Alun uutispaloissa käsiteltiin teloituspaikkojen arkeologisia kaivauksia, joista olen joskus kuullut Vetenskapsradio historiassa. Uutta oli teloituspaikkojen inventointi ja asema muinaismuistoina. Yhtäkään ei taida olla Suomen muinaismuistorekisterissä? Lisäksi opin, että teloitukset tehtiin useimmiten (huonosti) hirttämällä 1600-luvun puoliväliin, jolloin kirveen käyttö yleistyi. Teloitettujen naisten ruumiit poltettiin ja miesten aseteltiin teilipuuhun yleiseksi opiksi.
Jan Guillouta haastateltiin hänen uudesta romaanisarjastaan, joka ponnistaa hänen omasta sukuhistoriastaan ja tulee kattamaan 1900-luvun. Ensimmäinen osa Brobyggarna ilmestyi vuoden 2011 lopulla.
Rapukestit olivat ajankohtaisia ja lyhyestä jutusta selviää, että ensimmäinen todistettavasti herkusta kiinnostunut Ruotsissa oli Erik XIV vuonna 1562. Kaisa Wargin keittokirjassa (1755) on reseptejä ravun lihalle, mutta ei keitto-ohjetta, joka oli tässä vaiheessa jo itsestäänselvyys. Rahvas ei kiinnostunut otuksista vielä 1800-luvullakaan uskonnollisista syistä. Uusrikkaiden huviloilla 1800-luvun puolivälissä alkoi nykyään tunnettu rapujen syöminen kylminä.
Lukijan kysymykseen lukemisen opettamisesta ennen kouluja vastaa dosentti viitaten lukukinkerimerkintöihin ja väittäen, että 1700-luvun puolivälissä lukutaito oli 70-90%:lla ja seuraavassa vuosisadan vaihteessa yli 90%. Just joo. Lähdekritiikki unohtunut.
Toinen lukijakysymys käsitteli kivikauden perhekokoja. Vastauksessa sain omaankin tiedonhaluuni lääkettä. Miten ihmeessä Historiska museetissa esillä olevasta Bäckaskogin naisen luurangosta voidaan sanoa, kuinka monta lasta hän on synnyttänyt? Epäluotettavalla vertailulla nykyajan ruumiisiin, oli vastaus. Tällä hetkellä ei ole luotettavia keinoja arvioida keräilijä-metsästäjien perheiden lasten määrää. Vasta keskiajalta on hautakokonaisuus, josta voidaan tehdä tilastollinen analyysi: nainen synnytti keskimäärin 4,4 lasta ja näistä keskimäärin kaksi eli yli 7-vuotiaaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti