Aluksi saimme kalvosulkeiset kokoelmakeskusten työnjaosta ja toimenkuvasta. Saimme perustiedot myös museoesineitä uhkaavista asioista: Valo, kosteus, tuhoeläimet jne. Näitä vastaan taistelevat täällä ammattilaiset niin hyvissä tiloissa, että puhuvat säilyttämisestä ja kokoelmakeskuksesta eivätkä varastoimisesta varastossa. Mitähän sanoja pitäisi käyttää pitkin Suomea puisiin ulkorakennuksiin työnnetyistä paikallismuseoesineistä?
Helsingin kaupunginmuseon kokoelmakeskus ei tällaisenään pysty palvelemaan yksityisiä tiedonhakijoita kuin etäisesti: spostilla tai puhelimella. Vasta akateemisen jatkotutkinnon tekijöille pystytään tarjoamaan mahdollisuus tutkia kokoelman esineitä. Kokoelmatietokanta avoimuutta en huomannut kysyä, mutta ymmärtääkseni se on sisällöltään vielä puuttellinen. Kulutusyhteiskunnan tultua Suomeen 70-luvulla alettiin tallettaa niin paljon esineitä, että niitä vasta nyt inventoidaan. Nykyään kokoelmapolitiikka on niin tiukka, että kokoelmiin lisätään vain noin 100 esinettä vuodessa.
Kokoelmakeskukseen pääsevät melko harvat, mutta kaikki voivat lukea kirjan Melkoinen museoretki, jossa ollaan juuri kokoelmakeskuksessa.
1 kommentti:
Säilytystiloja ne meilläkin ovat, kuten aina painotetaan, eivät varastoja. :-)
Lähetä kommentti