Erkki Vettenniemen kirjan Joutavan juoksun jäljillä. Kestävyysjuoksun varhaisvaiheet Suomessa sivulla 54 kirjoitetaan ”ehdottaisin, että pitkien matkojen juoksentelu ei istunut luontevasti 1800-luvun ihmisen mentaliteettiin”. Ei sovi minunkaan mentaliteettiini, kyllä oli entisajan ihmiset fiksuja. 1890-luvulla kirjoitettiin ”Vanha kansa pitää urheilua laiskuuden merkkinä”. Loistavaa.
Kilpajuoksut eivät kuitenkaan ole tuontitavaraa Suomeen. Mynämäen pitäjänkuvauksessa 1770-luvulta kilvoitusjuoksut mainitaan osana pakanallisia epäjumalien juhlia. Myös moniin leikkeihin kuului juoksua, mutta oleellista oli että näitä varten ei harjoiteltu.
Pitkin 1800-lukua sanomalehdistä löytyy ulkomailta esiintymään tulleita urheilijoita. Kansallisesta ravikilpailukulttuurista lähti puolestaan Laukaalla maalikuussa 1878 pidetyt juoksukilpailut. Ne nimittäin järjestettiin jäällä niinkuin kilpa-ajot perinteisesti. Mukana oli 20 osaanottajaa, joista seitsemän naisia. 355 kyynärän eli 211 metrin matkan juoksi nopein mies 36 sekuntiin ja nopein nainen (oletettavasti pitkässä hameessa) 48 sekunnissa.
1 kommentti:
Ennen oli arvot kohdallaan. Muistaakseni ensimmäisissä uusissa Olympialaisissa ainakin paheksuttiin osallistujia, jotka olivat harjoitelleet. Ja maratonin taukopaikoilla juotiin konjakkia.
Lähetä kommentti