maanantai 21. elokuuta 2017

Petter Sundin asuintapaa hakemassa

Yksi viime viikon Skansenin käynnin pointti oli nähdä paikan päällä Petter Sundin Munkkiniemen mahdollinen tyyli. Mutta olinko laittanut talon nimen ja paikan muistiin? E-hen. Järjestelmällinen kiertokävelyni päätyi kaupunkimiljööseen ja mitään muistikuvaani vastaavaa ei ollut näkynyt. Masentuneena ja kiukkuisena itselleni en jaksanut enää lukea kylttejä ja olin melkein lampsinut alueen läpi ennenkuin huomasin, että yksi taloista oli vuodelta 1700.

Yritin terästäytyä ja palasin takaisin. Yhdellä sisäpihalla kattolinjan yläpuolella pilkisti säterikatto. Olin ollut hakemani Jacobsbergin kohdalla juuri kun lakkasin sitä hakemasta!

Petterin isonvihan jälkeinen kaupunkikämppä saattoi muistuttaa tätä vuoden 1700 paikkeilla valmistunutta taloa (Sparbanken)

tai tätä 1725 valmistunutta (Boktryckeriet)
tai vähintäänkin Södermalmin maalaismaista asuintaloa (Skomakarhuset) vuoden 1700 paikkeilta.
Turvekatoista ja matalista sekä leveistä ikkunoista on maininta 1600-luvun ulkomaisen matkailijan kuvauksessa ruotsalaisista kaupungeista. Toinen esimerkki näistä Bergmangårdenin asuinrakennuksesta.
Bergmansgårdenilla kurkkasin keittiöön ja totesin lieden matalaksi kuin hollantilaisissa maalauksissa.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Täydennysosia

1) Venäläiset sairaalarakennukset todellakin ärsyttivät helsinkiläisiä! Löysin niistä edellisten jatkoksi yllänäkyvän esityksen vuoden 1909 Flugsvampenista.

2) Muutama vuosi sitten sain arkistossa eteeni mummoni rintamatunnuksen hakemuspaperit, vaivallisesti. Tuolloin piti aloittaa soitolla puolustusministeriöön. Mutta FB:n sukututkimusryhmässä todettiin kesäkuussa, että "Kansallisarkiston ohjeista ei enää löytynyt ohjetta, jos pyydetään soittamaan puolustusvoimiin jos haluaa saada selville lottana toimineen henkilön rintamapalvelustunnushakemuksen numeron. Onko käytäntö muuttunut?" ja kysyjä vastasi itselleen "Asia selvitetty: Rintamapalvelustunnushakemusten hakukortisto, josta kyseinen diaarinumero selviää, on siirretty Kansallisarkistoon." Portin tekstistä työjärjestys ei selviä eli todennäköisesti edelleen hommassa on pari mutkaa.

3) Museoiden valokuvauskäytännöistä kirjoitin viimeksi toukokuussa. Sittemmin luin lehdestä Museo 2/2017 Laura Boxbergin tekstin, josta ote:
Tekijänoikeuspuoli on jättänyt paljon kävijän harteille.

4) Pari vuotta sitten totesin pitäneeni Santeri Ivalon kirjasta Pietari Särkilahti. Se on nykyään luettavissa ilmaiseksi verkossa.

5) Tartuttuani Teemu Keskisarjan kirjaan Kyynelten kallio, huomasin sivuilla 238-243 tuttuja nimiä: Isak Uhrväderin ja Regina Wittlockin. Heidän tarinaansa sivusin Isakin isää esitellessäni, mutta näköjään siinä oli vielä enemmän väriä ja vaiheita kuin aiemmin lukemassani Sofia Gustafssonin versiossa.

Ja tuttavaltani tuli tieto, että Isak ja Regina vihittiin Tuusulassa 11.4.1731.

6) Linkitin joitakin vuosia sitten Julius Krohnin kirjoihin, joista äskettäin löysin hänen oman mainintansa "Puoleksi leikkiä, puoleksi tieteellistä totta ovat olleet Kertomuksia Suomen historiasta (Kaarle X:n hallituksen loppuun), viisi osaa 1869-80. "

7) Hukkumiskuolemia tilastoidessani jäi monta puolta käsittelemättä. Kuten se, että hukkujia oli suhteellisen usein kerralla suhteellisen monta. Esimerkkinä uutinen Hämäläisestä 17.6.1864:

8) Kevään seminaariin monikulttuurisesta Satakunnasta olisi hyvin sopinut Satakunnan historiaa kirjoittavien Tiina Miettisen ja Ulla Koskisen puheenvuoro, sillä he 1600-luvusta kirjoittaessaan nimenomaan halusivat nostaa esiin ulkomailta tulleita. Maaliskuussa julkaistiin Koskisen blogiteksti Toivotut ja ei-toivotut ulkomaalaiset.

9) Dick Harrisonin kontrafaktuaalista ruotsalaistumista pehmeämpi versio oli Poleemissa 2/2017, jossa oli keksitty mainio juttuidea: poimitaan verkosta kysymys ja yliopisto vastaa. Tuskin vastauksia kuitenkaan linkitettiin kysyjälle?

lauantai 19. elokuuta 2017

Turun linnan vahtimestari Edner ja joukko kivaltereja

Tähdessä 9.7.1867 julkaistiin lista Turun linnan vahtimestareista eli vankien vartionnista vastanneista miehistä. Ajattelin laajentaa sen yhdeksi blogitekstiksi, mutta Kari Salmen Medelplan-sivu ja Dahlströmin kortisto tarjosivat ensimmäisestä miehestä perheineen niin paljon tietoa, että loput jäävät toiseen kertaan.

Tätä listan aloittanutta Olof Edneriä kutsutaan linnan vahtimestariksi vuonna 1726 (TRO s. 1647). Hän oli tuolloin äskettäin nimitetty, sillä SAY:ssä näkyy Tähdelle tuntematon edeltäjänsä Petter Qvidia.

Vuonna 1743 Olof Edner sai ansaita lisärahaa oluenpanolla. Turun Wiikko-Sanomissa 17.8.1822 julkaistun aarretarinan perusteella Edner oli vahtimestarina vielä 1758. Ei enää seuraavana vuonna, jolloin 22-vuotias poikansa Samuel kuoli ruukuntekijän iskun seurauksena. Vuonna 1765 Olof Edner kuoli 74-vuotiaana "eronneena linnan vahtimestarina".

Hän oli siis syntynyt vuoden 1691 tienoilla. Isänsä oli yhden sukuselvityksen mukaan Olof Eriksson Edner, mutta Juha Vuorelan esityksessä pikkutullintarkistaja Olof Eriksson Ednerillä ei ole Olof poikaa. Jos hän perheeseen kuuluu, on äitinsä kautta Juusteen-jälkeläinen eli kaukainen serkkuni.

Hautausmerkintänsä mukaan Olof Edner oli kuollessaan naimaton. Koska hänellä oli ollut vuoden 1737 paikkeilla syntynyt poika, hän oli toki ollut naimisissa ja merkintä tarkoittaa siis leskeyttä. Henkikirjassa 1731 Olofilla on vaimo Elsa ja samana vuonna raastuvanoikeudessa mainitaan vaimonsa Elsa Medelplan. Elsa on on ollut elossa vielä vuonna 1743.

Elsan siskon tai sisarpuolen Annan (Maria Elisabeth?) aviomies oli maakivalteri Petter Ahlström, joka mainitaan Olof Ednerin lankona jo 1726 eli avioliitot on solmittu tätä ennen (TRO s. 1714).

Olof Ednerin vanhoilla päivillään vuonna 1762 antaman todistuksen mukaan Elsan ja Annan äiti oli ollut kolmasti naimisissa ja kaikki aviomiehet olivat olleet "linnankivaltereita". Ensimmäinen näistä oli Starkou, jonka isäkin oli ollut kivalteri. Toinen oli Erik Månsson, jonka tytär Elsa oli. Vaikka Elsa käytti nimeä Medelplan, joka kuului äitnsä kolmannelle aviomiehelle Jacob Medelplanille. Todistuksesta ei käy ilmi kuka Annan isä oli.

Petter Ahlström mainitaan kivalterina 1735, 17371738 ja 1740. Sitten Seilin inspehtoorina 1747 ja samana vuonna kuolleena. Myös vaimonsa on kuollut ja 19-vuotias poika Jacob Ahlström annettiin Harald Alftanin huostaan ja 12-vuotias Petter Fagervikiin Jacob Starckoun luo. Petter ehdittiin merkitä Fagervikin kirkonkirjaan ja vetää yli, ennenkuin holhoojansa kuoli vuonna 1755

Oliko Anna kivalteri Starckoun tytär ja Jacob veljensä? Tai hieman kaukaisempi sukulainen? Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan isänsä mahdollisesti Raaseporin itäisen kihlakunnan kruununvouti (1713), sittemmin lääninrahastonhoitaja Turussa Erik Starckou († 1724). Matti Vallan virkamiesmatrikkelissa Erikille ei ole merkitty vanhempia.

perjantai 18. elokuuta 2017

Tutkimusta keskiajalta 1500-luvulle

Tuulispää 49/1913
Otsikon aikarajauksella enimmäkseen ruotsalaisia opinnäytteitä, uudempia ja vanhempia. Joukossa muutama tuore suomalainen ja myös pari artikkelia.

torstai 17. elokuuta 2017

Skansenilla ajateltua

Tiistai Tukholmassa ja käytin melkein koko ajan Skansenin kiertämiseen. Olen toki kiertänyt ennenkin (2012 ainakin), mutta aina tulee uutta mieleen ja vanhat unohtuvat. Yleisajatus: kohteiden kylteissä saisi olla kartta alkuperäisestä paikasta. Ruotsin maakuntien lokaatiot kun eivät ole aivan kirkkaina päässäni ja tuskin olen ainoa.
Håsjöstapeln - kopio tapulista 1770-luvulta. Sama tekijä rakensi 7 puukirkkoa eli kivikirkkomääräysten kiertäminen ei ollut vain suomalainen juttu, vaikka se sellaisena toisinaan esitetään.

Stenstuga - lähestyin tätä ajatellen "tämän minä tunnen, iso maakellari". Ehei, köyhälistön asumus. Josta unohdin ottaa kuvan.

Delsbogården - kesän tullessa karja vietiin ulkoniityille ja osa porukasta muutti (komeasti koristellusta) pirtistä navettaan!

Moragården - Aitta 1320-luvulta oli huomattavasti paremmassa kunnossa kuin Pyhän Henrinkin saarnahuone Kokemäellä.

Finngården - Värmlannin metsäsuomalaisten tila oli saamelaisten ohella ainoa, joka ei ollut tiukka umpipiha. Kyltin mukaan rakennuksista puuttui sauna, talli ja navetta. Yksi neljästä on siis asuinrakennus. Tunnistatko?



