Kahdeksannessa osiossa tarkasteltiin Harvardin luonnonhistoriallisia kokoelmia ja miettittiin sitä, mitä ne kertovat ja mitä ne voisivat kertoa. Videoiden kuvauksen aikaan kurssin järjestäjät olivat päässeet toteuttamaan ideoitaan, joista he kertoivat
Perinteisesti (tarkoituksellisesti) esitetyt luurangot ja täytetyt eläimet eivät kerro niiden suhteesta ihmiseen - elävinä eikä kuolleina. Toisista Harvardin museoista oli löytynyt lattiatiili, jossa oli koiran tassun jälki, ja lääkepullo, jossa oli kuollut hiiri. Kieltämättä nämä toivat aivan toisen ulottuvuuden esitykseen. Myös sillä tavalla, että niissä eläintä ei oltu tarkoituksellisesti tapettu eikä käsitelty esitettäväksi.
Kasvitieteen opetukseen tehdyt upeat lasimallit olivat lähes tulkoon taidetta. Rinnastus konkretisoitiin tuomalla niiden rinalle Tiffany-pullo, joka oli lasia ja saanut innoituksensa kukasta. Toisaalta tarkoituksena oli esittää kasveja, joten oli myös poimittu yksi näistä - ananas - ja etsitty toisita kokoelmista siihen liittyviä esineitä.
Kolmas esitelty kokelma oli mineraalikokoelma, joiden kaltaisten läpi olen kulkenut usein omaksumatta mitään. Tieteellinen luokittelu ei aukea ja missään ei ole kertomuksia. Luennoitsijan luomat laajennukset olisivat siis tuoneet itselleni merkittävää lisäarvoa. Jos munuaiskivi on mineraalia, miksi sitä ei voisi esittää muiden kivien rinnalla? Ja lyijykynä graffiitin rinnalla kertoisi siitä mitä hyötyä kivistä voi olla.
Tehtävänä oli miettiä minkä vierailevan esineen itse sijoittaisi kuhunkin esiteltyyn museoon ja selostaa mitä lisäarvoa se toisi. Hiukan haastavaa etäyhteydellä.
Lisäksi piti kertoa minkälaisen useon itse haluaisi perustaa ja miten sen järjestäisi. Minä haluaisin kansatieteellisen museon, jossa kustakin työkalusta selostettaisiin sen tarkoitus, kehittyminen varhaisimmasta alustaan, alueelliset variaatiot ja nykyvastine. Työkaluista olisi kopioita, joita olisi mahdollisuus kokeilla.
lauantai 28. kesäkuuta 2014
Kosketeltavat asiat: 7. Kenen kokoelmat?
Tangible Things -kurssin seitsemännen osion videoissa ollaan Peabody Museumin korikokoelmien äärellä ja keskustellaan niiden alkuperästä sekä esittämästä historiasta. Esineet ovat (enimmäkseen) nimettömiksi jäävien alkuperäiskansojen edustajien tekemiä ja (enimmäksen) nimellisten valkoisten ihmisten keräämiä ja museoihin toimittamia.
Ensin ajattelin, että tähän sisältyvä problematiikka on "kulttuurien museoiden" piiriin rajoittuvaa. Mutta tyypillisesti myös suomalaisissa kansanelämää kuvaavissa museoissa on myös paremmat tiedot kerääjistä kuin esineiden alkuperäisistä tekijöistä ja käyttäjistä. Esineet ovat täälläkin edustamassa "kansaa" eivätkä yksilöitä.
Toisaalta, kuten yksi esiintyjistä totesi, onko meidän hinkumme liittää esineisiin yksilö jotain täysin vierasta esineiden alkuperäisille tekijöille, käyttäjille ja omistajille?
Osion tehtävänä oli verrata korintekijöistä välittyvää kuvaa muistitiedossa ja nykyaikaisia käsityöläisiä esittelevässä videossa. Aika hankalaa ja osin epäreilua, mikä oli todennäköisesti tarkoituskin huomata. Nykyajan ihmiset tekivät korejaan suurella intohimolla ja hartaudella. Vastaavaa ei erottunut yhteisön laitamilla 1800-luvulla eläneiden kuvauksesta. He tekivät työtään elannokseen, mahdollisesti ainoana tarjolla olevana. Työn jälki ei siis ehkä ollut ylpeyden tulosta vaan markkinatalouden ehtojen mukaista. Tai mistä sitä voi tietää?
Keskustelukysymyksessä piti miettiä mikä rooli on perinteisten käsitöiden ylläpidolla (preservation) alkuperäiskansojen historian esiin saamisessa (recovery) ja onko se vastaava eurooppalaisten ja ero-amerikkalaisten osalta. Jo yllä todetun valossa olen täysin valmis rinnastamaan alkuperäiskansat muihin ryhmiin, joiden historia on kirjoittamatta. Ja tuoreessa muistissa on rautakauden käsitöihin koskeminen, jonka mainitsinkin kirjoittamassani vastauksessa.
Mahdollisuuksia entisajan käsitöiden kokeilulle tarjotaan monessa museossa näin kesäaikaan, suosittelen. Kuva on norjalaisen Hadelands museumin (Flickr Commons) dokumentaatiota pellavan käsittelystä. Valitettavasti museo on jättänyt sosiaalisen median mahdollisuuksien hyödyntämisen puolitiehen, sillä kuvasta kiinnostunut kommentoija on odottanut jo 10 kuukautta selvennystä sen sisältöön.
Ensin ajattelin, että tähän sisältyvä problematiikka on "kulttuurien museoiden" piiriin rajoittuvaa. Mutta tyypillisesti myös suomalaisissa kansanelämää kuvaavissa museoissa on myös paremmat tiedot kerääjistä kuin esineiden alkuperäisistä tekijöistä ja käyttäjistä. Esineet ovat täälläkin edustamassa "kansaa" eivätkä yksilöitä.
Toisaalta, kuten yksi esiintyjistä totesi, onko meidän hinkumme liittää esineisiin yksilö jotain täysin vierasta esineiden alkuperäisille tekijöille, käyttäjille ja omistajille?
Osion tehtävänä oli verrata korintekijöistä välittyvää kuvaa muistitiedossa ja nykyaikaisia käsityöläisiä esittelevässä videossa. Aika hankalaa ja osin epäreilua, mikä oli todennäköisesti tarkoituskin huomata. Nykyajan ihmiset tekivät korejaan suurella intohimolla ja hartaudella. Vastaavaa ei erottunut yhteisön laitamilla 1800-luvulla eläneiden kuvauksesta. He tekivät työtään elannokseen, mahdollisesti ainoana tarjolla olevana. Työn jälki ei siis ehkä ollut ylpeyden tulosta vaan markkinatalouden ehtojen mukaista. Tai mistä sitä voi tietää?
Keskustelukysymyksessä piti miettiä mikä rooli on perinteisten käsitöiden ylläpidolla (preservation) alkuperäiskansojen historian esiin saamisessa (recovery) ja onko se vastaava eurooppalaisten ja ero-amerikkalaisten osalta. Jo yllä todetun valossa olen täysin valmis rinnastamaan alkuperäiskansat muihin ryhmiin, joiden historia on kirjoittamatta. Ja tuoreessa muistissa on rautakauden käsitöihin koskeminen, jonka mainitsinkin kirjoittamassani vastauksessa.
Mahdollisuuksia entisajan käsitöiden kokeilulle tarjotaan monessa museossa näin kesäaikaan, suosittelen. Kuva on norjalaisen Hadelands museumin (Flickr Commons) dokumentaatiota pellavan käsittelystä. Valitettavasti museo on jättänyt sosiaalisen median mahdollisuuksien hyödyntämisen puolitiehen, sillä kuvasta kiinnostunut kommentoija on odottanut jo 10 kuukautta selvennystä sen sisältöön.
Tigerstedtit Napparissa: Tullaan ja mennään
Kapteeni Tigerstedt osti Napparin Kokemäen Ylistarosta vuonna 1899. Katsomalla pelkästään rippikirjaa voisi kuvitella tämän eksoottisen, enimmäkseen ulkomailla syntyneistä koostuvan, perheen asettuneen Nappariin asumaan. (Rouvan syntymäpaikka Sveitsissä ei ole kirkonkirjaan jostain syystä merkitty. Kuva on ote SSHY:n alkuperäiskuvauksesta. Perheen perustiedot löytyvät suhteellisen täydellisenä Adelswikistä.)
Mutta muista lähteistä syntyy toisenlainen kuva. Koska perheen kirjeenvaihdosta on säilynyt pääasiassa kapteenin kirjeet, on vaikea arvioida kuinka suuri osa perheestä asui Napparissa merkittäviä aikoja. Selvää on, että kapteeni itse teki töitä Venäjällä pääosan vuodesta ja vaimonsa asui lapsiensa kanssa toisinaan Helsingissä.
Kapteenin oleskelu Venäjällä selviäisi kirjeistä, joissa oli myös mainintoja matkasuunnitelmista, joista en tehnyt niistä muistiinpanoja. Sanomalehdissä raportoitiin hänen yöpymisensä Hotel Kämpissä ainakin 4.5.1899, 31.10.1900, 6.11.1900, 6.12.1900, 27.3.1901, 2.4.1901, 26.5.1901, 31.7.1901, 23.10.1901 (rouvan kanssa), 4.2.1902, 28.4.1902 (rouvan kanssa), 11.6.1902, 24.8.1902.
Hotelliyöpymisiä ei tämän jälkeen tarvittu sillä Tigerstedtit hankkivat asunnon Helsingistä. He ilmoittivat osoitteekseen Liisankatu 27:n osoitekalentereissa 1902-1903 ja 1903-1904. Sitten vuoteen 1913 Läntisen Heikinkadun 12 ja tämän jälkeen Kasarmikatu 44.
Helsingissä oleskelu oli niin pysyvää, että perhe henkikirjoitettiin siellä ainakin vuonna 1905. (Tosin myöskin Kokemäellä!)
Tigerstedtien asumista Läntisellä Heikinkadulla (nyk. Mannerheimintie 10 / Lönnrotinkatu 1 eli hotelli Marski) valottavat muutamat sanomalehti-ilmoitukset. Joulun 1906 ajaksi perheeseen kaivattiin ruotsinkieltä osaavaa pienten lasten kaitsijaa. Syyskuussa 1907 tarvetta oli saksalaiselle, joka valvoisi lapsia ja keskustelisi heidän kanssaan. Joulukuun alussa 1908 palvelijatar hukkasi sata markkaa asioillaan. Syyskuussa 1910 haettiin ruotsinkielistä kotiopettajaa, joka osaa useampia kieliä ja vähän musiikkiakin.
Todennäköisesti kaupungista lähdettiin kesäksi Kokemäelle, jonne kapteeni Tigerstedtkin tuli Venäjältä lyhyemmäksi ajaksi. Tästä kertoo pariskunnan oleskelu Hotel Kämpissä Kokemäeltä käsin 23.6.1908 ja 30.6.1909. Ensiksi mainitun yöpymisen jälkeen rouva Tigerstedt on ainakin lähtenyt takaisin Kokemäelle. Helsingissä tai matkalla sieltä Tampereelle hän nimittäin kadotti kesäkuun lopussa 1908 kultaisen rintaneulan, jonka löytäjän toivottiin ottavan yhteyttä Nappariin.
Säilyneistä kirjeistä selviää, että 4.8.1913 kapteenin rouva oli Helsingissä ja Ave-tytär Napparissa. Miehelleen Nappariin rouva kirjoitti 15.5.1915 ja Napparissa hän oli miehensä kanssa 17.3.1916. Ave oli Helsingissä 27.3.1917, jolloin äitinsä kirjoitti Napparista.
Lähteet:
Sukutilat webissä
Kokemäen rippikirja 1891-1900 s. 474
Matkustaminen: kyseisinä päivinä julkaistut Helsingin sanomalehdet
Helsingin osoitekalenterit
Helsingin henkikirja 1905 U216:1004
Kokemäen henkikirja 1900 T233:4430, 1905 T263:495-496
Työpaikka-ilmoitukset: Hbl 11.12.1906, 10.9.1907, 19.10.1909, 8.9.1910
Raha: Hbl 8.12.1908
Rintaneula: Hbl 1.7.1908
Severin 'Gustavovitj' Tigerstedt, gardeskapten, godsförvaltare, oljedirektör i Ryssland 1888-1918 I-II. 1996 s. 757, 762, 764 (Käytettävissä ainakin Åbo Akademin käsikirjoitusarkistossa.)
Mutta muista lähteistä syntyy toisenlainen kuva. Koska perheen kirjeenvaihdosta on säilynyt pääasiassa kapteenin kirjeet, on vaikea arvioida kuinka suuri osa perheestä asui Napparissa merkittäviä aikoja. Selvää on, että kapteeni itse teki töitä Venäjällä pääosan vuodesta ja vaimonsa asui lapsiensa kanssa toisinaan Helsingissä.
Kapteenin oleskelu Venäjällä selviäisi kirjeistä, joissa oli myös mainintoja matkasuunnitelmista, joista en tehnyt niistä muistiinpanoja. Sanomalehdissä raportoitiin hänen yöpymisensä Hotel Kämpissä ainakin 4.5.1899, 31.10.1900, 6.11.1900, 6.12.1900, 27.3.1901, 2.4.1901, 26.5.1901, 31.7.1901, 23.10.1901 (rouvan kanssa), 4.2.1902, 28.4.1902 (rouvan kanssa), 11.6.1902, 24.8.1902.
Hotelliyöpymisiä ei tämän jälkeen tarvittu sillä Tigerstedtit hankkivat asunnon Helsingistä. He ilmoittivat osoitteekseen Liisankatu 27:n osoitekalentereissa 1902-1903 ja 1903-1904. Sitten vuoteen 1913 Läntisen Heikinkadun 12 ja tämän jälkeen Kasarmikatu 44.
Helsingissä oleskelu oli niin pysyvää, että perhe henkikirjoitettiin siellä ainakin vuonna 1905. (Tosin myöskin Kokemäellä!)
Tigerstedtien asumista Läntisellä Heikinkadulla (nyk. Mannerheimintie 10 / Lönnrotinkatu 1 eli hotelli Marski) valottavat muutamat sanomalehti-ilmoitukset. Joulun 1906 ajaksi perheeseen kaivattiin ruotsinkieltä osaavaa pienten lasten kaitsijaa. Syyskuussa 1907 tarvetta oli saksalaiselle, joka valvoisi lapsia ja keskustelisi heidän kanssaan. Joulukuun alussa 1908 palvelijatar hukkasi sata markkaa asioillaan. Syyskuussa 1910 haettiin ruotsinkielistä kotiopettajaa, joka osaa useampia kieliä ja vähän musiikkiakin.
Todennäköisesti kaupungista lähdettiin kesäksi Kokemäelle, jonne kapteeni Tigerstedtkin tuli Venäjältä lyhyemmäksi ajaksi. Tästä kertoo pariskunnan oleskelu Hotel Kämpissä Kokemäeltä käsin 23.6.1908 ja 30.6.1909. Ensiksi mainitun yöpymisen jälkeen rouva Tigerstedt on ainakin lähtenyt takaisin Kokemäelle. Helsingissä tai matkalla sieltä Tampereelle hän nimittäin kadotti kesäkuun lopussa 1908 kultaisen rintaneulan, jonka löytäjän toivottiin ottavan yhteyttä Nappariin.
Helsingin rautatieasema tuli varmasti kaikilel perheenjäsenille tutuksi. Kuva SLS, Flickr Commons
Säilyneistä kirjeistä selviää, että 4.8.1913 kapteenin rouva oli Helsingissä ja Ave-tytär Napparissa. Miehelleen Nappariin rouva kirjoitti 15.5.1915 ja Napparissa hän oli miehensä kanssa 17.3.1916. Ave oli Helsingissä 27.3.1917, jolloin äitinsä kirjoitti Napparista.
Lähteet:
Sukutilat webissä
Kokemäen rippikirja 1891-1900 s. 474
Matkustaminen: kyseisinä päivinä julkaistut Helsingin sanomalehdet
Helsingin osoitekalenterit
Helsingin henkikirja 1905 U216:1004
Kokemäen henkikirja 1900 T233:4430, 1905 T263:495-496
Työpaikka-ilmoitukset: Hbl 11.12.1906, 10.9.1907, 19.10.1909, 8.9.1910
Raha: Hbl 8.12.1908
Rintaneula: Hbl 1.7.1908
Severin 'Gustavovitj' Tigerstedt, gardeskapten, godsförvaltare, oljedirektör i Ryssland 1888-1918 I-II. 1996 s. 757, 762, 764 (Käytettävissä ainakin Åbo Akademin käsikirjoitusarkistossa.)
perjantai 27. kesäkuuta 2014
Tigerstedtit Napparissa: Prologi
Viime talvena selaamani Fredrik Långin romaani herätti huomaamaan, että tietoni Napparin Tigerstedt-kaudesta olivat vähäiset tahi olemattomat. Ottaen huomioon, että juuri tämän perheen kaksi poikaa asuivat nykyisessä osoitteessani, josta tein pienen historiikin, oli "syytä" kerätä lisätietoa. Minkä jälkeen se pitää jakaa. Ja "kartano"elämän esittelyyn sopivat mainiosti kesälauantait huomisesta alkaen.
Nappari Kokemäen Ylistarossa oli aivan tavallinen talonpoikaistalo vielä 1880-luvun alkaessa. (Tosin se mainitaan entisenä kestikievarina rautatietöiden raportoinnissa.) Tilanne muuttui, kun tila laitettiin myyntiin vuonna 1884. (Oheinen leike Rauman lehdestä 6.12.1884)
Ostajaksi tuli kruununnimismies O. J. Malm. Liekö hän ehtinyt Nappariin muuttaakaan, ennenkuin joutui/päätyi paikkakunnalta poismuuton myötä myymään tilan eteenpäin. (Oheinen leike Satakunnasta 24.2.1886)
Malmilta Napparin osti Kokemäenkartanon omistaja Eugen von Knorring. Hänen lyhyeksi jääneen omistuksensa katkaisi kuolema 2.1.1887. Perikuntansa omisti tilan vielä vuonna 1895.
Perikunnan omistuskaudella oli käynnissä rautatien rakentaminen. Syksyllä 1891 Napparin mailla työtä tekivät löysivät maasta miekan, jota luulivat kultaiseksi, ja "kaksi kupuraa suuresta lasisilmäin muotoisesta soljesta, joista kaarimainen keskiosa on hävinnyt". Muinaismuistot toimitettiin Helsinkiin "kruunun lunastettavaksi". Tietävämpien tarkastelussa miekan valmistusmateriaaliksi paljastui pronssi. (Muinaismuistorekisterin mukaan solkia oli vain yksi.)
Sivistys siis läheni Napparia rautatietä(kin) pitkin, mutta vielä keväällä 1892 kokemäkeläinen ampui tilan läheltä naarassuden, joka oli liikkunut alueella pari päivää. Rautatien linjausta on sittemmin muutettu, mutta vanhalle pohjalle 80-luvun alussa tehty pyörätie (Kokemäen "baana"!) auttaa paikan päällä hahmottamaan kuinka lähellä Napparia junat kulkivat ja ylittivät maantien. Aivan pihapiirin läheisyydessä oli radanvartijan tupakin.
Vuonna 1899 Napparin osti kapteeni Severin Tigerstedt, von Knorringin lesken veli. Sisarusten isä oli tullut Kokemäelle 1850-luvun lopussa sahayrittäjäksi eli Severin Tigerstedtille paikkakunta ei ollut vieras.
Lähteet:
Rauman lehti 6.12.1884
Björneborgs tidning 24.2.1884
Satakunta 24.2.1886, 13.3.1886
Kaisa Kyläkoski: Kamariherra, Herrassöörinki ja Kokemäenkartanon torpparit. 2009 s. 81, 103-104
Kokemäen henkikirja 1895 T200:4437, 1900 T233:4430
Rautatiestä, miekasta, sudesta: Rauman lehti 7.11.1891, Westra Finland 20.4.1892, 23.4.1892, 18.2.1893, Muinaismuistorekisteri.
Sukutilat webissä.
Nappari Kokemäen Ylistarossa oli aivan tavallinen talonpoikaistalo vielä 1880-luvun alkaessa. (Tosin se mainitaan entisenä kestikievarina rautatietöiden raportoinnissa.) Tilanne muuttui, kun tila laitettiin myyntiin vuonna 1884. (Oheinen leike Rauman lehdestä 6.12.1884)
Ostajaksi tuli kruununnimismies O. J. Malm. Liekö hän ehtinyt Nappariin muuttaakaan, ennenkuin joutui/päätyi paikkakunnalta poismuuton myötä myymään tilan eteenpäin. (Oheinen leike Satakunnasta 24.2.1886)
Malmilta Napparin osti Kokemäenkartanon omistaja Eugen von Knorring. Hänen lyhyeksi jääneen omistuksensa katkaisi kuolema 2.1.1887. Perikuntansa omisti tilan vielä vuonna 1895.
Perikunnan omistuskaudella oli käynnissä rautatien rakentaminen. Syksyllä 1891 Napparin mailla työtä tekivät löysivät maasta miekan, jota luulivat kultaiseksi, ja "kaksi kupuraa suuresta lasisilmäin muotoisesta soljesta, joista kaarimainen keskiosa on hävinnyt". Muinaismuistot toimitettiin Helsinkiin "kruunun lunastettavaksi". Tietävämpien tarkastelussa miekan valmistusmateriaaliksi paljastui pronssi. (Muinaismuistorekisterin mukaan solkia oli vain yksi.)
Sivistys siis läheni Napparia rautatietä(kin) pitkin, mutta vielä keväällä 1892 kokemäkeläinen ampui tilan läheltä naarassuden, joka oli liikkunut alueella pari päivää. Rautatien linjausta on sittemmin muutettu, mutta vanhalle pohjalle 80-luvun alussa tehty pyörätie (Kokemäen "baana"!) auttaa paikan päällä hahmottamaan kuinka lähellä Napparia junat kulkivat ja ylittivät maantien. Aivan pihapiirin läheisyydessä oli radanvartijan tupakin.
Vuonna 1899 Napparin osti kapteeni Severin Tigerstedt, von Knorringin lesken veli. Sisarusten isä oli tullut Kokemäelle 1850-luvun lopussa sahayrittäjäksi eli Severin Tigerstedtille paikkakunta ei ollut vieras.
Lähteet:
Rauman lehti 6.12.1884
Björneborgs tidning 24.2.1884
Satakunta 24.2.1886, 13.3.1886
Kaisa Kyläkoski: Kamariherra, Herrassöörinki ja Kokemäenkartanon torpparit. 2009 s. 81, 103-104
Kokemäen henkikirja 1895 T200:4437, 1900 T233:4430
Rautatiestä, miekasta, sudesta: Rauman lehti 7.11.1891, Westra Finland 20.4.1892, 23.4.1892, 18.2.1893, Muinaismuistorekisteri.
Sukutilat webissä.
torstai 26. kesäkuuta 2014
Kun Aboa Vetuksen museon muisto naurattaa
Aamun Hesarista repäisin torstailiitteen sivun laitettavaksi lehtileikkeiden pinoon, mutta otinkin sitten kuvan ja lähetin Twitteriin.
Mitä isompi ja vanhempi, sitä parempi? Antti Leikas kolumnissaan HS 26.6.2014
@K_KM_K @AVANmuseo Niinpä, kyllähän Turussa nyt pitäisi Rooman historiaa kertoa eikä paikallista?
— Mari Jalava (@Ruokola) June 26, 2014
@Ruokola @K_KM_K @AVANmuseo Ja muuthan kuin turkulaiset eivät voi pitää kissan luurankoa merkittävänä. Helsinkiläisten ylimielisyys. #fail
— Laura Boxberg (@laurabxb) June 26, 2014
@K_KM_K @AVANmuseo !! Jäin kerran mykäksi, kun joku sanoi, ettei Suomessa kannata tehdä arkeologisia kaivauksia, kun täällä ei ole mitään...
— Tuula (@Tuumaru) June 26, 2014
@K_KM_K @AVANmuseo Minkäs teet, jos joidenkin ymmärrys arkeologiasta, menneisyydestä ja sen arvosta on opittu Indiana Jones -leffoista?
— Tuula (@Tuumaru) June 26, 2014
@K_KM_K @AVANmuseo Mitä sitä turhaan omaa historiaamme arvostamaan, kun meillä on Rooma eikun mites se menikään. #einäin
— Paula Johanna (@panchovypaste) June 26, 2014
@laurabxb @Ruokola @AVANmuseo Googlasin. Leikas on kustantajan sivujen mukaan syntynyt Savonlinnassa ja asuu Oulussa.
— Kaisa Kyläkoski (@K_KM_K) June 26, 2014
@K_KM_K @Ruokola @AVANmuseo No sit en ymmärrä sitäkään vähää mistä tämä oman menneisyyden ja kulttuuriperinnön väheksyminen johtuu.
— Laura Boxberg (@laurabxb) June 26, 2014
Tunnistatko?
Kesävisa. Alla Jalmari Ruokokosken silmänräpäyskuvia taiteellisesta mailmasta Suomessa Tuulispäästä 49-51/1911. Montako tunnistat? (Kuten aina, klikkaamalla kuvaa saa isomman näkymän.)
*
*
*
*
*
*
*
*
*
Kestävästi oli valinta tehty, sillä suurimmalla osalla on nykyään Wikipedia-sivu. Kuvataiteilijamatrikkelista löytyy osa linkittämättömistä.
Vastaukset
1. Juhani Aho. 2. B. Lagerstam. 3. Antti Favén. 4. Eino Leino. 5. Armid Sandberg. 6. P. Halonen. 7. Arvid Järnefelt. 8. Valter Runeberg. 9. J. Ruokokoski. 10. Kaarlo Atra. 11. K. Sallinen. 12. A. Kangasmaa. 13. Signe Kolthoff. 14. A. Gebhard. 15. Toivo Kuula. 16. Aino Ackté-Renval. 17. Kyösti Wilkuna. 18. Wetterhoff-Asp (josta ohessa vaihtoehtoinen näkemys Tuulispäästä 30/1911). 19. Yrjö Ollila. 20. L. Onerva. 21. M. Enckell. 22. Jean Sibelius. 23. Harald Gallén. 24. V. Lönnberg. 25. Akseli Gallén-Kallela. 26. Heino Aspelin. 27. N. Wasastjerna. 28. Yrjö Ramstedt. 29. A. Federley. 30. Ida Aalberg. 31. Kaarle Halme. 32. Hugo Simberg. 33. Jussi Mäkelä. 34. F. Ålander. 35. Aleksis Rautio. 36. Selim Palmgren. 37. Alvar Cavén. 38. Oskari Merikanto. 39. Felix Nylund. 40. Ilmari Veneskoski, josta alla toinen kuva Velikullasta 2-3/1911.
Tämän lämmittelyn jälkeen ei tuottane vaikeuksia tunnistaa nais- ja miestaiteilijoita Velikullan (5 ja 6/1905) kuvista.
*
*
*
*
*
*
*
*
*
Kestävästi oli valinta tehty, sillä suurimmalla osalla on nykyään Wikipedia-sivu. Kuvataiteilijamatrikkelista löytyy osa linkittämättömistä.
Vastaukset
1. Juhani Aho. 2. B. Lagerstam. 3. Antti Favén. 4. Eino Leino. 5. Armid Sandberg. 6. P. Halonen. 7. Arvid Järnefelt. 8. Valter Runeberg. 9. J. Ruokokoski. 10. Kaarlo Atra. 11. K. Sallinen. 12. A. Kangasmaa. 13. Signe Kolthoff. 14. A. Gebhard. 15. Toivo Kuula. 16. Aino Ackté-Renval. 17. Kyösti Wilkuna. 18. Wetterhoff-Asp (josta ohessa vaihtoehtoinen näkemys Tuulispäästä 30/1911). 19. Yrjö Ollila. 20. L. Onerva. 21. M. Enckell. 22. Jean Sibelius. 23. Harald Gallén. 24. V. Lönnberg. 25. Akseli Gallén-Kallela. 26. Heino Aspelin. 27. N. Wasastjerna. 28. Yrjö Ramstedt. 29. A. Federley. 30. Ida Aalberg. 31. Kaarle Halme. 32. Hugo Simberg. 33. Jussi Mäkelä. 34. F. Ålander. 35. Aleksis Rautio. 36. Selim Palmgren. 37. Alvar Cavén. 38. Oskari Merikanto. 39. Felix Nylund. 40. Ilmari Veneskoski, josta alla toinen kuva Velikullasta 2-3/1911.
Tämän lämmittelyn jälkeen ei tuottane vaikeuksia tunnistaa nais- ja miestaiteilijoita Velikullan (5 ja 6/1905) kuvista.
keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
Raamatun esihistoria - kolmas, neljäs ja viides viikko
Verkkokurssi Raamatun esihistoriasta ei joutunut yhtä pahaan jamaan kuin Tangible things, mutta vaati tällä viikolla otsikon kuvaaman ryhtiliikkeen.
Kahden viikon historiapohjustuksen jälkeen kolmannella viikolla kysyttiin vihdoin miksi ja miten Vanha testamentti kirjoitettiin. Luennoitsijan (Jacob L. Wright) teesi on, että juutalaisille luotiin tarkoituksellisesti yhtenäinen historia, kun he olivat palanneet Babyloniasta ja olivat vailla valtiota. Were defeated, mitä on vaikea kääntää suomeksi. Olivat voitettuja, hävinneitä.
Luennoitsija pyysi meitä kertomaan vastaavista hankkeista, joista suomalaiselle tietenkin tuli mieleen Kalevala.
Että Vanhan testamentin kirjat koostuvat erilaisista kertomusperinteistä on tutkijoiden kesken selvää. Luennoitsijan mainitessa J:n ja P:n tajusin kuulleeni niistä viime syksynä kuunnellessani satunnaisotannalla Yalen luentosarjaa Introduction to the Old Testament With Christine Hayes. Kuuntelin taas kertauksena ja huomasin, että siinä keskitytään uskonnolliseen sisältöön ja historiasta puhutaan vähemmän. "Esihistoria" sopii minulle paljon paremmin.
Sen neljännen viikon luennoissa argumentoitiin, että on valtion/kuninkaan edun mukaista kunnioittaa sodassa kaatuneita. Raamatusta tällainen sodan ihannointi puuttuu, mikä luennoitsijan mukaan puhuu sen puolesta, että tekstit kirjoitettiin, kun juutalaisilla ei ollut valtiota/kuningasta.
Ja mistäs Kalevalan sankarit ovatkaan erityisiä verrattuna muihin kansalliseepoksiin?
