Esiäidin vaatevarasto

Yli kuusikymmentävuotias nainen hautaa miehensä Helsingin pitäjän kirkolla 1735 ja kuolee itse Tukholmassa marraskuussa 1736. Onko hän tässä välissä ehtinyt laittaa garderoobinsa uusiksi vai edustaako perukirjan vaateluettelo suunnilleen samaa tyyliä, jossa Anna Helena Bock esiintyi Petter Sundin vaimona Munkkiniemessä? Tähän en tule saamaan vastausta, mutta kyseisen vaateluettelon voin yrittää käydä läpi.

Ensimmäiset vaatekappaleet - todennäköisesti hihaton kaapu (kåpa) ja jakku (kiortel) - ovat mustasta "armosin"istä, jonka SAOB selittää olevan taftinomaista silkkiä. Näiden jälkeen on listattu ikivanha mustasta ja valkoisesta puolisilkistä valmistettu cassaquin, joka sekin on jonkinlainen jakku. Aloitettu päälimmäisistä vaatteista?

Toinen cassaquin on mustasta silkkidamastista.  Sacc tarkoittanee 1700-luvun alussa muotiin tullutta leninkiä, joka Wikipedian mukaan oli muotoilematon edestä ja takaa eli jokseenkin säkki. Väri on musta, mutta kangaslaatua en hahmota. Samasta on tehty seuraava ikivanha jakku (kiortel) ja toinen sellainen kuluneesta sarssista. Viimeisenä liivi (livstycke) kalminkista. (Tarkistin nykysuomen sanakirjasta, että on suomen kielen sana. Oma häpeä(ni), ettei tiedä mitä tarkoittaa.)

Sitten pitkä liivi tai jonkinlainen takki (kofta) mustasta flanellista. (Värisanojen kanssa on ollut vähiten ongelmia tähän asti.) Toinen vastaava kattuunista. (Ks. kommentti Nykysuomen sanakirjasta edellä) Hups, kehuin värittömyyttä ennen aikojaan. Nyt ruskea silkkinen jakku (tröija), jossa kultabrodeerausta. Kuullostaa upealta, mutta arvoa vain kolme yksikköä. Samanarvoinen on hieno liivi, jonka määre noppskans (?) ei avaudu. SAOBin mukaan nopp-alku viittaa nyyppyisyyteen. Skans yhdistyy vesistöihin ja merelle, mutta SAOB tarjoaa yhden kankaankin.

Pieni naistenlaukku (pung), jossa sivussa sinistä samettia. Musta jakku (tröija), jonka määreet jäävät selvittämättä. Kattuunijakku (kiörtel), ikivanha joku.

Myssy (bindmössa) mustasta flanellista. Google tarjoaa bindmössa sanalla kuvia tykkimyssyistä, mutta ajoitukset ovat 1700-luvun loppua tai 1800-lukua. Esiliina mustasta armosiinista selkeämpi, samasta kankaasta tehty päänpeite (huva) taas haastavampi. Kaksi vanhaa bindmössaa, toinen ruskeasta silkkidamastista ja toinen mustasta jostain.

Bindmössat ovat olleet Anna Helenan juttu? Vanha sellainen valkoisesta noppskansista, jota jo edellä ihmettelin ja toinen valkoinen damastista. Vanhat vanttut ovat silkistä, uuu... ja toiset muuten vaan hienosta (eli ohuesta?) langasta. Sitten 29 syliä jotain ja 16 1/2 syliä jotain muuta.

Loppusuora. Vanha kattuunialushame (stubb), ruskeasta kankaasta jotain, ikivanha harmaa joku ja rikkinäinen ruskea kangastakki (kappa).

En ottanut alkusanoissa huomioon suruaikaa. Oliko tapana pukeutua mustaan? Tuskin tapana hävittää vanhoja vaatteita, joita Anna Helena on kylläkin voinut ennen lähtöään lahjoittaa tyttärilleen. Mutta voinen kuvitella hänet melko maanläheisessä värityksessä Helsingin kaduille ja pitäjän kirkolle. Mutta en kotikutoiseen karkeaan kankaaseen paljain päin!

(Lähde: Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning F1A:117 (1737-1737) Bild 9900 / sid 975 (AID: v222432.b9900.s975, NAD: SE/SSA/0145a))

Lukemattomia romaaneja

Hyvin harvoin saan kotimaisia historiallisia romaaneja luettua kannesta kanteen, mutta aina pitää yrittää. Ja epäonnistuneita yrityksiäkin esitellä, sillä muilla on parempi maku.

Pinon tuorein on Milla Keräsen Kapteeni, joka sijoittuu 1750-luvun rannikolle ja merille. Periaatteessa luettavan oloinen, mutta ei vetänyt minua mukaansa. Muutama viikko sitten m.m. Kaari Utrion FB-sivulla käytiin keskustelua siitä pitääkö/sopiiko romaaneissa kertoa lähteistä. Keränen on mielestäni asiallisesti ja tarkoituksen mukaisesti maininnut kolme tärkeintä kirjaa. Ja tästäkin joku harmistuu?

Raija Kautun romaanissa Munkinkirkon noita päälähteestä ei ole epäselvyyttä, sillä kirjoittaja kiittää Ilkka Mäntylää, jonka "suostumuksella" on hyödynnetty tämän suomentamia 1600-luvun käräjäpöytäkirjoja. Ilmeisesti tarkoitetaan kokoelmaa Ja yhteinen rahvas todisti, jonka hyödyntäminen fiktioksi tuskin vaatii lupaa?

Kauttu oli keksinyt henkilönsä, mutta Aini Sarsan Sananjalat kukkivat. Kristiina Martiniuksen elämäntarina seuraa alaotsikkonsa mukaisesti todellisen kirkkoherran tyttären elämäntarinaa 1700-luvulla. Silmäilyn perusteella realistisen oloisesti, mikä herätti kysymyksen siitä paljonko faktoja kirjoittajalla oli käytössään. Ainakin sukututkijan kokemus, sillä lievetekstin mukaan aiempi kirjansa palkittiin Vuoden sukukirja -kilpailussa kunniamaininnalla.

Barbara Winckelmannin ruotsista suomeksi käännetty Sinun vihasi päivä aloittaa Helsingissä pikkuvihan jälkeen alkavan sarjan, joka jatkuu osilla Sarastuksen tuolla puolen, Keisarin kaupunki, Kaupunki kapinassa ja Kivilinna. Lainasin nämä keskellä viime kesän muuttoa, jolloin ne tuntuivat luettavilta, mutta nyt tökki ensimmäinenkin.

Helmikuussa

2.2.

• Upeita arkistovalokuvia

3.2.

• Vuonna 1932 painettu Topeliuksen koottujen teoksien XIII osa ei mainitse kääntäjää ollenkaan. Ajat ja tavat sekä kielipolitiikka?
• Meänkieli yllätti hakutuloksissa. "yhen miehen valta vereksessä muistossa" vrt. "yksinvalta tuoreessa muistissa"

5.2.

• Laura Honkasalo luki Salme Setälän 1930-luvun virkanaisia kuvaavan romaanin. 
• Amazonilla luovaa luokittelua tai tietoni Romanoveista hyvin puutteelliset.

• "Finnish Political Culture and System" @HYAvoin on asiallinen, mutta ei mukaansa tempaava
• Hupia perjantai-iltaan. Laitoin Acrobatin lukemaan ääneen suomenkielistä @avoinGLAM raporttia. Lieviä ymmärryshaasteita. [Olin kirjoittamassa tätä tekstiä.]

6.2.

• Eväät pussiin ja kohti Lahtea. Muita historiapäiville menijöitä?
• Keskiaikaiset kirkkorakennukset vetivät Lahdessa enemmän väkeä kuin saliin mahtuu.
• Bongasin Kustaa H. J. Vilkunan ja menin höpöttämään. Onneksi häröily on osa historianharrastajien imagoa.
• Kasvomuistini on surkea. @AinurElma esitteli itsensä, vaikka olemmehan me aiemminkin tavanneet. Auts. [Muu raportointi historiapäiviltä blogitekstinä.]

8.2.

• Virossakin kansallismuseo uudistumassa? Ovat tehneet 20min videon, josta kielitaidoton jäi ymmälle. [Eesti rahva museum avautuu Tartossa uudessa rakennuksessa 1.10.2016.]

11.2.

• Sekoilen näissä itse ja niin näköjään myös @hsfi : Peru_n_kirjoitus ja peru_kirja. [Oli Hesarin verkkosivulle myöhemmin korjattu, mutta tuskin twiittini perusteella.]
• Se, joka luulee, että suomalaiset ovat yleisönä hiljaisia ja apaattisia, ei ole koskaan kokenut työväenopiston luentoa.

12.2.

• Käsityön museon videolla kapalovyön käyttö & @nordiskamuseet näyttää perinteisen kapaloinnin

13.2.

