"Sukututkimuksellinen" video

Joululoman sukututkimuksellinen anti oli autoretki Kokemäen Kiettareen saareen, jossa en ollut eläissäni käynyt. Sukututkimuksen edistyttyä saarella oli nyt suurempi merkitys ja käynti täten aiheellinen. Ajelimme huviksemme saaren (kokonaispituus 10 kilometriä) pohjoispäähän, mutta vanha kylänpaikka on lähellä nykyistä siltaa. Napsin muistoksi kuvia ja pyöräytin kännykän kanssa oheisen kierroksen.

Todistusstandardi

Joulupukki toi Christine Rosen kirjan Genealogical Proof Standard. Building a Solid Case. Ei osoittautunut viisauden kiveksi, saman tekstin olen löytänyt jo ajat sitten verkkosivuilta. Amerikkalaisen tutkimuksen ominaisuuksista kai johtuu, että he kovasti erottelevat
a) suoria ja epäsuoria todisteita
b) alkuperäisiä ja johdettuja tietoja sekä
c) ensisijaista ja toissijaista tietoa

Johdetusta tiedosta on Suomessakin keskusteltu Hiskin merkityksen puitteissa runsaasti. Edellisten lisäksi kirjasessa huomioitiin "kuka ja miksi" - näkemys eli että asiakirjan alkuperäinen tarkoitus pitää huomioida.

Itse standardi koostui viiden vaiheen prosessista:
1) Hae todisteita järjellisestä määrästä asiakirjoja
2) Arvioi todisteita edellä mainittujen ominaisuuksien valossa
3) Jos joku todisteista viittaa muuhun suuntaan kuin toiset, sen merkitys pitää voida osoittaa olemattomaksi
4) Jos kaikki todisteet osoittavat samaan suuntaan eikä muuta johtopäätöstä voi vetää, niin asia on todistettu standardin mukaisesti
5) Johtopäätökset dokumentoidaan lähdeviitteineen.

Tait(t)o

Perjantain Hesarissa oli sivun juttu omakustanteiden tekemisestä. Sukututkijoita kiinnostavasta jutusta syntyi luonnollisesti keskustelua Forumilla. Minun huomioni kiinnittyi Suvi Aholan vaikeuksiin typografian kanssa. Tekstissä hän toteaa mm. "Ensimmäinen kirjasintyyppi oli ruma, toinen parempi mutta kirjan A5-kokoiselle sivulle pienennettynä lukukelvoton". Itse olen (onneksi) aina työskennellyt originaalikoossa.

Kommentissaan Ahola jatkaa aiheesta "Media-alan oppilaitoksista luulisi valmistuvan väkeä, joka voisi kansan- tai työväenopistoissa opettaa tavallisille ihmisille perusasioita typografiasta ja siitä, miten kotitietokoneella saadaan omat tekstit halutun näköisiksi." Kurssi voi olla ihan kiva juttu, mutta perusneuvot lukutaitoinen löytää kyllä kirjaston hyllyltä tai vaikka internetissäkin. Hyvät alkeet löytyvät Kirjantekijäksi-materiaalista ja saman sivuston toisesta kurssista toinen. Monipuolisuutta löytyy kolmannesta.

En tiedä kuinka hyvin itse olen onnistunut taitoissani, mutta ohjenuorat, jotka ovat jääneet parhaiten mieleen ovat
1) ei montaa kirjasintyyppiä
2) ei pitkää tekstiä kursiivilla
3) riville 50-60 merkkiä

Yksi taksvärkki tehtynä

Aloitin eilen Kokemäen käräjien kelauksen. Yllätyksekseni runsaassa kolmessa tunnissa sain kymmenen vuotta katsottua. Jollei etsittävänä olisi ollut "säätyläisnimeä" vauhti olisi ollut huomattavasti hitaampaa. Ja sivujen lisääntyessä ei voi olettaa saman tahdin jatkuvan seuraavina vuosikymmeninä. Eli vaikka sukukirjasta jäisi pari satasta käteen, niin ei voi tuntipalkoista puhua.

Riikka Kalmin tuore artikkeli esittelee ammattisukututkija Matti J. Kankaanpää ja sivuaa tutkimuksen tuottavuutta.

Nordean asiakaslehdessä haastateltu "tuore eläkeläinen, ekonomisti Ilpo Pyyhtiä" taas toteaa

"Sukututkimus on halpa harrastus. Tarvitaan vain internetyhteys ja aikaa. Harrastuksen kalleus riippuu siitä miten hinnoittelee oman vapaa-aikansa. Nykyisen nuoren eläkeläisen tuntitaksa on tietenkin alempi kuin aiemmin työelämässä."

Kustannuksista haastateltu on jättänyt matkakustannukset (sekä ajan että rahan) kokonaan pois. Mitä tulee vapaa-ajan hinnoitteluun, jos se on myytävissä menettää ao. tulot, mutta ei sillä muuten raha-arvoa ole oli työajan tuntipalkka mikä hyvänsä.

Blogisurffausta

Suomenkielisiä sukututkimukseen keskittyviä blogeja ei löydy lisää, mutta ennen tämän päivän katsastusta en tajunnut kuinka paljon muita löytyy verkosta. Niissä törmäsin kyllä sukututkimusta sivuaviin teksteihin kuten Suvun merkityksestä identiteetille, Ruumiin kuvausta toisella vuosisadalla. Haaviin osui myös SSS:n hallituksen jäsenen Teppo Ylitalon blogi, ellei sitten satu olemaan kaima samalla kirjoitustyylillä. Kokemäenjokilaakson esihistoriasta on näköjään kirjoitettu jo vuoden verran.

Uusi kirjanmerkki jäi Tampereen museoiden tietokannasta, vaikka mieleen heräsikin kysymys eikö olisi voinut käyttää Suomen yhteistä. (Toinen, kokeellinen, löytyy myös edelleen verkosta.) Tampereella kokemäkisiä esineitä oli jauhovakka, viinapullo, ryijy ja nallilukkopistooli. Aika kattava otos elämän tarpeita.

Taas avokonttorissa

Irlantilainen työkaveri oli käynyt viime viikonloppuna kotimaassaan. Hän oli tuonut mukanaan paikallisjulkaisun, jossa oli pitkä artikkeli hänen sukuhistoriastaan. Luonnollisesti mainostettuani sukututkimusintoani sain luvan ihailla sitä eilen työpäivän päätteeksi.

Kotona yritin lueskella Eurajoen historian ensimmäistä osaa, jonka lainasin SSS:n kirjastosta maanantaina. Tekstissä ei ollut mitään vikaa, mutta väsytti vaan älyttömästi huonosti nukutun yön jälkeen. Täytynee tunnustaa, että olen vuosien varrella enimmäkseen "lukenut" paikallishistoriallisia teoksia hakemiston kautta. Eurajoen historian suhteen läpiluvun aloittaminen on jo kannattanut, sillä löysin merkittäviä "ympäristöhistoriallisia" juttuja, joilla täydentää henkilöhistoriallista proosaani.

Maanantaina kirjoitin tunnin verran tietoja Kokemäen 1700-luvun käräjien päivämääristä ja mikrofilmeistä. Hirveän pitkä lista, saa nähdä miten käy. Toisaalta toivoo, ettei silmiin osuisi selaillessa mitään, jolloin pääsee nopeasti eteenpäin, mutta toisaalta koko homma olisi hyödytön. Kamera on mukana, joten tänä iltana voi aloittaa.

Ei ole internetissä, ei.

Eilisellä käynnillä SSS:n kirjastossa toinen vierailija tarttui hihasta ja pyysi tulkitsemaan käsissään olevaa sukukirjaa. Siihen oli koottu listaus sukunimen haltijoista paikkakunnalla, mutta varsinainen sukututkimus tehty vain osasta. Eli kysymys minulle kuului "miten minä nyt pääsen eteenpäin, kun internetissä on tietoja vaan 1850-luvulle asti". Vastasin tyyliin "tuossahan on Kansallisarkisto nurkan takana". Tuntui olevan täysin outo konsepti tälle tyypille, kysyi katuosoitetta.

Mistä nämä ihmiset kuvittelevat, että tiedot internettiin (tai kirjoihin) ilmestyvät?

Kotiin päästyä puhelin soi ja sain huonoja uutisia perheenjäsenen terveydestä. Hyviksi uutisiksi yritettiin tarjota Forsby-kirjani saamia kehuja, mutta en ollut oikein oikealla tuulella kuuntelemaan niitä. Tietysti huvitti, että kehuja oli aikanaan äitini kirjaa kaupatessa todennut "kyllä minä sen kaiken tiedän" ja nyt 70-vuotislahjaksi kirjan saatuaan oli ilmeisesti löytänyt jotain mielenkiintoistakin tietoa.

Päivän ajatus: Vähemmän oletuksia, enemmän tutkivaa henkeä.