Oktorpsgården - Hallantilaistilalla oli juhlakoristelu, jonka kuvaaminen ahtaassa tilassa oli hankalaa. Opas kertoi, että paikalliset puut ovat kieroja ja muualta tuotu rakennuspuusta tehtiin pientä ja matalaa. Minä mietin jälleen kerran koristelujen puutetta Suomen puolella.
Folkets hus - eli työväentalo. Onko yhtään museoitu Suomessa. Polkupyörät hauska säväys.
Skånegården - tilan (oma, ei alueellinen) erikoisuus oli viileä säilytystila, josta puuttui kellariin kuuluva katto. Mistä tuli mielen, etten muista kellareita ulkomuseoista. Milloin ne tulivat talonpoikaistiloilla käyttöön Suomessa?
Hällestadsstapeln - 1730-luvun vau-arkkitehtuuria
Hornborgastugan - uuninpeltiä helpompi ratkaisu?
Seglora kyrkan - Puukirkko vuodelta 1730 rikkaasti koristeltu sisältä, kuten ilmeisesti monet/useimmat puukirkot 1600-luvulla ja 1700-luvun alkupuolella. Käsitys värittömistä reformaation jälkeisistä kirkoista pahasti vääristynyt.
Älvrosgården - aitta 1470-luvulta. Huomattavasti nuorempi kuin (mukamas) Pyhän Henrikin saarnahuone ja paremmassa kunnossa.
Järnhandlarens hus - Ihan oikea jääkaappi 1930-luvulta!

P. S. Se metsäsuomalaisten asuinrakennus oli ensimmäisessä kuvassa, jossa heinäseipäät nojasivat seinään.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Satunnainen sitaatti kirkonkirjan virheestä

Matilda Roslin-Kalliola omaelämänkerrallisesti kirjassaan Viestejä menneiltä sukupolvilta:
Sunnuntai-iltana toukokuun 28. päivänä 1837 näkivät silmäni ensi kerran päivän valon. Olen siis sunnuntailapsi. Mutta sitäkin suosionosoitusta on minun kaikin voimin täytynyt itse puolustaa niinkuin kohta saamme kuulla. Seuraavana sunnuntaina, kesäkuun 4. päivänä tulivat papit iltapäivällä kastekutsuihin. Arkipäivinä ei siihen aikaan tällaisiin hommiin ehditty. Rovasti Gust. Joh. Ingelius suoritti kastetoimituksen ja hänen apulaisensa Otto Reinhold Halen oli kummina. Neiti Anna-Charlotta Bergelin, kirkkoherra Bergelin vainajan tytär, kantoi minut pyhälle kasteelle, jossa sain nimen Matilda Fredriikka. Kummeja oli muuten kahdeksan kappaletta. Vieraat olivat, katsokaas, kaikki "virkaväkeä". 
Isäni oli jo toukokuun keskivaiheilla tehnyt "Porin reisun" ja tuonut hyvää ainetta suunavaukseksi. Täällä kotipitäjässä, Merikarvialla, ei silloin ollut vielä ainoatakaan puotia, kaikki täytyi tuoda Porista. Vieraat olivat kaikki hyvällä tuulella, kun lähtivät, papit eivät suinkaan vähimmin. Isäni itse oli aivan raitis, mikä silloin kotipolton aikoina oli harvinaista, mutta vieraille piti olla tarjottavaa. 
Ristiäisten jälkeisellä viikolla kysyi neiti Karin Bergelin, kummitätini vanhempi sisar, tavatessaan "maisterin" eli apulaispastorin: Muistitkos kirjoittaa lapsen kastekirjaan ja merkitä syntymäpäivän oikein? 
— Ai, en tosiaan muistanutkaan, olin niin väsynyt, kun pääsin kotiin, että menin heti levolle ja nukuin. Mutta kyllä sen nyt teen, kun menen pappilaan. Kiitos, että huomautit!
— Älä nyt vain enää unohda. Ja muistatkos asian niin, ettei tule virhettä?
— Kyllä sen vielä muistan ja teen sen nyt heti, kun menen kansliaan. — 
Muistikos hän nyt? Ei! Hän kyllä kirjoitti nimen oikein ja kaikki kummienkin nimet ovat kastekirjaan merkityt, mutta syntymäpäiväksi on merkitty toukokuun 31 p., joka on ollut keskiviikko. Isäni oli kumminkin piirtänyt Uuden Testamenttinsa kanteen tyttärensä nimikirjaimet ja syntymäpäiväyksen: M. F. 28.V.1837. Ja tämä päiväys on oikea, sillä sen mukaan lapsi on syntynyt sunnuntaina ja kastettaessa ollut kahdeksannella vuorokaudella, niinkuin vanhemmat sanoivat olleenkin. 
Kun myöhemmin eräs kirkkoherroistamme huomautti minulle syntymäpäiväkesteissäni, että kirkonkirjojen mukaan olen kolmea päivää nuorempi, esitin hänelle nämä mainitsemani vastatodistukset huomauttaen lisäksi, että apulaispastori Halen on voinut erehtyä päiväyksessä, koska hänet myöhemmin erotettiin papin virastakin juopumuksen tähden. Saadakseni varmuuden syntymäpäivästäni tiedustelin kerran äidiltäni yksityiskohtia siitä sunnuntai-illasta, jolloin synnyin. Äitini kertoi, että kylän nuoria kalastajia oli iltapäivällä tullut isäni luokse vieraisille. Isäni oli näet hyvin iloluontoinen ja seurahaluinen mies ja siitä syystä suosittu tuttavapiirissään. Nuoret eivät huomanneet ajan kulumista. Kun äitini iltamyöhällä näytti väsyneeltä, sanoivat vieraat: — Mene sinä vaan levolle, se ei meidän juttuamme häiritse. Vihdoin nousi vanhin joukosta, Rönnqvist nimeltään, kehottaen toisiakin lähtemään. Silloin viittasi äitini isää luokseen ja käski hänen mennä vieraitten mukana hakemaan "Jumpin mummoa" luoksemme. Kun mummo tuli klo 10 aikaan, oli lapsi jo syntynyt.

tiistai 15. elokuuta 2017

Porvariksi oton lähteistä Tukholmassa

Sund-tutkimuksen puitteissa ja Tukholman kaupunginarkistossa käydessä minulla oli syytä ja mahdollisuus tutustua kahteen porvariksiottoon Tukholmassa 1700-luvulla. Molemmissa oli kyse Suomessa syntyneestä miehestä, joten ajattelin, että aihe voisi kiinnostaa muitakin.

Ensinnäkin porvariksioton jäljille on melko vaivatonta päästä, jos on ArkivDigital-tilaus tai voi kaupunginarkistossa selata hakemistoa Register öfver borgare i Stockholm 1689-1750. Osin tämän kanssa päällekkäinen on Bevarade burskapshandlingar före 1765, joka on avoimesti verkossa.

Ensiksi mainitusta löysin Petter Sundin poikapuolen, joka otettiin porvariksi isovihan aikana 1719. Jo hakemistosta näin päivämäärän ja varsinainen asiakirja lisäsi tähän vain ilmoitetun syntymäpaikan ja porvaritakaajat.

Paljon parempi tilanne on, jos mies löytyy jälkimmäisestä kortistosta eli porvariksihaun paperit ovat tallella. Niistä (ainakin omassa tapauksessani) löytyy hakijan nimikirjoitus.
Nimimuoto etunimi-sukunimi-patronyymi on aika outo, mutta tässä tapauksessa auttoi vahvistamaan yhdistämistä Helsingistä kadonneeseen mieheen.

Vaiheistaan sain varsin yksityiskohtaista tietoa hakemuksen liitteinä olleista kolmen kauppiaan todistuksista. Keskimmäisenä on helsinkiläisen Gustaf Bockin sukulaispojalle antama paperi. Tukholman arkistosta löytyisi varmaan muidenkin suomalaiskauppiaiden käsialanäytteitä.


maanantai 14. elokuuta 2017

CSI Häme


Hämäläinen 8.4.1859:
Muutamia vuosia sitte oltiin maantien korjauksessa eräänä syyspäivänä ja soraa otettiin niinkuin tavallisesti kuopasta lähellä maantietä. Työväki löysi tässä kääryn, joka aivan tarkasti oli kiini sidottu ja kokoon pantu. Paha mätänemisen löyhkä herätti heissä epäluuloja ja kääry näytettiin paikkakunnan nimismiehelle, joka vierasten miesten läsnä ollessa avasi kääryn, jonka sisällä nähtiin liinaan sievästi kätketty pieni kuollut ruumis. 
Tämä tutkittiin tarkoin saadaksi valistusta suuren rikoksen ilmi tuottamiseksi, jonka tehtyä ruumis pantiin pitäjän ruumishuoneesen ja nimismies lähetti kohta ilmoituksen läänin hallitukselle Hämeenlinnaan lapsen murhasta, pyytäin läänin lääkäriä ruumista tutkimaan ja tavallisen todistuksensa antamaan. Sitä arvattavasti ei taidettu kieltää, mutta lääkärin annettu todistus sisälti ainoasti että, "kuin kysymyksessä oleva kuollut ruumis ei ollut muuta kuin vähäinen kissa, mitään lausetta ei vaadittane josko sikiö oli täysiaikainen ja josko se murhan kautta taikka luonnollisesti oli loppunsa saanut."
(Kuvan ainekset tarjosi RAÄ)

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Taas päivä keskiajassa

Aurinko paistoi eilen, joten lähdin Töölön keskiaikaisesta kylästä sen käytössä olleelle kirkolle, jossa vietettiin Helsingan keskiaikapäivää. (Olen muuten sitä mieltä, että joku keskiaikatapahtuma mahtuisi tuohon Hesperian puistoonkin, ettei tarvisi aina kauemmas lähteä.)

Aloitin kuuntelemalla Tapio Salmisen hallinto- ja veropainotteisen katsauksen Helsingin pitäjän keskiaikaan. Vastuun virhetulkinnasta, että Helsingin nimi juontuisi Helsinglandista tulleista siirtolaisista, Salminen vieritti Burelle, joka yritti kiillottaa omaa sukuhistoriaansa 1600-luvulla. Sitä se teettää, kun sukututkijat yrittävät historiankirjoitusta.

Mielenkiintoni heräsi myös kun puheessa vilahti Munkkiniemeen kuulunut Kuusisaari (sillä Petter Sund) ja Paavali Juustenin kanssa samaan työporukkaan päätynyt kirkkoherra. Kyseisen kirkkoherran Salminen määritteli "kiivaaksi reformaation kannattajaksi" yhden sanankäänteen ja pyhimyskalenterin välttelyn vuoksi. Tällaiseen johtopäätösten tekoon minusta ei edelleenkään ole.

Seuraavaksi lähti opastuskierrokset aikuisille ja lapsille. Ensiksimainittuun tuli iso ryhmä ja lasten opastus jäi taannoisella iltaretkellä kuulematta, joten lähdin seuraamaan nimismiehen rouva Sigridiä. Yritin asennoitua, mutta silti raateli sydäntä kuulla kerrottavan "ettei keskiajalla ollut kouluja". Eikö "vain tosi-tosi harvat pääsivät kouluun ja kouluja oli vain muutama koko maassa" menisi yhtä hyvin jakeluun? Kokonaisuutena kierros oli hyvin rakennettu ja viehättävän konkreettinen Salmisen kuivan asiallisuuden jälkeen. (Aivan loppua en kokenut, kun aloin juoruamaan tuttujen kanssa.)

Sitten kuuntelin hetken musiikkia, joka kaipasi näköjään perusteellisen vahvistuksen.

Verkkoon vilaistuani aloin pelätä ukkosta ja vedenpaisumusta, joten viimeiseksi ohjelmanumeroksi jäi Tuuli Heinosen esitelmä. Sen alkua odottaessa kuulin pariskunnan vieressäni sipisevän Mirkka Lappalaisen tulevasta esiintymisestä, jonka aiheena on Kustaa II Aadolfin vierailu ja kaivostoiminta Hyvinkäällä. Rouva näki tässä ristiriidan ilmeisesti juuri kuulemaansa opastukseen, jossa oli (varmaankin) todettu, että Kuninkaantie ei ole saanut nimeään kuninkaiden sillä ramppaamisesta. Tuskin oli (eikä ainakaan olisi pitänyt) sanottu, ettei kuninkaita tiellä ole koskaan kulkenut. Käyttihän sitä Kustaa IV Aadolfikin kesällä 1802. (Eikä Kuninkaantie kulje Hyvinkäällä.)

Heinosen esitelmä Mårtensby Lillaksen Bonde-suvusta kuullosti enimmäkseen tutulta, ehkä muistoina Andreas Koiviston esityksistä. Vai olenko kuullut Heinostakin aiemmin? Tutkimusaiheestaan innostuneena Heinonen korosti Tallinnan kauppaa tehneiden isäntien erityisyyttä. Mutta esityksestä kävi myös hyvin ilmi, kuinka lähteiden armoilla menneisyyden ymmärtämisessä ollaan.

Kaupanteosta tiedetään säilyneen tilikirjan takia. On hyvin voinut olla muita merkittävää kauppaa käyneitä, joiden Tallinnan kumppanin tilikirja laitettiin paperinkierrätykseen liiketoiminnan päättyessä. Ja voi olla (vaikka en pidä sitä todennäköisenä), että jokaisella Helsingin pitäjän talolla oli astiasto Saksasta, mutta vain pieni osa tonteista on säilyttänyt sirpaleet ja vielä pienempi osa tutkittu.

lauantai 12. elokuuta 2017

Lapista tutkimusta ja muuta


1) Kuva on kirjasta The world described in easy verse (1822). Lapin asukkaita kuvaava runo alkaa nykysilmin hieman epäkorrektisti
Of stature small is this ill-favour'd race,
Simple in manners, and uncouth in face.
So honest, that no bolt secures their door,
Brave, though averse to war, and kind though poor.
2) Saamelaisten sukututkimuksen haasteista sain tuntua Gudrun Norstedtin esitelmästä Lappskattelanden och deras innehavare

3) Tiedeverkkolehdessä Politiikasta Rauna Kuokkanen vastasi kysymykseen "Miksi Saami ei ole maa vaikka Suomi on?"

4) Antroblogissa julkaistiin Petra Rautiaisen kirjoitus Köyhät, kurjat ja eksoottiset. Imagen blogeissa Kukka Rannan kirjoitus Miksi suomalaiset leimaavat saamelaisia?

5) Tutkimusjulkaisuja, graduja ja väitöskirjoja:

perjantai 11. elokuuta 2017

Kerran kuulutetut 1779-1786

Lisää suomalaisten peräänkuulutuksia (ja muita mainintoja) Dagligt Allehandasta.

9.8.1779: Taivassalosta kotoisin olevaa Anna Catharina Hermolinia pyydettiin ilmoittautumaan saadakseen uutisen sukulaisistaan. Taivassalon pitäjänapulaisen tytär?

4.8.1779: Eva Christina Barkman Vaasasta oli kuulutuksen kohteena, sillä läheinen sukulainen halusi tavata ennen poislähtöään.

7.10.1779: Vihittyjen palstalla kerrottiin Uudenkaupungin kauppiaan Mattias Östmanin menneen Tukholmassa naimisiin Christina Norströmin kanssa.

14.7.1780: Oman etunsa tähden pyydettiin Maria Lucretia Hedbergiä Turusta ilmoittautumaan Tukholman Södermalmilla. Erikoisten etunimiensä ansiosta on helppo todeta hänen syntyneen Turussa 10.7.1752 damastinkutojan tyttäreksi.

16.7.1781: Helsingistä vuonna 1743 paossa olleita konstaapeli Zacharias Göckertiä, merimies Adam Göckertiä ja neiti Greta Göckertiä kuuluttaa sisarensa, joka ei tiedä yhdenkään elossa olosta. Ainakin Zacharias palasi pikkuvihan jälkeen Suomeen ja sai Hämeenlinnassa tyttären 24.3.1749.

6.11.1782: Osittain anonymisoitu ote Tukholman (?) raastuvanoikeudelle osoitetusta kirjeestä. Mukana Suomesta Tukholmaan tullut Ulrika Hertman, joka on perinyt Tunisiassa kuolleen veljensä.

12.8.1783: Sebastian Roll kuuluttaa vaimoaan Greta Ekbomia. Pariskunta oli avioitunut Tukholmassa 14.11.1770 ja vaimo jäi kaupunkiin, kun mies muutti Suomeen syksyllä 1772. Nyt Sebastian Roll asui Sipoossa Massbyn tilalla. Vaimo löytyi melko nopeasti, sillä Massbystä vietiin kasteelle pariskunnan 10.10.1784 syntynyt tytär!

5.7.1784: Oman etunsa vuoksi pyydetään raumalaista mermiestä Gustaf Sourander ilmoittautumaan.

4.4.1785: Vänrikki Nils Stålhane oli kuninkaalta saanut rälssivapauden rusthollilleen Tuusulan Vanhassakylässä ansioistaan, jotka haluttiin nyt tuoda julkisuuteen. Stålhane oli ottanut tilan viljelykseen huonoikuntoisena 1741. Vielä 1744 tila elätti vain 26 henkeä. Nyt peltoa on moninkertaisesti, torppia 20 ja väkeä 167, joista 89 maksaa henkirahaa.

Aateliwikin perusteella tila oli isän perintöä.

4.2.1786: Suomesta kotoisin olevaa tyttöä Maria Elisabeth Bergman kuulutetaan.

28.7.1786: Lohjalla Kittfallin tilalla syntynyt Anders Lindström oli karannut Tukholmassa räätälin opista. Epäiltiin lähteneen takaisin Uudellemaalle. Tuntomerkit: "wid afwikandet warit klädd uti grå Walmars-Tröja, gula Skinnbyxor, hwita strumpor, Skor med Tennspännen uti samt Hatt på hufwudet, skall wara ungefärligen 16 års ålder, liten til wäxten, fetlagd fråknig i ansigtet, ljusa hår och ögonbryn". Jos pojasta oli tietoja, ne piti ilmoittaa poliisikamarille, sillä Anders oli ennen lähtöään myynyt luvatta vaatekerran.

torstai 10. elokuuta 2017

Niin on maailman meno, vanhat vaipuu unhotukseen

Ote Johan Reinhold Bergstadin matkakirjeestä Pietarista 7.3.1845 (Suometar 1.2.1850)
Porvoosta läksimme 2:na, Haminassa vähän viivähdimme 3:na ja Viipuriin tulimme 4:nä p:nä Maaliskuuta. Hvvin ilonen ilta täällä oli meillä Herra Lehtor Ståhlbergin luona. Siella oli koottuna kaikki Viipurin tietoniekat ja olletikkin Suomen kielen harrasteliat, joita, niinkuin tiedät, siinä kaupungissa on iso joukko. Enimmiten sentään minua ilahutti nähdä Tohtor Juteinin. Nyt hän on vanha ja nouseva nuoriso melkein ei enään tiedäkkään, mitä se mies on aikanansa ollut. Mutta viis, kuustoista vuotta sitten hän kyllä oli tuttu yli koko Suomen maan. Hyvinhän sinäkin muistanet, kuinka meidän paikoillamme Juteinin lauluja joka kylässä laulettiin. Minäkin sain hela-vartisia veitsiä, puuhevosia ja muita poikalapsellen mieleisiä kaluja, kun näitä kylän pojille kirjottelin; sain vielä Pekonkin nimen, kun olin ahkera Pekko poikaa laulamaan. Tämä kaikki juohtui nyt minun mieleeni, ja sen sivussa tuntu surulliselta, että kansa taitaa niin pian unhottaa mitä kerran on sydämmellisesti rakastanut. Onko saatu jotakin parempaa Juteinin laulujen siaan? Ei suinkaan. Mutta niin on maailman meno, vanhat vaipuu unhotukseen.
Ei nykyäänkään muisteta yli kymmenen vuotta vanhaa kirjallisuutta, mutta olisin luullut asian olleen (aivan) toisin, kun suomenkielistä kirjallisuutta oli hyvin rajatusti tarjolla.

Toinen mielenkiintoinen kohta lainauksessa on tuo korvausta vastaan kopiointi. Vaikka tunnettaisiin kirjan myyntimäärä ei olisi tietoa todellisesta levikistä.

Pätkässä mainittu runo Pekko tarkoittanee runoa Isän ja pojan laulu. Bergstad oli vain vuoden vanha isänsä kuollessa, mikä on voinut vuorolaulua yksin laulaessa tulla joskus mieleen.


keskiviikko 9. elokuuta 2017

"oi, murheita muistaa ken vois laulajan?"

Sarjassa kuvia naisista, joista en mitään tiedä. Fyrenistä 17/1906 Suoma Konkola
Perusverkkohaku kertoo, että Antti Favén on maalannut naisesta taulun Rypäleitä syövä tyttö. Panu Rajala on kirjassaan Tulisoihtu pimeään - Olavi Paavolaisen elämä todennut, että "Hänen vuokraemäntänsä Suoma Rentola ymmärsi taiteita, tämän veli oli oopperalaulaja Severus Konkola ja tyttärestä tuli näyttelijä Rauha Rentola." Taiteiden ymmärrys ei siis kummunut omasta laulajan urasta vaan perheenjäsenistä?

Suoman veljellä, isällä ja isänisällä on Wikipedia-sivut. Suomaa ei niillä ole (tätä kirjoittaessani) mainittu. Tädillään on profiiliteksti Naisten ääni -sivustolla. Sekä Rajalan tekstissä esiintynyt tyttärensä Rauha että poikansa Antti ovat Kuka kukin on teoksessa 1978.

Suoman laulu-urasta verkossa taitavat kertoa vain sanomalehtien vuoden 1902 paikkeilla alkavat konsertti-ilmoitukset, jotka pian päättyvät kun joulukuussa 1908 julkaistaan kihlaus Jämsän v.t. kirkkoherra Antti Rentolan kanssa. Pari vihittiin 14.7.1909.

Myös Antti Rentolalla on Wikipedia-sivu. Siinä Suoman nimi sentään on mukana.

tiistai 8. elokuuta 2017

Mihin lapset pystyvät?


Dagligt Allehandassa 7.12.1772 julkaistu kirje päätyi vanhuuden, raajattomuuden ja kuurouden jälkeen lapsiin. Koko jutun teemana siis oli se, että kaikki pystyvät työntekoon. Varsinainen hyödyn aikakauden juttu.
Jag har sedt 3, 4 och 5 ärs Flick- och Gåsse-Barn läras och wänjas, at spinna Blån- Lin- och Ull-Garn, med mera: at samla och sp[?]ita allehanda slags Fjäder: at samla Sten ifrån åker, Ångar och Betes-hagar, i Korgar, Bårar eller Skotte-Kärror, antingen til Taktäcknin på Näfwer, at nyttjas i stället för den wanliga Torfwen eller Färgstockar, eller til Gatuläggning i stora Byalag: äfwen at samla 2 a 3 sorter Kalk-Sten til Kalk-Bränning i murade Tegel-Ugnar: at samla Spillning och Gödsel efter allehanda slags Kreatur, jämte rutit Trä, Qwistar och Stubbar, Winter och Sommar, i små Korgar, Kälkar eller Skott-Kärror, och likafullt morgon och afton samt därimellan hållas til Gudaktighets-Öfningar. Jämwäl wänjas Barnen til arbetsamhet och slit därmedelst, at de tillhållas, at med små Hand-Yxar å Stubbar eller Hugg-Stockar, så wäl Sommar som Winter, hugga Gran- Tall- Al och Björk- med felere slags Löfträds-Qwistar sönder i Ladugården til Strö, så wäl at gå på, som under Boskap, Hästar, Får och Getter, med mera alt til Gödselns ökande; ty en en förståndig Bonde, Jord-Brukare och Landtman, låter straxt med andra Hästen eller Ox-paret hemhämta alla Toppar, Grenar och Qwistar, de gröfre till Bränsle och de smärre till strö på Golf eller i Ladugården, enär han själf hemför det ena Lasset med Träd, som han kunnat nedfälla till Ankost, Slögde eller annat Behof.
Til icke förtigande af åtskilliga andra angelägna, nyttiga och nödiga Syslor och Giöromål, som Barn ifrån spädaste Åren kunna tilwänjas at förrätta, såsom Humlas och Humle-Blads plåckning af Rernorne till särskildta behof: Met- och Dagg-Maskars sökande til metande: Kryddgårds-Sängars rensan- och rengörande från Ogräs: Råg- Hwete och Korn-Ax upplåckande med håndren, eller hopsamlande med små Räffor, efter Skörds-Männen på åkren, med mera.
Kirjoittaja, joka siis asui Hollolassa, sanoo nähneensä 3-5 -vuotiaita tyttöjä ja poikia kehräämässä pellava- ja villalankaa sekä keräämässä ja käsittelemässä(?) höyheniä. Lapset keräsivät kiviä pelloilta niityiltä ja haoista koreihin, paareille tai kottikärryihin. (Kivet käytettiin tuohikattoihin painoiksi tai katukiveykseksi.)

Lapset myös keräsivät kalkkikiviä, eläinten jätöksiä, mätääntynyttä puuta ja oksia. Lapset saivat pienillä kirveillään hakata oksia eläinten alusiksi (tälle on sana, joka ei juuri nyt tule mieleen). Lapset pystyivät poimimaan humalan lehtiä, kitkemään kasvimaata, keräämään sadonkorjuun rippeet pellolta ja paljon muuta.

(Kuvakollaasin palat Rijksmuseumin kokoelmista. Tästä, tästä, tästä ja tästä.)

maanantai 7. elokuuta 2017

Luin kaksi lastenkirjaa

Aloitetaan alta. Tartuin kirjaan Suomen keskiaika lapsille epäillen, sillä en ihastunut tekijäparin Carlos da Cruz ja Janne Haikari aiempaan kirjaan Kuninkaantiestä. Sittemmin näin siitä useita lausuntoja lasten ihastuksesta eli aikuissilmäni haritti väärään suuntaan. Entäs nyt?

Ihastuin ensi aukeamalta (eli näyttää huonolta lapsiyleisön kannalta). Ensinnäkin kirja on kronologinen eikä tiivistä vuosisatojen keskiaikaa yhdeksi mössöksi. Lisäksi kronologiaa ei kuluneesti aloitettu ristiretkistä vaan Rurikin noususta Novgorodin hallitsijaksi. Puolet aloitusaukeamasta on Valamon luostaria eli Suomea ei rajoiteta pysyvästi asutettuun eteläiseen rantakaistaleeseen. Tätä vahvistaa pieni kulmapala saamelaisista.

Toki mukana on myöhemmin ristiretket, Olaus Magnus -hyödyntämiset, linnat, Naantalin luostari  y.m. Sekä tuoreina arkeologisina löytöinä Ristimäen kirkko ja Janakkalan miekkamies! Mitään ilmeistä aukkoa en sisällöstä keksinyt. Tarkempi ja osaavampi lukija saattaa lyhyistä lauseista löytää jotain nipotettavaa, mutta minä en.

Laila Kohosen Miehuuskoe 1917 ei myöskään ollut suuren innostuksen kohde ennen kannen avaamista. Muistaakseni olen joistakin Kohosen kirjoista tykännyt ja joitain jättänyt kesken. Kirja on isotekstinen ja kuvaton. Päähenkilönsä iästä päätellen suunnattu noin kymmenvuotiaille.

Mutta miellytti 45-vuotiasta. Kohosen isän muistelmiin perustuva tarina Savonlinnasta tuo sopivin mutkin esiin loppuvuoden 1917 sekavuuden. Omatkaan pohjatietoni eivät ole aukottomat, mutta auttoivat tietenkin ymmärtämisessä. Kertomuksen lasten maailma voi tuntua kirjan varsinaiselle kohdeyleisölle hyvin oudolta.

Se, mikä pikkasen tökki, oli kertomuksen lapsien kielipoliittisuus, vaikka tälläkin on todellisuus takanaan. Päähenkilö oli tietenkin hyvis ja Vilho-nimeään myöten suomalainen. Venäläisperäinen Petja oli kiva, mutta petti ratkaisevalla hetkellä. Kartanonomistajan pojanpoika Birger ei tarjonnut omenoitaan eikä pitänyt koirastaan ja teki muutenkin ikäviä. Ruotsinkieliseksi häntä ei mielestäni mainittu, mutta kovasti oli Suomea Ruotsiin liittämässä, jos Venäjästä päästäisiin eroon.

