Amerikasta kuultua

Viikkoni vakiokohokohta on tuoreimman This American Life -radio-ohjelman kuuntelu (ladattuani sen Ameriikasta asti puhelimeeni äänitteenä, modernissa teknologiassa on etuja). Fiksua juttua, joka usein on hauskaa tai koskettavaa.

Tuore jakso #424 Kid Politics käsitteli nimensä mukaisesti lapsia ja politiikkaa. Aloitusosuudessa seurattiin koululaisryhmää, joka vieraili Ronald Reaganin muistokirjastossa. Tuollainen laitoshan on käsittääkseni jokaisella Yhdysvaltain presidentillä ja ilmeisesti niissä esitellään ao. presidenttikautta. Eikä välttämättä kovin kriittisesti.

Koululaisryhmän oppimiskokemukseen kuului Grenadan hyökkäyksen simulaatioharjoitus. Osa porukasta nimettiin lehdistöksi, osa presidentin henkilökunnaksi ja yksi Reaganiksi, joka sai päättää toimintavaihtoehtojen välillä. Koulussa opitun ja henkilökunnan opastuksen avulla useimmat tekivät "oikeat valinnat" eli samat kuin Reagan. Löytyi vain yksi itsenäinen ajattelija, jonka "väärät valinnat" olivat merkityksettömiä, simulaatiossa oli vain yksi päätöspolku. Historiassa ei ole vaihtoehtoja. Kontrafaktuaalisuus ei tarjoa oppimiskokemusta?

Juttu kuullosti aika kamalalta. Indoktrinaatiolta, jota radiojutun toimittaja alleviivasi omalla kommentoinnillaan. Lapsille uskoteltiin, että oli mahdollista/todennäköistä, että "kommunistiset" Grenada, Nicaragua ja Guatemala olisivat hyökänneet (Kuuban tuella) Yhdysvaltoihin, ihan omasta ilostaan.

Kouluhistoria on väistämättä yksinkertaistavaa, mutta en ainakaan muista itselleni esitetyn asioita näin kategorisesti oikeina ratkaisuina. Tosin olen kyllä siinä uskossa, että Paasikivi-Kekkonen -linjan ulkopolitiikka oli ainoa oikea ratkaisu Suomelle. (Ymmärtämättä sen sisältöä kovinkaan perusteellisesti.) Onkohan minut kuitenkin aivopesty? Pystynkö kyseenalaistamaan tätä, jos oikein keskityn?