Ilta-hämärässä tulee yksi reki toisensa perään kulkusten helinällä taloon, joko se sitte on pappila tai tuomarin eli nimismiehen eli jonkun muun herrasmiehen kartano, jonka vaan on vuoro pitoja pitää. Portailla on tavallisesti isäntä taikka nuori väki vastaan ottamassa vieraita, joita tällä tavoin ilmestyy huoneet täyteen jokaisesta ijästä. Piakkoon saavatkin he toimituksensa alkuun. Isännän kamarissa istutaan jo piiput suussa, kysellen ja jutellen mitä uusia ja huvittavia kuuluu monesta ajasta. Toisessa huoneessa on eukot ja emännät täydessä pakinassa taloutensa asioista, piioista, lehmistä ja vasikoista. Kolmanteen on kokountunut neitoja nuoria ja joskus vanhojakin; heidän kasvonsa rusottavat kylmästä tultua ja muutamain kuka tiesi mistä vielä muustakin. Sillä neljäs huone on täynnä nuorukaisia, koulupoikia, "gymnasistia" ja "studenttia", jotka joululle tulleina kotiinsa nyt ovat kokountuneet tänne kaikki. Heillä on paljo sanomista keskenänsä ja piiput ei riidy heille kaikille, joten nuorempain on asia tytyä piipun käymiseen vuorotellen suusta suuhun. Toiset luovat silmäyksiä oven raosta tyttöjen puoleen, jotta silmäykset muutamilta siellä havaitaan. Ei kaikissa paikoin ole onni semmoinen, että nuorukaisia ja tyttöjä olisi yhdenverran kumpiakin. Muutamissa on liian vähän neitoja, muutamissa poikia, ja niissä on joulupidot aina ikäviä. Mutta missä heidän lukunsa on jotenkin tasa-painonen, siellä ei myös puutu mitään ilosta, ellei juuri se kummallinen kohtaus tapahdu, ettei koko paikkakunnalla löydy "pelimannia". Sen laatuinen puute kyllä voi tehdä kaikki joulu-pidot katkeriksi; mutta se kova onni sattuu harvoin. Olemme kuitenkin kerran nähneet semmoisissa tilaisuuksissa käytettävän "pelimannina" vanhaa saksalaista "positivi" vääntäjää, eikä silloinkaan ilosta mitään puuttunut.
Emme enää huolikkaan pitää lukua myssypäistä eukoista ja emännistä, jotka kuumaa kahvetta juodessansa pakisevat piioistansa y. m. emmekä liian pidä lukua, miten tuo römö-rintanen herra "vallesmanni" ukkojen parissa juttelee kummallisia kuulumisia, elikkä miten siinä huoneessa hankitaan kortin-lyöntiin ja "totin" juontiin. Nuorten parissa on paras olla. Heissä havaitsee jo ken hyvänsä erinomaisen levottomuuden molemmilla puolin. Se oven aukko muuttuu vähitellen oikeaksi maantieksi, jota myöden tuliset silmäykset ahkeraa kulkevat, vaan ei yksikään nuorukaisista rohkene vielä täydellisesti avata ovea ja astua kynnyksen yli, vaikka sen toisella puolen on monen sisaria ja muita sukulaisia sekä hyviä tuttavia. Jos viimein joku yrittääkin astua kaikkein pyhimpään, niin hänen käytöksensä on niin ujomaista, että se pian viepi hänen rohkeutensa ja hänen täytyy palata saman kynnyksen yli takasin.
Jokainen on levoton ja näkyy odottavan merkkiä, joka hänelle ikään kuin antaisi luvan tulla rohkeaksi. He terottavat korviansa, sillä korvain tulee se merkki vastaanottaa. Nyt se kuuluu. "Pelimanni" on tullut saliin, jossa tytöt ovat, ja istunut loukkaasen. Hän vetää vingahuttaa yhden ainoan karhean nuotin, mutta se tuntuu sanomattoman viehättävältä nuorukaisten korvissa, eikä suinkaan pistä pahalta tytöillekään, karhea vaikka se on. Ei sitä kuitenkaan kestä muuta kuin se ainoa nuotti, sillä se on ainoastaan koetos, jonka jälkeen taitomies virittää viuluansa. Vaan pian ne nuotit taas rupeavat kuulumaan ja nyt täydellisemmin, voimakkaammin ja ilman katkeamatta. Ei mikään ujous enää pidätä nuorukaisia kynnyksen takana; he ovat pian kaikki neitojen luona ja —
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti