maanantai 21. joulukuuta 2009

Haasteita

Siinä parin viikon takaisessa Annan salongin tapaamisessa oli aiheena arkkiveisujen kirjoittajat. Yksi tuottelias sellainen oli Frans August Caselius, jonka nimi kuullosti tutulta. Kotona tehdyn tarkistuksen perusteella oli kirjoittanut yhden rosvoni elämää kuvaavan laulun. Mutta sukunimen haku kotikoneella tuotti osuman myös Kokemäen lukkarikokoelmaani. Heräsi halu tietää miten tuottelias kirjoittaja linkkaantui muutenkin taiteelliseen sukuun.

Verkkohaut tuottivat ei oota. Suomen kirjailijat -matrikkeli kertoi vain tuotannosta. Caselius-sukuseuran tiedostoissa ei ollut Frans Augustia... Onko joku tosiaan voinut ottaa nimimerkikseen noin todelliselta vaikuttavan nimen? Jonka toinen kantaja oli lähes samaan aikaan Tampereen pormestari?

Tästä epäonnistumisesta en ollut ehtinyt vielä selvitä, kun tarjottiin uusi samantyyppinen haaste. Tännekin vanhojen vitsien joukkoon kopioimieni "Ikaalisista ihan tosia"-juttujen kirjoittajaksi oli tunnistettu "Teemu Sinervo Parkanosta". Pystyisinkö minä löytämään hänestä lisää tietoa?

Historiallisesta sanomalehtikirjastosta näkyy, että T. Sinervon kirjoitukset eivät kelvanneet Sanomia Turusta -sanomalehdelle (9.11.1858, 13.9.1859 ). Ja siihen tämä selvitys jäi. Kirjoittajat 1800-luvulta taitavat jäädä ammattilaisten hoidettavaksi. Tai joulupukin? Yksi tonttu oli liikenteessä SukuForumilla...

Ei kommentteja: