maanantai 20. huhtikuuta 2009

Myssy päähän!

Keskiaikaharrastajan blogissa näin jokin aika sitten huolellisen kuvin varustetun selostuksen hunnun kiinnityksestä. Paljain päin ikänsä kulkeneelle vaikutti kidutukselta.

Mutta jos olisi pysähtynyt hetkeksi ajattelemaan, olisin kai (?) muistanut, että naiset peittivät päänsä pitkälle 1900-luvulle. Eli myös kaikkina väliin jäävinä vuosisatoina.

Konkretisoitui kuitenkin vasta kun sunnuntaina kahlasin läpi Riitta Pylkkäsen Barokin pukumuoti Suomessa 1620-1720 –kirjaa. (Jonka olin uusinut kirjastosta jo kolmasti eli oli pakkopalautettavana.) Sitä opin, että porvaris- ja pappisvaimot kulkivat 1600-luvulla kaksi myssyä päässään. Alimmainen, yleensä pellavasta ommeltu, oli päässä sisälläkin.

Yöllä pidettiin yömyssyjä. Ainakin miehillä ne olivat usein neulottuja, toisinaan jopa modernista materiaalista, puuvillasta.

Ei kommentteja: