Kerättyä

Talvinen toimintakuva on Joulupukki-lehdestä 1901.

Tavallisissa tarinoissa lapsuudenmuisto:

Yhdet vahvimmista lapsuusmuistoistani liittyvät sukututkimukseen. Isäni on toki aina ollut kiinnostunut vanhoista asioista ja suvusta, mutta ollessani ehkä ala-asteen ekoilla luokilla, hän koki varsinaisen herätyksen asiaan ja alkoi intohimoisesti tutkia omaa sukuaan. Kun päivätyö metsässä, pellolla, navetassa oli tehty, hän paneutui koko sielullaan penkomaan Matti Juhonpoikia ja Juho Matinpoikia. Tutkimusta ei saanut häiritä joutavanpäiväisillä löpinöillä. Kuva isästä istumassa kirjoituspöytänsä ääressä mutisten itsekseen vuosilukuja ja wanhalla ruotsilla ilmoitettuja kuolinsyitä on kai palanut pysyvästi verkkokalvoilleni, niin helposti sen saan mieleeni palautettua. Muinaiset sukupolvet ja esi-isät päihittivät elävät - minutkin- ihan 6-0.

Muistan miten ainakin kerran meille tuli isää auttamaan eräs edistyneempi ja ansioitunut Sukututkija. Hänen täytyi olla Merkittävä Henkilö, koska isä antoi hänelle luvan tupakoida meillä sisällä, siis MEILLÄ, jossa tupakka oli jotain todella, todella vierasta. Muistan kuinka katselin lumoutuneena kattoon nousevia savukiehkuroita ja nyrpistelin pahaa hajua. Ja muistan senkin, kuinka olisin halunnut katsoa telkkaria, vaan ei saanut häiritä mokomalla mölytoosalla Sukututkijoita. Parrakas herra Sukututkija lähti iltamyöhään Samaralla kotiinsa, mutta se tupakansavu leijui pirtissä päiviä vierailun jälkeen.

Metropolian blogissa on Anne Kettusen kuvaamia Kummallisia museoita. Anne Kettunen oli myös tehnyt jutun Ateneumin konservaattorin työstä.

Michael Halila oli kirjoittanut itsenäisyyspäivän kunniaksi aiheesta erillissota. Samana päivänä Lastenkirjahyllyssä Maarit Malmbergin kirja Aapeli ja sotaveteraani Reino, josta kirjoitin kesällä.

Kantele.net-lehdessä juttu kanteleperinteen tutkija Anna-Liisa Tenhusesta.

Hollantilaisessa Deventer Burgerscap-blogissa valokuvatarina keskiajalta englanninkielisin kuvatekstein.

Kerroskiisselin kirjoittaja oli vieraillut Sota-arkistossa (eli Kansallisarkiston toimipiste, joka on lähempänä Kalasataman metroasemaa kuin Kaisaniemeä tai mikä sen virallinen nimi nyt taas olikaan.) Hän oli myös lukenut Lars-Otto Bacmanin kirjaa Brott mot annans liv i Syd-Osterbotten under 1800-talet. Ja ollut Vantaalla kanssani samassa salissa.

Harri Hirvelä oli käynyt Ruorsin Krigsarkivetissa ja saanut lisätietoa esi-isästään.

Amma oli lukenut Carita Forsgrenin Auringon kehrän, joka jäi minulla ensimmäiseen sivuun. Vai kappaleeseen?

Rauno Lahtinen oli löytänyt historiallisen ja tuoreen uutisen väliltä sähköisen yhteyden.

Salla Brunou luki Huovisen Veitikan: "Kokonaisuutena Veitikka oli purevan osuvaa, yhtä aikaa naurattavaa ja karmaisevaa luettavaa. Ehdoton must kaikille toisesta maailmansodasta kiinnostuneille. "

Kari Rydman kirjoitti kielen ja kulttuurituotosten yhteydestä.

David Nessle oli kirjoittanut på svenska myöhäisistä arkkiveisuista ruotsalaisesta ja amerikkalaisesta näkökulmasta.

Anders Jonsson esitteli på svenska kirjan 101 historiska myter, josta hän ei antanut paljoa positivisempaa arviota kuin mitä tässä blogissa on jo esitetty.

Kungliga Biblioteketin pienpainateblogissa, också på svenska, teatterin mainosjuliste vuodelta 1705, ohjekirjanen potaskasta 1700-luvulta sekä Kustaa III:n kuoleman johdosta julkaistu sururuno.

Tuuli Hakulinen sai paikallisen opastuksen Vologdassa ja totesi:

Kuvittelin itseni tai kenen tahansa tuntemani vantaalaisen pitämässä spontaania kaupunkikierrosta kotikaupungissani. Jos ei naamani olisi ollut jo valmiiksi pakkasesta punainen, olisin varmasti punastunut. En saanut mieleeni yhden yhtä faktaa kotikaupungistani. Puolentoista tunnin esitelmää historioineen ja eri kehitysvaiheineen en pystyisi pitämään edes Helsingistä. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun tunsin oloni venäläisiin verrattuna moukkamaiseksi, mitä tulee historiaan ja kirjallisuuteen.