• J. Clementsin An Armchair Traveller's History of Finland on puoleksi nykykulttuuria ja museokatsausta

• Juomavinkki perinteisiä häitä suunnitteleville. V. Lounasmaa: Elämäni taipaleelta s. 62 (Rautalampi 1860-luku)

14.2.

• Ravintolapäivä 1840-luvulla. #Helsinki (L. L. L.: Minnen från skolan och universitetet. 1877)

• Kemian opinnot hyötykäytössä @helsinkiuni 1840-luvulla. (L. L. L.: Minnen från skolan och universitetet. 1877)

Kappalaisen surkea asumus

Sanomalehdessä Sanomia Turusta alkuvuodesta 1858 ilmestynyt jatkokertomus Kuinka kappalainen toimeen tulee alkaa kestikievarissa Etelä-Pohjanmaalla kesällä 1836. Tunnelma on yhtä pysähtynyt kuin ylläolevassa RAÄn Flickr Commonsissa jakamassa Mårten Sjöbeckin ottamassa valokuvassa.

Savisella pihalla siellä nyt näkyi yhdet vaunut ja yhdet rattaat; edelliset nähtävästi odottivat hevosia, jälkimäisissä koperoitsi laihan kevättyneen hevosen turpa muutamia oljen ja heinän korsia, jotka matkustaja istuissansa oli hyvin laatistanut. Pyörän vieressä liikkui porsas nostain päänsä välistäin ylöspäin ja omituisella kielellänsä puhutellen hevosta. Hänen äitinsä kyllä veräjän takana seisoi ja varoitteli lastansa hevosen jalkoin joutumasta; mutta aidan rako ei päästänyt häntä pihalle niinkuin se oli hänen rakkaan sikiönsä läpitsensä laskenut.

Ensimmäinen tarinassa mainittu henkilö on arkkipiispa Erik Gabriel Melartin eli ellei olla kertomassa tositarinaa annetaan ainakin ymmärtää, että sellaisesta olisi kyse.

Melartin järjestää häntä auttaneelle apulaispapille "Erkki Kantonen" kappalaisen paikan, joka oli niin huono ettei sitä kukaan muu ollut hakenut. Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli ei Kantosta tunne, mutta jossain seurakunnassa on voinut olla kuvatun kaltainen kappalaisen asumus?

Toisesta päästä kylää näkyi harmaa ja riutunut rakennus, seinät sammaltuneet ja malkokatto mädännyt. Eteläpuolella oli joksikin suuri yrttitarha, mutta varsin ruohottunut ja melkein metsittynyt tahkiaisista ja ohdakkeista; muutamia puuttuneita marjapensaita näkyi siellä täällä pistävän huippunsa ylös tahkiaisten seasta. Koko kylän sikalauma tuhri siellä estämättä niinkuin yhteisellä laitumella. [...] 

Vihdoin ajoi pappi pihalle rikkinäisen, vinon ja kallistuneen veräjän läpitse. Kolmella puolella pihaa oli jäänöksiä ulkohuoneista, luhtin sota, aitta, talli, navetto jne. neljäs sivu oli olevanansa asunrakennus, kaksitoista hirttä korkia; sen akkunat olivat rikki ja ehjätki klasit kiiluivat kirjavasti kuin taivaan kaari.  

[...] ilma oli ummehtunut vaikka akkunat olivat rikki ja auki, sillä laattia oli mädännyt ja täynnä känsiä; hämmähäkin verkkoja riippui katosta, tomu ja noki taistelivat pesästä. 

Kovin kummoista juonta tarinassa ei ole ja se on kerrottu paljastamaan apupappien ja kappalaisten kurjaa asemaa sekä ylistämään ahkeruutta ja nöyryyttä, jolla päähenkilö lopulta "istui omatekoisen pöytänsä viereen ja söi piimää ja leipää, suolakalaa ja toisinaan juustopalan",

Kuinka kappalainen toimeen tulee:

26.01.1858 Sanomia Turusta no 4 sivu 2, sivu 3 
02.02.1858 Sanomia Turusta no 5 sivu 2, sivu 3
09.02.1858 Sanomia Turusta no 6 sivu 2
16.02.1858 Sanomia Turusta no 7 sivu 1, sivu 2
23.02.1858 Sanomia Turusta no 8 sivu 1, sivu 2
02.03.1858 Sanomia Turusta no 9 sivu 1
09.03.1858 Sanomia Turusta no 10 sivu 1, sivu 2
16.03.1858 Sanomia Turusta no 11 sivu 1, sivu 2
23.03.1858 Sanomia Turusta no 12 sivu 1 

Fennica-ihmettelyä

Sattuneesta syystä halusin tarkistaa kuka "L. L. L." oli kirjoittanut vuonna 1877 julkaistun kirjan Minnen från skolan och universitet, joten avasin selaimeeni Fennican ja tein haun teoksen nimellä. Eli pääsin tähän.

