Esineköyhistä museonäyttelyistä

Viime torstaina olin Sofiankadulla etuajassa ja ehdin laittaa pääni  Virka-galleriaan, jossa on vielä 17.6. asti juhlanäyttely Pää ja sydän - Helsinki 200 vuotta. Lupaava nimi, mutta minuutin vierailun perusteella esillä oli isoja sermejä tekstiä ja kuvaa sekä muistaakseni kaksi esinevitriiniä. Kyse ei ole museosta, mutta mitä järkeä tälläisessa produktiossa on? Sama sisältö tavoittaisi laajemman yleisön pidemmän aikaa verkkosivustona tai painettuna esitteenä. (Tiskiltä kaappaamani vihkonen Helsingin sydän - Kierros ympäri kaupungintalon vaikuttaa lupaavalta.)

Harmistukseni ponnisti kokemuksistani Kuopiossa. Siellä oli toteutettu Kuopion rakennus- ja kaupunkirakennehistorian esittely korttelimuseossa noin neljälläkymmenellä yhteen huoneeseen sijoitetulla infotaululla. Ne olivat hyvin suunniteltuja, mutta miksi minun piti seisoa lukemassa, kun olisin mielummin istunut? Samantapaisesti Kuopion museon vaihtuva näyttely karhusta oli kaksi huonetta infotauluja, neljä täytettyä karhua, yksi ääninauha ja yksi vitriini esineitä. Museonäyttely?

Minun piti olla Sofiankadulla tiettyyn aikaan, sillä olin menossa erään yhdistyksen maksamalle opastetulle kierrokselle Helsingin kaupunginmuseon näyttelyyn "Enemmän, funkista Reino!". En enää muista millä termillä opasta markkinoitiin, mutta käytännössä hän oli 1940/50-luvun tyyliin pukeutunut nainen, joka teeskenteli olleensa avustajana näyttelyn suomalaisissa elokuvissa. Ja hyvin teeskentelikin. Hän sai ajan elämään ja sujuvasti kuljetti meitä tarinallaan ja muutamalla aktivointitehtävällä.

Jopa meikäläisen kaltainen kriittinen yksilö upposi mukaan ja havahtui vasta loppupuolella toteamaan, että tämähän näyttely oli myös enimmäkseen seinille sijoitettuja kuvia ja tekstejä.  Paljonkohan olisi maksanut modata oppaan spiikistä ääniopas ladattavaksi museon verkkosivuilta?