perjantai 15. joulukuuta 2017

Suomen historian 6 myyttiä

Huhtikuussa kaipailin Suomen historian oikomista kaipaavia myyttejä.  Kuin tästä tilauksesta ilmestyi nyt vuoden lopussa Sirkka Ahosen kirja Suomalaisuuden monet myytit. Kansallinen katse historian kirjoissa. Sen aineistona ovat koulujen oppikirjat.

Ahonen esittää analysoimansa myytit sivulla 11 kaanonina eli "yhteisenä ylpeyden aiheiden listana", jonka kaiku muistuttaa uskontunnustusta.
Me suomalaiset olemme yhtenäinen kansa, jolla on yhteinen tausta ja kertomus. Kohtalomme on ollut ja on oleva muodostaa oma kansallisvaltio, Suomi. Me suomalaiset olemme selviytyjäkansa. Me suomalaiset olemme tasa-arvoisia. Me suomalaiset olemme historiallinen osa Eurooppaa. Suomi on maailmanpolitiikassa rauhanvartija

Sivulla 197 Ahonen on taulukkona esittänyt näiden kuuden myytin merkitystä historiamme kertomuksessa, historiapolitiikassa ja tutkimuksellista tilaa. Yhteinen alkukoti ja Kohtalona kansallisvaltio ovat menettäneet asemaansa, sillä tutkimus ei niitä tue ja ne eivät palvele nykyajan tarpeita.

Selviytyjäkansa ja Vapaa talonpoika - tasa-arvoinen kansa ovat elävä osa historiakulttuuriamme eivätkä ole kärsineet kolhuja tutkimuksesta. Ne myös sopivat poliittiseen kielenkäyttöön.

Olemme osa Eurooppaa nousi opetuksen tärkeäksi teemaksi 1990-luvulla poliittisista syistä. Sama henki valtasi historiantutkimuksen tai ainakin keskiajantutkimuksessa tämä on tunnistettu ja tunnustettu.

Rauhanvartija-myyttiä on rakennettu 1950-luvulta lähtien poliittisista syistä. Se on Ahosen mukaan sivuuttamassa entisen soturikansamyytin, vaikka kertomuksellisuudessa kärsii sankari- ja uhrikuvaston puutteesta.

Kuvat: Smithsonian institute, Janne Karaste/Wikimedia, Chap-books of the eighteenth century,  Peoples of All Nations Vol. 3B. Esthonia to France, The History of the Decline and Fall of the Roman EmpireFlorists' review

Ei kommentteja: