ulkopaikkakuntalaisena Porissa (löytyy Hiskistäkin). Kolme vuotta myöhemmin syntyy äidille toinenkin poika.

Vuonna 1891 Edla Sofia menee Luvialla naimisiin merikarvialaisen Aleksander Toivosen kanssa. Liitosta syntyy kolme lasta. Vanhemmat asuvat kuitenkin eri pitäjissä (?) kunnes 1896 Edla Sofia muuttaa miehensä luo Merikarvialle.

Tätä ennen Edlan esikoinen, 11-v Kustaa Artturi, on lähetetty yksin kasvatiksi Björnholmin torppaan Ulvilan Lattomerelle. Täältä käsin hän pääsee ripille 1900 Porissa ja muuttaa 18-vuotiaana Porin maaseurakuntaan joukukuussa 1902. Sisäänmuuttaneiden luettelossa Kustaa Artturille on ilmestynyt sukunimeksi Elonen.

Eli sama mies taitaa olla kyseessä.

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Vau! Minä uskoin pelkkään nimeen ja syntymäpäivään, hyi mitä laiskuutta...

Unknown kirjoitti...

>>Anonyymi Tiina sanoi...
Kotoaan Ulvilan Lattomereltä lähtee Luvialle piikomaan Edla Sofia Tienhaara s. 1861.
Parin vuoden kuluttua hän saa Luvian Löytyn kylässä aviottoman lapsen, Kustaa Artturin s.7.5.1884. Poika kuitenkin kastetaan ulkopaikkakuntalaisena Porissa (löytyy Hiskistäkin). Kolme vuotta myöhemmin syntyy äidille toinenkin poika.<<

Toinen poika oli Kaarlo Berndt (Pentti) Toivonen. Syntyi Luvialla 24.7. 1887 ja kuoli Kanadan kansalaisena Langley hospitalissa 27.6.1950.

Unknown kirjoitti...

...Kolmas? poika Johannes..Toivonen? Syntyy Edla Sofia Tienhaara/Toivoselle? ja Aleksanteri Toivoselle 29.8.1898 Lammelankylässä.

Unknown kirjoitti...

Edla Sofia Tienhaara on todennäköisesti isoisoäitini. Olisiko Tiinalla mahdollisesti tietoa hänestä enemmän, olisin todella kiitollinen pienestäkin vinkistä :)