Kohdattua

Oikealla on näyte Ruotsissa suuresti mainostetusta tekijänoikeusvapautetusta museokuvastosta. (Agricolassakin julkaisu mainittiin.) Livrustkammaren tietokannan mukaan kuvassa on "Norra Finlands vapen" eli Pohjois-Suomen vaakuna. Pohjois-Suomihan oli ennen vanhaan Varsinais-Suomen Aurajoen pohjoispuoli. En tiedä miltä sen vaakuna on näyttänyt, tuo oikealla oleva muistuttaa huomattavan paljon Satakunnan vaakunaa... Ja on muuten siinä määrin heikkolaatuinen kuva, etten minä tuosta rahaa maksaisi.

Ilari Aalto mietti arkeologisten löytöjen käyttöä opetuksessa.

Ilona Pajari miettii länsi- ja itäsuomalaisten hautaustapojen eroja.

Soihdunkantaja haki tietoa kuurosta, joka osallistui vuoden 1918 sotaan.

Heini Kirjavainen kertoi omasta osuudestaan Espoon museon keskiaikaisen elävöitysasun suunnittelussa.

Rami Heinisuo väittää, että museoiden "luettelointitietojen pitäisi saada aikaan positiivisia väristyksiä, todellisia ja ravistelevia kokemuksia siitä, miten kuvattu esine tai asia liittyy lukijan ja kokijan omaan todellisuuteen, menneessä, nykyisyydessä ja tulevassa"

J. Tapio kiinnitti huomiota kaupunginosaan väärässä ajassa. Hanna Pudas kunnioitti Minna Canthia top ten -luettelolla.

Esa Hakalan blogi Musiikkia muun muassa suuntautuu menneisyyteenkin. Keijutyttö asetti tavoitteen:

1. Alan lukea vanhoja historiankirjoja. - Tärkeät historiantapahtumat ovat painuneet unholaan, ja on todella vaikeaa lukea esim. romaaneja, joiden historiallisesta kontekstista ei ymmärrä mitään. Lisäksi haluan lukea, millaista kuvaa lukion historiankirjat antavat historiasta - kenen äänellä on "neutraalissa" oppikirjassa puhuttu?

Jukka Laajarinne nautti Peter Englundin esseistä. Kirsi Hietanen luki Nina Hurman historiallis-eroottisen dekkarin Yönpunainen höyhen. Blogissa Kalaksikukko arvioitiin Markku Turusen Vaeltaja. Heli luki Jaakko Hämeen-Anttilan uutuuden Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia.

Ylen kirjakerhossa Urho Kekkonen - julkista ja yksityistä , Kremlistä luoteeseen ja 1083 sivua yhdestä elämästä - Jörn Donnerin minä.

Tillman kommentoi Panu Rajalän uutuutta ja kirjoitti:

Varoittavana esimerkkinä muistan aina  totuudellisuudesta sen, kun  eräs naiskirjailija kirjoitti 30 vuotta sitten erääseen romaaniinsa  sisälle  minun isoisäni. Sitä asiaa vähän kauhisteltiin ja kummeksuttiin.  Suvun piirissä  syntyi jopa jonkin sortin kirjallisuuskeskustelu kirjallisuuden funktiosta ja rakenteesta. Keskustelu oli kuitenkin näin jälkikäteen arvioiden  sangen vaisua ja piilottelevaa.  Minä kiinnostuin asiasta niin paljon, että luin asianomaisen romaanin. Enkä koskaan saanut selville sitä, kuka henkilöistä oli isoisäni.