Raja 1918

Harvoin käyn kotimaisia leffoja katsomassa, mutta onneksi näin tämän. Todella vaikuttava.

Fiktiota

Sukututkimuksen verkkohaku toi tietooni Tuure Vierroksen romaanin Komeetta - Andreas Thuroniuksen tarina. Andreas liittyy työn alla oleviin asioihin Rautajoen perinnönjaon kautta, joten tilasin kirjan luettavaksi kirjastosta.

Kirja osoittautui ohueksi, mutta ei ollenkaan huonoksi - satakuntalaista kehumistyyliä käyttääkseni. Itse arastelen fiktiivisten elementtien tuomista todellisten ihmisten elämänkertoihin, mutta tässä kirjoittajalla oli ollut niin paljon materiaalia, että hän oli selvinnyt melko kevyin lisäyksin. Ja esipuheessaan toteaa

Vaikka olen huolellisesti kerännyt ja sommitellut yhteen tiedon sirpaleita, miettinyt, pohtinut ja koettanut ymmärtää, kuvaamani Andreas Thuronius on ennen kaikkea minun Thuroniukseni. Miten muuten voisikaan olla. Onhan aineisto kulkenut minun henkilöni kautta. Minua on kiinnostanut, miten eräs Andreas Thuronius, poikkeuksellisen lahjakas ihminen, reagoi aikansa pöyristyttävään taikauskoon ja ahdaskatsaiseen puhdasoppisuuteen, miten hän sopeutui yhteiskunnan valtarakenteisiin ja kykeni käyttämään niitä hyväkseen. Kirjani Thuronius ei ole enempää kuin eräs mahdollisuus monien joukossa. En siis väitä: näin oli. Sanon sen sijaan: näinkin on voinut olla.

Ja miten esi-isäni esiintyivät Vierroksen kuvitelmassa?

s. 20: Konrehtorina oli Martin Stenius, joka siihen aikaan oli hieman yli 30-vuotias. Hän oli talonpoikaista alkujuurta, rehti mies, josta pidin. Valitettavasti hän siirtyi pian Vesilahden kirkkoherraksi, ja tilalle tuli turhan tarkka Jakob Lignipaeus.

s. 79: Mutta kun kuulin, että Tyrvään kirkkoherra Abraham Josefinpoika, jolla sentään oli hyvä virka ja asuttavanaan komea pappila sekä niiden ohella omistuksessaan melkoinen ratsutila, aikoi rasvaisilla kourillaan tarttua Rautajokeen, oli se mielestäni yhdelle pappismiehelle liikaa.

Nenän alla - kuvainnollisesti

Pari viikkoa sitten aloin puolihuolimattomasti hakea Tyrvään Ojansuun puustellin muinaista sijaintia. Kansalaisen karttapaikka antoi kaksi pistettä Ojansuu-nimelle, SatakuntalaisetSuvut-postituslistalta ei löytynyt tietäviä. Sitten tilasin Kansallisarkistossa puustellin kartan ja unohdin kokemukset vastaavasta kartasta Kokemäen Kiettareesta - liian tuoreita ollakseen (täysin) relevantteja 1700-luvun alun suhteen.

Wareliuksen pitäjänkertomuksesta (digitoituna books.google.com-palvelussa) sain "lähes" ajantasaisen vahvistuksen siitä, että puustelli edusti koko kylää.

Jatkoin selailemalla Sastamalan historioita ja löysin vinkin, että Ojansuukin tuli kartoitettua Jonas Strengin toimesta vuonna 1644. Tarkoittaa, että kartta löytyy digitoituna verkosta. Enää ei tarvinnut kuin keksiä miten päin Jonas piirsi kompassiruusunsa, sillä rannikon muodot osuvat yhteen vain reilulla käännöksellä. (http://www.020202.fi/ antaa tarkemman rantaviivan kuin Karttapaikka.)

Onneksi nyt on kyse järvestä eikä Pohjanlahdesta eli melkoisella todennäköisyydellä olen saanut historiallisen Ojansuun sijoitettua Vammalan keskustan lähelle ja lähemmäs rantaa kuin Karttapaikan antama nykypiste. Turhan tuskaista touhua ja kannatan siten lämpimästi selkeän kyläkartan lisäämistä paikallishistoriallisiin teoksiin.

