keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Mistä tiedämme mitä tiedämme

Michael Shermerin ja Alex Grobmanin kirjan Denying history. Who says the holocaust never happened and why do they say it? kannessa Jared Diamond kehuu "You won't be able to stop reading this great ripping story." En voi ihan tuohon yhtyä, mutta hieno ja ajatuksia herättävä kirja oli kyseessä.

Juutalaisten joukkomurha toisessa maailmansodassa on Shermerin ja Grobmanin pääaihe. Itselleni se on "itsestäänselvyys", joten oli terveellistä nähdä, että se voidaan sekä kyseenalaistaa että todistaa. Keskeinen kirjoittajien pointti on, että vaikka ei ole olemassa Hitlerin allekirjoittamaa asiakirjaa, todisteet, joista voidaan vetää yhteneviä johtopäätöksiä, riittävät.

Kirjan toisessa luvussa käytiin läpi kolme erilaista tapaa ajatella tiedon muodostamista historiasta: objektiivisuus, relativismi ja historiatiede. Ensiksi mainitussa historia on jotain "valmista", jonka historioitsija voi löytää ja sitten raportoida "historian niin kuin se tapahtui". Relativistisessa käsityksessä historioitsija luo historian, niinkuin kuvanveistäjä patsaan kivestä. Historioitsija esittää luomansa menneisyyden kuvauksen yhtenä tulkintana, ei ainoana totuutena. Kolmas vaihtoehto on (yllätys, yllätys) kirjoittajien mukaan oikea lähestymistapa. Siinä historioitsija esittää väliaikaisen tulkinnan siitä "mitä oikeasti tapahtui", sillä hetkellä käytössä olevan todistusaineiston perusteella. Ihan niinkuin luonnontieteissä.

Jotain samanlaista taisi olla Historiantutkimuksen johdantokurssin luentomonisteissa. KOOÄ.

Ei kommentteja: