Kokemäeltä Amerikkaan, osa 85

Kuittilon perintötaloa viljeli 1800-luvun lopulla Kalle Nestor. Hänen poikansa Veini Nestor Valpas (s. 23.10.1883 Kokemäki) otti passin 15.11.1906. Pikkuveljensä Frans Johannes (s. 6.2.1890 Kokemäki) otti passin 30.4.1910 ja saapui Virginian -laivalla Liverpoolista Montrealiin 3.6.1910. Hän ilmoitti vastaanottajakseen veljensä Nestorin, joka tuolloin asui Minnesotan Minneapoliksessa. Molemmat käyttivät tässä vaiheessa sukunimenään Kuittiloa.

Fransin kanssa samalla laivalla tuli Kokemäeltä myös Jalmar Lehtimäki, joka ilmoitti vastaanottajakseen veljensä Frans Lehtimäen, joka myös asui Minneapoliksessa. Kokemäeltä oli vuonna 1883 syntynyt Juho Lehtimäki ottanut passin 11.5.1910 ja todennäköisesti sekä matkustaja että passinottaja oli Juho Jalmar (s. 16.12.1883) Paistilan Kylä-Köönikän Lehtimäen torpasta. Tämän veli Kalle Fredrik Lehtimäki (s. 8.7.1886) oli ottanut passin 17.5.1909 ja tullut 12.6.1909 Tunisian-laivalla Montrealiin ja ilmoittanut jättäneensä Kokemäelle veljensä Fransin. (Vastaanottajaksi Kalle ilmoitti Jalmar Tanskilan, joka on tässä sarjassa jo esitelty.) Frans Heikki Lehtimäelle (s. 15.12.1874) olisi siis jäänyt vuoden verran aikaa siirtyä veljiensä välissä Amerikkaan.

Kallen kanssa samalla Tunisian-laivalla tuli Kokemäeltä Juho Evert Mäkelä (s. 24.6.1887), joka oli saanut passinsa 21.5.1909. Häneltä jäi kotimaahan äiti Vilhelmiina Mäkelä ja vastaanottamassa oli veli Kusti Mäkelä Minnesotan Duluthissa.

Kusti eli Gustaf Mauritz oli syntynyt 16.9.1878 Kokemäellä. Hän täytti ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortin Minnesotan Duluthissa. Tuolloin hänellä oli vaimo nimeltä Siiri. Vuoden 1930 väestönlaskennasta löytyy paikasta Lakeview, Carlton, Minnesota 50-vuotias Gust M Mäkelä, joka oli tullut Amerikkaan vuonna 1904 ja avioitunut 22-vuotiaana Sigridin kanssa. Samassa taloudessa on Gustafia 2 vuotta vanhempi veli Villehart. Suomalaisen kirjanpidon mukaan hän oli syntynyt Kokemäellä 10.11.1876. Väestönlaskennan perusteella hän oli tullut Amerikkaan 1906. Itseasiassa hän tuli Bostonin satamaan 31.1.1907 Liverpoolista lähteneessä laivalla Ivernia ilmoittaen vastaanottajakseen Kustaan. (Samalla laivalla tuli Kokemäeltä Hilja Heinonen, josta on kerrottu sarjan osassa 56)

Lähteet:
Kokemäki rippikirja 1891-1900 s. 497
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Kokemäki rippikirja 1881-1890 s. 743
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 [Registration Location: St Louis County, Minnesota; Roll: 1675463; Draft Board: 3.]
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census [Year: 1930; Census Place: Lakeview, Carlton, Minnesota; Roll: 1081; Page: 2A; Enumeration District: 19; Image: 806.0.]
Ancestry.com. Boston Passenger and Crew Lists, 1820-1943

Ruukintyöntekijä kaipaa tietoa vaimostaan

Kangasalassa vihittiin 13.10.1776 Mutikosta Joh. Michelss. ja pig. Maria Mattsd:r. Pariskunta löytyy rippikirjasta 1773-1784 sivulta 12 ja 1779-1784, jossa kuitenkin näyttää tapahtuneen vuoden 1779 paikkeilla jotain. Maria ja pariskunnan lapsi ovat kuitenkin Mutikon kirjoissa myös 1785-1790 rippikirjassa. Seuraava kirja 1792-1798 on selvempi ja koko perhe merkittynä Mutikkoon. Johanilla nyt komea sukunimi Krusendahl. Rippikirjassa 1797-1809 pariskunnalla ei ole lasta eikä sukunimeä. Jonkinlainen lisämerkintä, josta en saa selvää, mutta ei varsinaista muuttomerkintää.

Kuitenkin jo 5.7.1792 Inrikes tidningar oli julkaissut allaolevan ilmoituksen, josta selviää, että jo 11 vuotta aikaisemmin oli Joh. Krusendahl eli Muddika saapunut työntekijäksi Swansteinin ruukille. Eli rippikirja EI ole luotettava todiste ihmisten asuinpaikalle - ainakaan ilman rippikirjamerkintöjä!

Swanstein sijaitsee Acerbin kirjan perusteella Pellon lähistöllä. Vaihtamalla w v:ksi löytyy verkosta hieman lisätietoa. Kartasta näkyy, että paikka on aivan Ruotsin ja Suomen nykyisellä rajalla ja ilmeisesti Ruotsin puolella. Mutta palataan ilmoituksen sisältöön.

Johan oli lähtenyt pohjoiseen Kangasalalta ja sanamuodon tulkiten jättänyt vaimonsa sinne. Saadakseen hänestä tietoa Johan oli lähettänyt kirjeen vuosittain Tampereelle herra insinööri C. Kydenille, jotta tämä tiedustelisi Marian perään paikalliselta papistolta. Mitään vastausta ei ollut tullut, joten Johan sitten turvautui sanomalehti-ilmoitukseen.

Tornion alueen tiedusteluihin jostus vastanneena muistan, että tutkimus siellä on hankalaa, joten en lähde Johanin elämää pidemmälti seuraamaan. Mutta Tornionjokilaaksosta puheenollen, Oulun maakunta-arkiston sivuilta löytyy alueen historiasta vuoden 1809 jälkeen verkkonäyttely.

Keneltä kysytään, mitä ja miten?

Tampereen yliopiston verkkolehti Aikalaisessa oli jokin aika sitten eläköityneen professorin kolumni liittyen saamaansa spostikyselyyn. Kysely oli hyvin professionaalisti kirjoitettu ja varmaankin lähetetty asian osaajalle. Mutta sekä professori että minä pidimme sitä epäsopivana.

Minulle ei varsinaisesti auennut mikä professorin mielestä kyselyssä oli vikana. Jäi sellainen maku, että ensisijaisesti hän oli mielestään sellaisessa arvoasemassa, ettei moisia olisi sopinut hänelle lähettää.

Ensimmäinen tunteeni sähköpostin saatuani oli suunnaton ärtymys. ”Hävytöntä! Eikö ole enää mitään tapoja.” ... Minut oli nyt tässä tilanteessa määritelty vertaisen asemaan. Ensin Google löytää henkilöksi, jolla saattaisi olla jotain sanottavaa mieltä askarruttavasta asiasta. Sitten löytyy sähköpostiosoitteet, joille voi pikaisesti heittää muutaman kysymyksen ja jatkaa eteenpäin verkostojen maailmassa. ... Minun identiteettini professorina ja merkitykseni tiedon lähteenä sekä käsitykseni siitä miten ja millaisissa asioissa professoriin otetaan yhteyttä, ne edustavat jotain mennyttä aikaa.

Minua ei huolettanut kyselyn kohde vaan kysymyksen asettelu. Kysely vaikutti työläältä vastata ja siltä, että jos kysyjä sai parilta spämmäämältään henkilöltä ajatuksella kirjoitetut vastaukset, hän oli saanut lähes valmiin tutkimussunnitelman ja säästänyt huomattavan määrän työtä. Työtä, joka kysyjän oli opintosuorituksensa eteen tarkoitus tehdä. Mieleen tuli työkolleega, joka lähestyi minua viime vuonna sähköpostilla pyytäen tietoa työpaikamme käytännöistä opiskelutehtävää varten. Vaikka minulla on pidempi kokemus kyseistä asioista, ei minulla ollut aikomustakaan vastata. Laita poika intranetin haravointi käyntiin, jollet tiedä sitä, mikä sinun pitäisi jo tietää!

Myönnetään, että olen lähettänyt itsekin kysymyksiä, joihin olisin voinut työtä tekemällä itsekin vastata. Eli ei tässäkään voi vesiselvää rajaa tehdä. Olof Ångermanin selvittelyä aloittaessani katsoin oikeutetuksi lähettää spostin saman ajan ihmisistä väitöskirjaa tekevälle ja kysyä kirjallisuusvinkkejä ja kirjemateriaalin tulkintadetaljin. Ei todellakaan olisi tullut mieleen aloittaa kuvailemalla tutkimusongelma ja sitten pyytää valmista tutkimussuunnitelmaa tms.

Kuten olen täällä useaan otteeseen sanonut (p.o. kirjoittanut), saa tietenkin kysyä mitä haluaa. Ymmärtäen, ettei kaikkiin kysymyksiin saa vastausta. Minäkin onnistuin Ångermaniin liittyen kirjoittamaan tiedustelun, johon en saanut vastausta riikinruotsalaiselta Ruotsista, mikä on jo historiallisen huono tulos. Ehkä kyseinen henkilö oli tamperelaisen ex-proffan linjoilla siitä, että on asioita, joista kysytään proffilta, ja sitten ne muut jutut, joihin heidän ei tarvitse vaivautua vastaamaan. Itse en suostu moisia arvoasemia kumartamaan.

Italialainen maahanmuuttaja perheineen

Kotitaide-lehtien läpiselauksessa löytyi numerosta 11-12/1907 pitkä Kasimir Lönnbohm-Leinon artikkeli Charles Bassi, Suomen rakennushallituksen ensimäinen intendentti. Italian Torinossa syntynyt mies tuli 30-vuotiaana Suomeen ja jäi tänne. Artikkeli kertoo miehen taustasta ja erityisesti Turun akatemiatalon rakennusvaiheista. Lopussa todetaan:

Bassi asettui siis nyt asumaan akatemiatalon yläkertaan "taloudenhoitajattarensa" kanssa. Milloin hän oli ensiksi tutustunut Helena Kristina Wetterbruniin, emme tiedä, mutta näyttääpä siltä kuin olisi tämä v. 1806 seurannut Bassin mukana Tukholmasta. ... Vihitty ei Bassi ollut vielä silloinkaan neiti Wetterbrunin kanssa, vaikka heillä jo oli kaksi lasta, joista tytär Jeanette Carolina oli syntynyt jo 27/10 1808 ja poika Karl Johan marraskuun 14 p. 1812.

Senpä vuoksi onkin viime mainittu samoin kuin hänen nuorempi sisarensakin Sofia Antoinette (s. 24/1 1815) merkitty Turun tuomiokirkon ruotsalaisen seurakunnan kirkonkirjoihin aviottomina lapsina. Jälkimäisen ristiäisissä mainitaan sentään läsnä professorit Snellman ja Törngren, akat. kamreeri Federley, akat. miekkailunopettaja Otta y. m. Vasta vuotta myöhemmin eli 9/4 1816 tapaamme kirkonkirjoissa mainittuna, että tuomiorovasti G. Gadolin on vihkinyt arkkitehti Bassin ja hänen "kihlatun morsiamensa" neiti Wetterbrunin, jonka jälkeen heille samana vuonna (27/9) syntyi tytär Agnes Charlotta ja ainoastaan viisi kuukautta myöhemmin, jos saamme uskoa kirkonkirjoja, neljäs tytär Engel Kristina Francesca, jonka kummina mainitaan m. m. ylitirehtööri Nordenstedt, apt. J. Julin ja neiti Arppe. Kaikkiansa on Bassillaensimäisen vaimonsa kanssa ollut kuusi lasta; edellisten lisäksi syntyi näet vielä 24/6 1819 viides tytär Emelia Elisabeth.

Hiski-haulla selviää, että Rossi jäi leskeksi ja avioitui uudelleen Perttelissä 12.2.1825 neiti Johanna Lovisa Lundgrenin kanssa. Pariskunnan kuolinilmoitukset löytyivät lehdistä Åbo Tidningar 18.1.1840 ja Helsingfors Tidningar 23.4.1853:


Rossin kuoleman jälkeen Johanna kauppasi Turun taloa, varmaankin perheen kotia ( Åbo Underrättelser 2.5.1840). Piispankadulla, puutalo, jossa sali, 4 kamaria, 2 tampuuria, 2 garderoobia; siipirakennus, jossa pakaritupa ja 2 kamaria; 2 kivikellaria, joiden päällä rehuliiteri, talli, lampola, puuliiteri, vaunuliiteri ja ruokapuoti; kaivo pihalla ja puutarha, jossa marjapuskia.

Bassin poika Carl valitsi sanomalehtitietojen mukaan sotilasuran. Johanna Carolina Bassi vihittiin Kemiössä 8.9.1832 "Kapit: o: Kr:Fogd: Wälb:" Herr Adolf von Willebrandin kanssa. Sofie Antonette Bassi vihittiin Kemiössä 1.6.1836 "Stabs Läkar: Her Doctor" Emil Maconin kanssa. Johanna meni myöhemmin siskonsa mallia seuraten naimisiin lääkärin kanssa: Turun ruotsalainen seurakunta 22.11.1852 Unge Slotts Läkaren Med. och Chirurg. Doct. Frans Wilhelm Avellan. Agnes Charlotta oli naimisiin mennessään kasvattityttärenä Raisiossa. Sulhasena 5.7.1835 Häradshöfd Victor Zebor Bremer. Tämä Hiskihutkintana.

Suomessa syntyneitä Kööpenhaminassa

Helsingborgs Dagbladin sukututkimusuutisista sain tietää, että Kööpenhaminan poliisikortistoa on tuotu verkkoon vuosilta 1890-1923. Ei ole Pohjoismaissa(kaan) yksityisyyden tarpeesta samaa näkemystä. Vastaava projekti Helsingin poliisin osoitekortiston kanssa tuolla aikajaksolla nostaisi takuulla haloon.

Tanskalaisten projekti on vielä kesken, mutta edistymisestä ei voi jäädä epätietoiseksi, kun se kerrotaan minuutin tarkkuudella. Nykyisellä vauhdilla valmista kolmen viikon kuluttua.

Kööpenhamina on kiva kaupunki, mutta mitään tutkimusintressiä en keksi. Yhtään Hohenthalia ei ole tullut siellä rekisteröidyksi. Syntymäpaikkana "Finland" 713 rekisteröidyllä, Helsingissä syntyneitä on 246 kappaletta, Tampereella yksi ja titteliltään Finlands minister eli sopinee esittelykohteeksi. Kortti (jonka kääntöpuolella ei ollut merkintöjä) näyttää tältä

Suomen itsenäisyyden ajasta kyse, joten oliskohan Suomen suurlähettiläs kyseessä? Eikun Wikipedian perusteella "erikoislähettiläs ja täysivaltainen ministeri". Amaliegade 6 on Googlen kuvauksen perusteella oikein kivan näköinen asuintalo. Ei Tanskanmaalla kaikki mätää ole. Vaikka joku idiootti tuhrasi muutama viikko sitten Jellingen kivet. Sen tyypin kun saisi pieneen huoneeseen...

Avoimen yliopiston antia - DVD:ltä

Onnistuneimpia DVD-törsäyksiäni (kirjojen ostaminen on jokapäiväistä elämää ja DVD:t luksusta, miksi?) on The Open Universityn tiedesarja Rough Science. Kuuden kauden jaksoja katson kerta toisensa jälkeen uudestaan ja ihailen osallistujien taitoa nyhjätä lähes tyhjästä hienoja ratkaisuja annettuihin ongelmiin. Pitää vain tietää mitä tekee.

Yhteys Suomen historiaan? Sarjassa keitettiin kolme kertaa lannasta salpietaria. Ainakin teoriassa. Katsoin ennen tämän jutun kirjoittamista kyseiset kohdat uudelleen läpi ja huomasin, ettei kertaakaan näytetty muuta kuin tuskaista (haju!) keittämistä ja sitten poltettiin suodatinpaperi, jolla todistettiin salpietarin läsnäolo lantalitkussa. Saamatta aikaan varsinaisia kiteitä. Mahdollisesti ei ole haluttu näyttää aivan yksityiskohtaisesti miten ruudin ainesosia tehdään ja/tai haluttu tehdä se vaikean oloiseksi?

Jotain samanlaista on siis tehty suomalaisissa salpietarinkeittoloissa siihen aikaan kun tallin aluset olivat kruunun omaisuutta. Jonkinlaista taitoa tarvittu hajunsiedon lisäksi. Aivan helpolta ei myöskään vaikuttanut saippuan tekeminen puutuhkasta, joka vilahti yhdessä jaksossa. Saatu kuitenkin sujumaan maaseudullamme ilman sen kummempaa koulutusta?

Yllättävän hankalaksi osoittui kullankäsittely, joka oli teemana yhdellä sarjan kaudella. Pronssikauden eurooppalaiset ovat hallinneet varsin monimutkaista teknologiaa sen lisäksi, että tekivät uskomattoman pikkutarkkaa koristelutyötä, jota olin osannut ihailla jo aiemmin.

Tuoreempi DVD-sijoitus oli samaisen avoimen yliopiston sarjasta History Mysteries 10 jaksoa. Kussakin kolme asiantuntijaa sai tehtäväkseen selvittää lisätietoa paikallisesta aiheesta kolmessa päivässä. Arkistossa työskennellyt mies sai useimmiten vähiten esiintymisaikaa, mutta toimitti tärkeimmät todisteet. Mutta oli ihan terveellistä katsoa mitä kaikkea kaksi muuta saivat irti havainnoimalla asioita paikan päällä. Maaston ymmärtää parhaiten jalkautumalla.

Hupaisin mieleen jäänyt juttu: Koska 1800-luvun köyhemmillä ihmisillä oli yleensä vain yksi vaatekerta, ihmiset voitiin tunnistaa vaatteista. Niinpä yksi maantierosvo hoiti keikkansa nakuna.

Impressionistinen raportti Kansallismuseosta

Liityin vuoden alusta Helsingin kaupunginmuseon ystäviin. Jäsenmaksu ei ollut nominaalinen, joten siitä pitää saada kaikki irti. Eli ilmoittauduin heti vuoden ensimmäisiin tapahtumiin, opastettuihin kierroksiin Kansallismuseossa. Näistä ensimmäinen oli eilen, kattaen ajan 1500-luvun loppuun.

Museo-oppaan täytyy olla aika erinomainen, että minä pysyn tyytyväisenä. Mutta sen sijaan, että nipottaisin sanomisista ja sanomatta jättämisistä, mitä sain vierailusta irti? (Muutakin kuin vuoden 1811 maisemamaalausten kirjan hintaan 1,50 euroa!)

Yllättävän paljon. Mielestäni ei ole montaa vuotta siitä kun viimeksi kävin ajatuksella esihistoriaosuuden läpi, mutta oli paljon, jota olin unohtanut tai en ollut aikanaan kuitenkaan huomannut. Esimerkiksi eläinpäiset mäntyiset lusikat, pronssinapit ja helmet. Kun ihmettelin Historiska Museetissa roomalaisvaikutteista esineistöä en takuulla muistanut, että Kansallismuseon rautakauden vitriinissä oli kaksi viinikauhaa.

Niin, vertailu Historiska Museetiin. Olen käynyt sen esihistorian näyttelyn keskittyen läpi ainakin kolme kertaa ja muistan monta asiaa ulkoa. Siinä liikutaan ajassa eteenpäin tilasta toiseen. Kaikkea mahdollista ei ole laitettu esille, ja samalla on kerrottu enemmän? Kansallismuseossa esineet olivat esillä jokseenkin irtonaisina. Niitä ei sidottu (havaittavasti) löytöpaikkaansa, kulttuuriin tms. Tämä tuomio siis vierailulla, jossa en lukenut infotauluja.

Ero historialliseen aikaan siirryttäessä oli merkittävä. Siellä tavaraa oli paljon vähemmän, mikä tuntuu jotenkin ristiriitaiselta. Esineiden määrä on suhteutettu ajanjaksojen pituuteen? Astioista 1500-luvun huoneessa ei todellakaaan tullut samaa fiilistä kuin ajan inventaarioluetteloita lukiessa. Tai Georg Haggrénin arkeologiaan perustuvista raporteista. En nähnyt yhtään kolmijalkaista savipataa tai sellaisen osaa. Jos muistan oikein, niin Kotkan merimuseossa oli huomattavan paljon pre1600-astioita merenpohjasta - eikö mitään olisi riittänyt tänne? Niin, ja eikö 1500-luvulta olisi ollut jotain kerrottavaa myös sosiaalisista eroista, kaupungin ja maaseudun eroista ja elosta ...

En ole ollut Kansallismuseoon koskaan tyytyväinen, enkä ollut nytkään. Mutta vierailu jatkuu ensi viikolla.