Kirja päättyy joulukuuhun, mutta Kohonen on upottanut sisällissodan ainekset tekstiinsä. Punakaartin ja suojeluskunnan perustamisen ohella luetaan eri lehtiä ja mukana on irtisanottu torppari. Tämän perustalle olisi helposti rakennettavissa oppitunti tai useampi.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Viime hetken kesäretki Sastamalaan

Kokemäeltä käsin lähdin torstaina Sastamalaa m.m. katsastamaan näyttelyitä, jotka päättyvät tänään sunnuntaina. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Matkalla tein pienen ylimääräisen kierroksen ja otin auton ikkunasta tämän kuvan.
Myöhemmin ihmettelin otosta kännykän ruudulta ja piti suurentaa ennenkuin muisti palasi.
Vitikkalan kesäkahvilaan en ehtinyt, sillä se oli vasta avautumassa.

Sastamalassa eka kohde oli Sastamalan seudun museo, jossa esiteltin Tyrvään Mantan uraa. Hänellä on kosketus sukuhistoriaani, sillä isomummuni mainitsee äänitallenteessa siskolleen haetun apua Mantalta ja taisi samassa yhteydessä mainita muun avun vähäisen tarjonnan. Tämä tuotiin esiin  näyttelyn ekassa huoneessa, jossa myös oli ryhmiteltynä eri kansanparannuksen muodot. Taulaaminen eli polttohaavalla parannus oli minulle uutta.
Taaemmassa huoneessa kerrottiin Mantan elämä aikajanalla. Oppia hän oli saanut isältään ja parannustoimi kannatti niin, että Manta (esityksen mukaan) vaurastui. Huoneessa oli esillä myös Mantan saamia kirjeitä (enimmäkseen läntisestä Suomesta), joita on tallella museon kokoelmissa noin 700.
Näyttelyn kolmannessa huoneessa sai eläytyä parantajaksi ja parannettavaksi sekä sekoittaa itselleen rohdon. Yksinään edellinen ei onnistunut ja jälkimmäinen ei innostanut.

Jaatsissa ja Galleria Akselissa tutustuin Emil Danielssonin taiteeseen, joka yhtä maalausta lukuunottamatta ei ihastuttanut. Nimien samankaltaisuuden takia olin kuvitellut Danielssonilla olevan yhteys Elin Danielsson-Gambogiin, mutta henkilökunnan kanssa keskustellessa selvisi ettei olekaan.
Erityishoukutus reissuun lähtöön oli Juha Hurmeen Sanamyrsky, joka näyteltiin puolessa tunnissa Pukstaavin pihamaalla neljän näyttelijän toimesta.
Päähenkilö oli Algot Untola Porissa noin 1907-1909. En tiedä hänestä juuri mitään, joten nyt koko kuvani miehestä rakentuu tälle pätkälle, jossa persoonansa esittäminen vaati kaksi miestä. Yksi pointti oli ainakin, että sileä ja yhtenäinen elämän kuvaus ei voi olla totuudenmukainen. Muistettavaa, jos saan aikaiseksi palata Petter Sundin pariin. 

lauantai 5. elokuuta 2017

Heinäkuuta

10.7.
  • Lämpimään ja aurinkoiseen päivään ripaus kansanviisautta.
11.7.
  • Tänään @vapriikki . Toistaiseksi mielentila zen. #museot #museokortti #museokierros 
  • "Urho, Tursian isäntä" selvittelee naapurivälejä miekalla. Ei kirveellä käynyt? #birckala1017
  • "Täällä on tällainen viikinkimaja" sanoo kävijä lapselle. #birckala1017 @vapriikki 
  • Tiina Pyykkisen teosten tekotekniikasta eivät salivahdit Tampereen taidemuseossa osanneet kertoa. #museokortti #museokierros #museot 
  • Museomaratoonikunto ei ollut kohdallaan. Twiittailu loppui alkumetreillä ja jalat teki lakon kuudennella tunnilla. #tampere #museot [Päivästä blogitekstit Birckala 1017, Nukkeja, sotilaita, pelejä ja merkkejä ja Taidemuseo, jossa ei saa valokuvata]
13.7.
  • Opinnäytteiden pdf-nimet jäävät usein siivoamatta ja kertovat enemmän kuin on ollut tarkoitus.
  • "Pysyvä osoite" sanoi @NatLibFi / @HULib muistiinpanoa tehdessäni. Eipä ole enää.
14.7.
  • Suomen kuvalehdessä reportaasi Pähkinäsaaren rajasta. En löydä mainintaa Samu Sarviahon väikkäristä [Siis tarkoitin, että maininta olisi tuonut hieman ajantasaisuutta juttuun.]
19.7.
  • Testauksessa kesäkahvila ja kykyni saada auto pois maastoparkista. #kokemäki
  • Hieno tunnelma Kesäkahvila Kanelissa. #Kokemäki
23.7.
  • Jos yksi pysyvä tunniste on hyvä, niin viisi on monta kertaa parempi?
24.7.
25.7.
  • Kuuro nainen viikon Hämeen linnan vankina. Ei pystynyt kertomaan nimeään? 
  • Tässä olisi se legendaarinen sukututkimuksen lopetuksen paikka... (Turun linnan tutkintovangit 1837) [Huom! vaikka mies on Kokemäeltä, hän ei tietääkseni ole sukulaiseni.]
26.7.
  • Hyvää luettavaa, mutta Helsingin ainoa (?) kappale @NatLibFi , sillä @helsinkiuni kirjasto ei lehteä enää tilaa.
  • Näin ekaa kertaa @NatMuseum_FI Museoseikkailijan some-päivityksen. Ilmoitti olevan viimeisensä. Huomasitteko te aiemmat? [Kukaan ei vastannut. Eli Museoseikkailijan hausta syntyi enemmän näkyvyttä kuin kesätyöntekijän tuotoksista.]
28.7.
29.7.
  • Kyselytauti iski. Mitä eroa on Digitoidulla julkaisulla ja Linkillä digitoituun julkaisuun? Molemmat URNeja