Elinvuosien perusteella mies olisi nyt löydettävissä Kotivuoren ylioppilasmatrikkelista, mutta klikkasin kumminkin tästä nimeä. Ja sain eteeni kaksi saman nimistä kirjoittajaa, joista toiseen oli yhdistetty kaksi nimimerkkiä.

Ylempi linkki avaa - kuten luvattua - listan viidestä nimekkeestä, joissa kiinnostavasti on jokaisessa linkki digitoituun aineistoon. Esimerkiksi tässä

tähän. Loistavaa! Minun on pitänyt kirjoittaa tavasta, jolla Ruotsin Libriksessä on linkitetty digitoituihin aineistoihin, mutta tätähän  on siis Suomessakin. Tosin, jos nyt palaa tekijänäkymään ja klikkaa L. L. Laurenia, jolla on elinvuodet, löytyy

Sama painovuosi, melkein sama otsikko. Avaamalla tarkemmat tiedot selviää, että kyseessä on "Waasan eläinsuojelus-yhteyden kansankirjanen; 2" ja niin on digitoitukin kirjanen. Minähän en kirjastotieteestä ymmärrä mitään, mutta ainakaan maallikkoasiakkaan näkökulmasta ei ole järkeä luoda erillisiä luettelotietoja samalle asialle. Vähintäänkin näiden välillä pitäisi olla linkitys. Kuten Ruotsissa, jonka ratkaisua esittelen kunhan saan aikaiseksi.

Ja L. L. L. oli siis todellakin Ludvig Leonard Laurén, vaikka nimeä ei jostain syystä oltu avattu ylätasolle, vaikkakin kirjoitettu tietueeseen, jonka tässä valitsin esimerkiksi.

Suomen Nuorison Liiton arkistosta

Linkitin maanantaisen jutun Maanraivaajat-kirjasta FB:n Harrastuksena sukututkimus -ryhmään ja oitis blogia Tyrvääläinen sukua harrastamassa kirjoittava ilmoitti tunnistaneensa nimen ja totesi lukeneensa elämästään jo tarinan SKS:n Kansanrunousarkistossa. Siellä olen minäkin nähnyt nuorisoseurojen kotiseututyön tuloksia, mutta tarkistin tekstiä kirjoittaessani huvikseni Suomen Nuorison Liiton arkiston sijainnin. Minulle kätevästi Kansallisarkistossa, joten tein maanantaina pari tilausta.

Yksikkö Hg21 Käsikirjoitukset kuullosti lupaavimmalta, mutta näkökulmastani sisälsi ainoastaan yhden mielenkiintoisen tekstin eli Lasse Näräkän lähettämän käsikirjoituksen Matikkalan (ent. Hauhialan) "K[?]" nuorisoseuran muistojulkaisu. Siitä on toivottavasti säilynyt kopio tai tehty julkaisu kyseisellä paikkakunnalla.

Hg27 Sekalaista vastasi otsikointiaan. Tutkin hetken nippua "Tapaus Tynkkynen", jossa 1940-luvulla oli vaadittu jopa asiantuntijan antama lausunto kahden kirjeen käsialasta. Kyseessä oli pääsihteeri, joka yhden paperin mukaan "kuvitteli olevansa pieni suuri diktaattori". Hienoa, ettei vaikeaa asiaa oltu piilotettu tuhoamalla asiakirjoja.

Hg15 Kotiseututyö sisälsi Tutkielman Suttilan Nuorisoseuran Opintokerhon toiminnasta sekä Onni Hakasuon Tutkielman viljan puinnista kautta aikojen Huittisten Suttilassa. Jälkimmäinen on vuodelta 1955, joten tekijänoikeudet todennäköisesti voimassa, mutta en malta olla jakamasta yhtä sen hienoista kuvitussivuista. Näistäkin tutkielmista toivottavasti säilynyt kopiot Huittisissa.

Silmiini osui myös kokemäkeläisen Toivo Heinimaan saamia suosituksia hänen hakiessaan jotain tointa.

Raittiuskilpakirjoituksia 1950-luvulta oli paksu pino. Kirjoittajat olivat noin 10-vuotiaita eli tekijänoikeudet voimassa. Ilmeisesti joka paperissa oli kirjoittajan sekä koulun nimi. Papereita oli niin paljon, ettäå jokaista en katsonut. Kokemäkeä ei näkynyt, mutta Vilkkilän kansakoulu Lammilta oli hyvin edustettuna.

Hg16 Kotiseututyö alkoi nipulla valokuvia, mikä yllätti, sillä niille oli Suomen Nuorison Liiton arkistossa omakin kotelonsa, jota en tilannut. Näin on ammattilainen järjestänyt, joten mikä minä olen kritisoimaan. Kuvissa oli kuvatekstejä, jotka ovat varmaan riittäneet alkuperäisessä yhteydessä, mutta nyt ilman paikkakuntatietoa eivät. Esimerkkinä "Ojala".

Laatikossa oli myös jonkun kotiseutukeräyksen tuloksia. Paljon sanontoja ja jonkin verran kaunokirjallisilta näyttäviä tekstejä. Herkullisin oli Martta Rantalan Honkilahdelta lähettämä kuvaus naisten kahvinjuonnista, jonka hän oli päättänyt piirrokseen. Jaanpas tämänkin tekijänoikeuslakia rikkoen.

Totuuksia Bodomista

Selatessani Mari Rakkolaisen lisensiaattityötä löytääkseni hämärästi muistamani Munkkiniemen varkauden huomasin myös maininnan Bodomin omistuksesta. Sivulla 47 hän kirjoittaa, että Julius Sundin "vaimon perintöratsutila Bodom oli siirretty puolestaan Juliukselle ja sen hän oli pantannut heti velkojensa katteeksi." Tämä oli osa vuonna 1738 tehtyä sopimusta, joka kirjattiin raastuvanoikeuden pöytäkirjaan 21.4.1744. 

Pöytäkirjasta saan tolkkua sen verran että puhutaan myynnistä Anders Söderstedtille. Tämä nimi esiintyy kartanon omalla verkkosivustolla, josta Collinuksen tytär ja vävy on häivytetty näkymättömiin:

Daniel Thorsberg, rahastonhoitaja 1674-1682
hänen vävynsä Sven Brenner, kirkkoherra 1683-1704
hänen perillisensä 1704-1707
hänen kälynsä mies Abraham Collinus, kirkkoherra 1708-1736
Anders Ersberg, kersantti 1737-1738
Anders Söderstedt, manttaalikomissaari 1738-1744
hänen leskensä 1744-1747

No, se että listaus ei ole turhan tarkka käy myös ilmi Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin tuomiokirjaotteesta:

KA mf. ES 1891 (ll 26) Espoon käräjät 17.–18.5.1709 s. 276 (Såssom Rector Scholæ i Tafwastehuus högwäll:de Mag:r Michael Sadeel 4219 har d: 15 nästl: Decembr: försålt des Pupills Anna Margareta Brenners Rusthåld Bodom till Capplan H: Abraham Collin för 900 D:r Kopp: M:t; Altså Upbödz nu första Reesan effter bem: Capplans begieran samma Rusthåldz Stoms Börde och Skatterettigheet, så wijda den der af består, der emot ingen klandrade);

Collinukselle myyneen Sven Brennerin perillisen nimi siis Anna Margareta Brenner.

Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan Sven Brenner "omisti Backbyn ja Bodomin ratsutilat". Backbyn vaiheisiin 1800-luvun puolella perehdyin kirjoittaessani Flachenius-kirjaa. Flachseniuksien ja Sundien välillä on avioliittoja, mutta tässä ilmaantunut yhteys lienee sattumaa.

Kyösti Väänäsen paimenmuiston mukaan Collinus "hankki 1700-luvun puolella omistukseensa Pakankylän (Backby) ja Bodomin (Puotila) ratsutilat". Väljähkösti rajattu aika pitää edellä lainatun tuomiokirjaotteen mukaan Bodomin osalta paikkansa. Mutta mistä on keksitty suomennos Puotila, kun Bodomia yleensä kutsutaan suomeksikin Bodomiksi ja ainakin Maanmittauslaitoksen kartoissa (*)  ja Wikipediassa käytetty suomennos on Puotinen, jota en tätä hutkimusta ennen ollut koskaan kuullutkaan?

(*) Kartan Maanmittaushallitus : Maanmittaushallituksen uudistusarkisto : Espoo : Puotinen / Bodom; Bodom och Gunnars: Karta öfver egorne med skogens delningsbeskrifning 1775-1775 (B7:4/1-7) vertailu nykytilanteeseen oli minulle ylivoimainen tehtävä ennen kuin käänsin karttapohjoisen ylöspäin.