Postin tuomaa

Kaupunginmuseon tiedotusposti kertoi, että Jaana Mellasen Helsinki Helsingin alla oli ilmestynyt, joten ryntäsin eilen töiden jälkeen ostamaan oman kappaleeni. Tekijä kutsuu sitä kaupunkiarkeologiseksi sarjakuvaksi, minulle kirja on ihastuttavan moniulotteista kaupunkihistoriaa. Aikaisemmin Sofia-lehdessä ilmestyneitä sarjakuvia oli rikastettu valokuvin ja selostuksin. Sukututkijalle kirja tarjosi elämyksiä ja yksityiskohtia 1600-luvun ja 1700-luvun elämästä Helsingissä.

Kotona odotti kohtelias ja avulias vastauskirje viime viikolla lähetettyyn. Pohja tiedolle kahden papin isä-poika -suhteesta osoittautui niin kevyeksi, että "isä" täytyy pyyhkiä käsikirjoituksesta pois. Mutta Tyrväällä-luku pitää muutenkin kirjoittaa uudestaan, sillä siihen on löytynyt myös lisää ihmisiä ja materiaalia. Tosi hieno juttu, että Sastamalan historia 2 ilmestyi tänä vuonna, ainakin pappien tutkijalle se on osoittautunut rikkaaksi lähteeksi.

Suvusta, säätykierrosta yms.

Mielenkiintoisia aiheita, mutta en ihan saa (oikeita?) ajatuksia irti
Matalammat vanhemmat , Sukuunsa , Puun sukupuoli
Geeniperintönä ylivertaiset ominaisuudet - Pentti Linkola 75 v.

Lähteiden rajoilla

Olen viime aikoina lukenut moneen kertaan Impolan artikkelia Collinus-suvusta, siitä kun sain ainesta kahteenkin suuntaan. Koska artikkelin sukupuu alkaa aikaisesta talonpojasta niin mieleen juolahti katsoa mitä Suvannolla oli samasta. Ihmettelin ukkojen nimiä aivan liian monta minuuttia ennenkuin tajusin, että Kallialan kirkontilien ja maakirjojen väliin oli jäänyt muutaman kymmenen vuoden aukko 1500-luvun alkuun. Olisihan se ollut jo liian hienoa, jos olisi tuntenut nimellä talonpoikaisen esi-isän 1400-luvulta. (Eiköhän niitä kuitenkin ravannut Satakunnan metsissä muutamia kappaleita.)

Nyt kun Procopaeus-yhteys on lähes tulkoon varmistunut niin katselin Uskelan Hämmäistä uudelleen. Diplomatarium fennicum tarjosi pätkän, jonka olen nähnyt jo kertaalleen tänä vuonna. Toistaiseksi lähin yhteys vanhempieni välillä: äidin esiäiti lahjoitti Naantalin luostarille maapalan, jossa isän esi-isä oli viljelijänä noin sata vuotta myöhemmin.

Sukututkijan onnentanssi

Amerikkalaiset sukututkijat käyttävät käsitettä "genealogy happy dance", jolla he tarkoittavat tarvetta ilmaista onneaan kun jotain on löytynyt tai on saanut muuten älynväläyksen. Tekisi mieli hihkua tai tanssahdella arkiston lattialla.

Eilen hinkattuani ensin tuloksettomasti Kokemäen henkikirjoja vaihdoin Kalannin rippikirjaan ja löysin vahvan todisteen tukemaan hypoteesiani Barbo Elisabetin vanhemmista. Jee! En päästänyt äännähdystäkään, en noussut tuoliltani, mutta muistiinpanovihkoon piirtyi sana Halleluja. Epäuskonnollisesti.

Nyt Gustavan esipolvissa ei ole enää (tietääkseni) johtolangan pätkiä uusiin ihmisiin, joten pitäisi vaan kirjoittaa kaikki kerätyt muistiinpoanot tekstiksi. Huomattavasti työläämpää kuin kirjastoissa ja arkistoissa istuminen. Vaikka pohjana on jo noin 150 kirjansivua _melkein_ valmista tekstiä. Mutta "melkein valmis"="kesken".