maanantai 18. joulukuuta 2017

Biografian rajoilta

Istuin viime viikon tiistaina ja keskiviikkona seminaarissa Biografian rajat ja rajattomuus. Koko aikana ei syntynyt kokonaisia ajatuksia muistiinpanoihin ja poislähtiessä olin varma, ettei blogiin tule kirjoitettua mitään. Mutta jos nyt kuitenkin, että muistan kokemuksesta myöhemminkin jotain. (Kuvassa Guiseppe Arcimboldon kirjastonhoitaja Samuel Uhrdinin valokuvaamana. Skoklosters slott LSH 73759 , Wikimedia Commons)

Aloituksessa Tuomas M. S. Lehtonen esitteli SKS:ää ja SHS:n pj Tiina Kinnunen referoi kirjaa Biography, Gender and History : Nordic Perspectives. Haettuani sen nyt verkosta huomaan Turun yliopiston kulttuurihistorian tuotteeksi eli osaselitys ymmärtämättömyydelleni löytyi. Vähän sitä paikan päälläkin epäilin.

Sigurđur Gylfi Magnússonin keynote oli kamalampi kuin Turun Hitu-päivillä koettu. Jos luulin hetken ymmärtäväni missä oltiin menossa, niin seuraavaksi oltiin aivan toisaalla. Tällä kertaa en hakenut selittäjää kahviatuolla. Kai sellainen olisi löytynyt.

Hanna Suutelan esitys havainnoistaan näyttelijöiden omaelämäkerroista ja biografioista oli helmi. Päällimmäiseksi jäi mieleen kuitenkin sivuseikat. Miten alaa tunteva pystyi tunnistamaan opetusmateriaalia mukailevan muistelman osan ja oli yhdistänyt kirjeen ilmaisun näytelmään. 

Kollektiivibiografia-sessiossa Petri Karosen esitys suomalaisten kaupunkiyhteisöjen keskiryhmiin kuuluneiden henkilöiden (lue: miesten) elämäkerroista oli Petter Sund -projektin kannalta relevantti, mutta en saanut uusia eväitä. Kertauksena kontrafaktuaalisen kirjan tilaisuudesta sen, että pitää muistaa kuvattavan kohteen kokemat avoimet tulevaisuudet eikä siis pitää toimintaansa/päätöksiään itsestään selvyyksinä tai ainoina mahdollisina. Täytyy miettiä käsistä tämän kautta jossain välissä.

Reetta Eiranen toivottavasti jakaa omat ajatuksensa päivistään jossain vaiheessa blogissaan. Esityksessään hän kuvaili tutkimuksensa henkilöitä ja lähteitä. Kommentoijat näkivät olennaisena sanoa, että osa jakamistaan havainnoista ei ollut erityisiä vaan ajalle tavanomaisia. Lopuksi puhui Anna Kuismin muodollisesti kouluttamattomien kirjoittamista elämäkerroista. 

Keskiviikko-aamun keynoten piti Eero Hyvönen "sammoistaan". Kuten jonkun kerran aikaisemminkin hän onnistui luomaan niistä houkuttelevan vision, jonka soisin joku päivä toteutuvan. Mutta valitettavasti olen ensinnäkin joutunut pettymään aina avatessani näitä sampoja ja toiseksi tiedän liikaa (vaikkakaan en tarpeeksi), siitä todellisuudesta, mitä vision toteuttaminen vaatii. 

Käytäväkeskustelussa Hyvöseltä kysyttiin, onko SotaSammossa lotat mukana. Ja millähän ilveellä olisivat? Kaikki sotaan liittyvät datajututhan perustuvat Kansallisarkiston kaatuneet-tietokantaan. Mitään muuta ei ilmaannu digitaaliseen muotoon. Paitsi mies kerrallaan sotapolku.fi:hin, johon ei voida ottaa lottia, sillä se rakentuu joukko-osastoille. Aivojen käyttö ja asioiden seuraaminen sallittu historian ammattilaisille näköalapaikoilla.

Sessiossa perheenjäsenten toisistaan kirjoittamista elämäkerroista Julia Dahlbergin esitys oli mielenkiintoisin. Hän oli lukenut Helena Westermarckin tädistään Elisabet Blomqvistista kirjoittamaa elämäkertaa ja havainnut Westermarckin antaneen omia arvojaan tädilleen, jolla niitä ei välttämättä (samassa määrin ollut). Tiina Kinnunen puhui Ellen Keystä saman tapaista. Että elämäkerta voi olla lähde kirjoittajastaan. (Ja miksi ei olisi? Ovathan muutkin tekstit.) 

Kinnunen sai yleisöstä kysymyksen siitä, miten hän takaa/todistaa tutkimuksensa laadun. Ilmeisesti professorilta ei oltu tätä aiemmin tentattu, sillä vastaus tuli hapuillen. Viimeisenä Maarit Leskelä-Kärki puhui Krohnin perheessä kirjoitetuista muistelmista niin kulttuurihistoriallisesti, että paperini ja muistini ovat tyhjiä.  

Kollektiivibiografia 2:ssa mietittiin prosopografiaa. Jos on joukko ihmisiä, joista useimmista tiedetään vain vähän ja eroja yksilöiden välillä on paljon, voidaanko joukosta sanoa jotain? Saako kiinnittää huomiota eroihin ja erikoistapauksiin vai pitääkö keskittyä yhtäläisyyksiin? Kysymyksiä pyörittelivät tutkimustensa perusteella ymmärrettävästi ja asiantuntevasti Pirita Frigrén, Kirsi Vainio-Korhonen ja Merja Uotila. Minulla ei vaan ole tutkimusmetodiin omakohtaista kiinnostusta. 

Tai oikeastaan tasapaksujen kauvatsalaisten juurieni perusteelliseksi ymmärtämiseksi prosopografinen tietokanta talonpojista tuomiokirjamainintoineen olisi aivan erinomainen idea. Eli ehkä paremminkin minulla ei ole tutkimusmetodiin kykyä eikä jaksamista.

Viimeisen keynoten jätin väliin ja lähdin kotiin.

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Hei,

Tuohon "käytäväkeskustelussa Hyvöseltä kysyttiin" -alkuiseen kappaleeseen on kai sanottava jotakin. Vastausta Hyvöselle esitettyyn kysymykseen ei tekstissä mainita mutta todettakoon, että se on myönteinen. Siis sotaoloissa menehtyneiden lottien osalta juuri tuosta datan alkulähteestä johtuen. Kaikkiaan tietokannassa ja Sotasammossa on noin 280 lottaa ja alun toista sataa muuta sotaoloissa menehtynyttä naista. Sodasta selvinneistä lotista Sotasampo puolestaan esittelee (Henkilöt-haussa) mm. Lotta Svärd -järjestön johtajan Fanni Luukkosen.

Kaikkia lottia palvelussa ei siis ole (kuten ei ole kaikkia sotiin osallistuneita miehiäkään), mutta samassa laajuudessa he ovat mukana kuin miehetkin.

Terveisin,

Tomi Ahoranta
Kansallisarkisto