Luennoitsijan silmissä Vanhan testamentin kirjoittajat ovat nostaneet naisia voimakkaasti esiin. Hänen tulkintansa on, että pienellä kansalla oli tarvetta kohentaa päälukuaan ottamalla naiset mukaan. Ja mikäs onkaan yksi selitysmalli sille, miksi naiset saivat äänioikeuden Suomessa 1906?
Viidennen viikon luennoissa Vanha testamentti esitettiin koulutusprojektina, jolla koko kansalle jaettiin sama stoori eikä tietoa pantattu eliitille. Tästä tuli tietenkin heti mieleen Suomen kansan kansalaiskoulutus 1800-luvulla. Luennoitsija viittasi suoraan eurooppalaiseen nationalismiin samalla vuosisadalla, joten en ollut hakoteillä.
Ja Vanhan testamentin kirjoittamisella oli merkityksensä heprean kielen yhtenäistymiselle, vähän niin kuin Suomen 1800-luvun kirjallistumisella...
Kolmannen viikon haastetteluvidoissa oli muuten mielenkiintoinen pätkä kirjallisen materiaalin erilaisesta asemasta (samaan aikaan) Ateenassa ja juutalaisten keskuudessa. Kun yhteiskunta oli mobiilimpi ja hajanaisempi, kirjallinen todistus 0li merkityksellisempi kuin todistajien lausunnot.
Kuva: Center for Jewish History NYC, Flickr Commons
Kahden viikon historiapohjustuksen jälkeen kolmannella viikolla kysyttiin vihdoin miksi ja miten Vanha testamentti kirjoitettiin. Luennoitsijan (Jacob L. Wright) teesi on, että juutalaisille luotiin tarkoituksellisesti yhtenäinen historia, kun he olivat palanneet Babyloniasta ja olivat vailla valtiota. Were defeated, mitä on vaikea kääntää suomeksi. Olivat voitettuja, hävinneitä.
Luennoitsija pyysi meitä kertomaan vastaavista hankkeista, joista suomalaiselle tietenkin tuli mieleen Kalevala.
Että Vanhan testamentin kirjat koostuvat erilaisista kertomusperinteistä on tutkijoiden kesken selvää. Luennoitsijan mainitessa J:n ja P:n tajusin kuulleeni niistä viime syksynä kuunnellessani satunnaisotannalla Yalen luentosarjaa Introduction to the Old Testament With Christine Hayes. Kuuntelin taas kertauksena ja huomasin, että siinä keskitytään uskonnolliseen sisältöön ja historiasta puhutaan vähemmän. "Esihistoria" sopii minulle paljon paremmin.
Sen neljännen viikon luennoissa argumentoitiin, että on valtion/kuninkaan edun mukaista kunnioittaa sodassa kaatuneita. Raamatusta tällainen sodan ihannointi puuttuu, mikä luennoitsijan mukaan puhuu sen puolesta, että tekstit kirjoitettiin, kun juutalaisilla ei ollut valtiota/kuningasta.
Ja mistäs Kalevalan sankarit ovatkaan erityisiä verrattuna muihin kansalliseepoksiin?
Luennoitsijan silmissä Vanhan testamentin kirjoittajat ovat nostaneet naisia voimakkaasti esiin. Hänen tulkintansa on, että pienellä kansalla oli tarvetta kohentaa päälukuaan ottamalla naiset mukaan. Ja mikäs onkaan yksi selitysmalli sille, miksi naiset saivat äänioikeuden Suomessa 1906?
Viidennen viikon luennoissa Vanha testamentti esitettiin koulutusprojektina, jolla koko kansalle jaettiin sama stoori eikä tietoa pantattu eliitille. Tästä tuli tietenkin heti mieleen Suomen kansan kansalaiskoulutus 1800-luvulla. Luennoitsija viittasi suoraan eurooppalaiseen nationalismiin samalla vuosisadalla, joten en ollut hakoteillä.
Ja Vanhan testamentin kirjoittamisella oli merkityksensä heprean kielen yhtenäistymiselle, vähän niin kuin Suomen 1800-luvun kirjallistumisella...
Kolmannen viikon haastetteluvidoissa oli muuten mielenkiintoinen pätkä kirjallisen materiaalin erilaisesta asemasta (samaan aikaan) Ateenassa ja juutalaisten keskuudessa. Kun yhteiskunta oli mobiilimpi ja hajanaisempi, kirjallinen todistus 0li merkityksellisempi kuin todistajien lausunnot.
Kuva: Center for Jewish History NYC, Flickr Commons
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)












