maanantai 9. heinäkuuta 2012

Europeana ja kulttuuriministerit

Viikonloppuna Twitter-seurattavani mätkivät Paavo Arhinmäkeä Savonlinnan väliinjätöstä. Itse olen ollut paikan päällä kahdesti, enkä edes jälkimmäisestä kerrasta (2000-luvulla) muista mitä olen kuullut, joten minusta Arhinmäki ei suunnatonta syntiä tehnyt. Eihän hän jokaista Suomen kesätapahtumaa voi kiertää?

Sillä merkittäväähän on se, mikä on minusta merkittävää. Mistä puheen ollen en vieläkään ole antanut Arhinmäelle anteeksi Europeana-nostoa. Kirjoitin aiheesta Agricola-jutun toukokuun lopussa, enkä jaksanut tuolloin toistaa asiaa täällä. Mutta koska edelleen harmittaa, niin kertauksena.

Euroopan kulttuuriministerit promosivat toukokuun alussa Europeanaa ja oman maansa kulttuuriperintöä nostamalla esiin yhden Europeana-tallennuksen kukin. Tekstejä tippuu edelleen Europeanan blogiin. Esimerkiksi tänään Viron kulttuuriministerin valintana oikealla oleva etnograafinen kuva, jonka yhteydessä ministeri pääsi kertomaan Viron panoksesta suomalais-ugrilaisten kansojen tutkimisessa.

Ruotsin kulttuuriministeri puolestaan käytti tilaisuuden kommentoidakseen digitoinnin merkityksellisyyttä ja suuntaamista.

Ja mitä teki Arhinmäki? Todennäköisesti pyysi assariaan tekemään haun sanalla jalkapallo ja kirjoitti mitäänsanomattoman muistelman jalkapallokengistä!

Kyseinen Europeana-tallennus on Lahden kaupunginmuseon museotietokannan tietue. Siinä ei Europeanassa ole merkintää kuvan käyttöoikeuksista ja SuomenMuseotOnline ei edelleenkään sisällä mitään tietoa (ainakaan sellaista, jonka minä löytäisin) kuvien käyttöoikeuksista.

Viron kuvan käyttöoikeudet löytyvät pienen pienellä oikeasta alakulmasta, kun siirtyy Eesti muuseumide veebiväravin puolelle. Eli ehdot täyttääkseni, yllä on "6-aastane Marina Pokatðeva, ERM EJ 408:242, Eesti Rahva Muuseum, http://muis.ee/et/museaalview/729717 ". Miksei käyttövapaus näy jo Europeanassa?

Eli Europeanan metaportaali rooli ei ole minulle edelleenkään selkeytynyt. Mutta on se silti tärkeämpi kuin Savonlinnan oopperajuhlat tai musiikkitalon (*) avajaiset. Demokraattisempikin.

(*) Musiikkitalossakin olen ollut kahdesti. Akustiikka on niin erinomainen että yhden konsertin ajan kuuntelin pikkupojan höpötystä kolmen metrin päästä.

Ei kommentteja: