Kesäkuuta

8.6.

• Viranomaiset veivät sukukalleuden 
• Kansalliskirjaston lukittua ovea kiskoessa kirkastuu: nyt on kesä!
• Kaupunginkirjastonkin ovet kiinni: kesä ja perjantai. Pitäisikö ostaa toinen jäde?
• Kännyssä Twitter suomeksi. Uudelleentwiittasin äsken, miksen edelleentwiitannut tai jälleentwiitannut?

10.6.

• Järviarkeologian antia Lpr:ssä esillä 
• Akateemisessa pokkarit kesäkuun tapaan -20%. Ostin Kahnemanin ajattelun ja historiallisen romanssin.

11.6.

• Suomalaisen jälkiä Hollywoodissa tutki @hannusalmi . Taas siirtolainen, jonka antamilla tiedoilla ei kastetta löydy... 

 12.6.

• Kuvakavalkaadi Varkauden menneisyydestä. Promottiin FB:ssä toivottavasti linkitetty muuallekin. 
• "Halveksun syvästi viihteellisiä tekeleitä, missä historia on vain kulissi, johon on viety moderneja toimijoita." 
• Taannoisella juuriretkellä napsittujen otosten perusteella minun ei kannata osallistua kilpailuun "Peltoon tulee eloa" 

 13.6.

• "Maisemasuunnittelua tarvitaan joka viidennessä hakkuussa" "jotka näkyvät katsojalle joko lähi- tai kaukomaisemassa." 
• Turkulaiset kielentutkijat esillä 1600-l teksteistä v. 2009 julkaistusta kirjasta. Mikä ajankohtaista? 
• Niin, siis. Ruotsissa museo voi kutsua wikimedialaiset kuvaamaan esineitään. Voihan kateus.
• Suomessa "Vuoden 2011 aikana on tarkoitus järjestää yksi tai useampia kuvausretkiä..." Porukasta pulaa? 
• Keskustelua museokuvauksista Suomen Wikimediassa yli vuosi sitten 
• Aika laittaa räpätys kuriin [kuva oikealla]

14.6.

• Ruotsalaisessa WDYTYA-ohjelmassa @Mark_Levengood etsii amerikkalaisia juuriaan. Mielenkiintoisempia kuin suomalaiset? 
• Ylen studiossa kommentoimassa Nokiaa Martti Häikiö. Historiallista perspektiiviä.

 15.6.

• Alkio-juhla loppuunmyyty ja päiväkirjat tulevat syksyllä painosta. Päiväkirjat löytyivät 2008 ja niitä tarjottiin...

16.6.

• FHL digitoi kirjat rajulla leikkauksella ja siirtää ne varastoon. Tästä voi olla kahta mieltä. 
• Hautajaisvaatteet esillä ja ajatukset liikkuvat perinteisten rituaalien merkityksissä.
• Miten tekstissäni voi olla sana tiedustelu, kun on pitänyt kirjoittaa tiedostot?
• Onko Latin monetary union oikeasti latinalainen rahaliitto suomeksi?  
• [vastauksen jälkeen] Kiitos. Ehdin juuri saada sanomalehtikirjaston auki ja haku rahaliitto tuottaa ulos latinalaisen rahaliiton viitaten oikeaan asiaan
• Kielikysymyksen jälkeen on vielä yksi ongelma, missähän podcastissa latinalaisesta rahaliitosta kuulin? Hakujen perusteella ei Planet money.
• Ta-daa. Todennäköisin latinalaisen rahaliiton tietolähde oli David Cannadinen A point of View. Ainakin sen kuunnellut.
• Hamekankaan saanut akka: "aina valitset huonoimman". Miehensä: "Totta puhut, sinutkin otin" (lyhennelmä. alk. per. Uusi Suometar 1.3.1871)

18.6.

• Aamukeskustelu toimistolla kääntyi Stalingradin piiritykseen. Implisiittinen identifoituminen venäläiseen väestöön?
• Pommerin matkan peruutus tarkoittaa että pääsen tutun väitökseen. Ei ollenkaan huono juttu. 

19.6.

• Eläissäs rustasit runoja kuusi kirjaa,/Ja kuolit harmista, kuin niit' ei kukaan osta. -- Ahlqvist Muut runot huonompia.
• Nappien historiaa à la @slate . Ensimmäinen nappientekijöiden kilta 1250 ja paljon muuta. 
• FTM listasi hyödyllisimmät (engl. kieliset) kv-sukututkimusblogit. Ruotsalainen ei vaikuta yleishyödylliseltä. 
• FTM:n listauksesta menee tilaukseen venäläinen  . Valokuvat arkistosaleista ja asiakirjoista vetoavat.

 20.6.

• Kiitos @JIlmakunnas , podcast-masiinassani taas Things We Forgot to Remember . Brittiohjelmien kaudet vaikeita hallita. 
• Hyvä teksti median arkisto"löydöistä". Kun paperi on järjestetty arkistoon, sen on tarkoituskin löytyä.

Kaksi kirjataloa ja pysähdys paikallismuseossa

Sunnuntainen paluumatkani Kokemäeltä Helsinkiin kulki ex-Tyrvää/ex-Vammala/Sastamalan kautta, sillä viime kesänä avattu Pukstaavi houkutteli. Kari Hintsalan blogin kuvat eivät riittäneet, täytyi päästä paikan päälle tarkastamaan miten esitellään kirjoja näyttelyllä.

Äänellä ja tekstillä oli Pukstaavin vastaus. Yhdessä pienehkössä huoneessa olisi saanut kuusi puhujaa yhtäaikaa ääneen, kun vihdoin ymmärsi käynnistysmekanismin. Jos sammutusmekanismi oli olemassa, emme sitä paikallistaneet. Seuraavassa huoneessa pienoismallien elävöittämisäänet puolestaan olivat niin hentoja, että sorruin painelemaan sensoria kun nauha oli jo pyörimässä.

Useimmissa huoneissa oli runsaasti tekstiä luettavaksi. Suoraan pinnalla tai kosketusnäytöllä. Sarjakuvahistorian jaksoin lukea läpi. Sen lisäksi vain kirjahyllysopessa oli tarinanomaisuutta. Näistä siis pidin ja muut positiiviset elementit olivat suurennetut lastenkirja-aukeamat (koska lapsuuden lempparini Elli Velli Karamelli oli mukana), lavastettu kirjasto ja kirjakauppojen kuvat. Mitään uutta en oppinut, laihahko saldo.

Ilman mitään odotuksia, yleissivistyksen nimessä, jatkoimme viereiseen Herra Hakkaraisen taloon, joka pohjautuu Mauri Kunnaksen töihin. Yllätyin iloisesti. Aivan kuten kirjoissakin, siellä aikuinenkin (ainakin minä) innostui osoittelemaan yksityiskohtia: kato, kato! Materiaalit ja työn jälki olivat laadukkaita ja asiakaspalvelukin kympin arvoista. Ainoat miinuspisteet pukeutumisvaatteista, joita oli vain lasten koossa.

Erityisesti viihdyin historiallisissa miljöissä eli Arthurin hovissa ja 1800-luvun kaupungissa. Jälkimmäinen oli taitava tiivistys ja karrikointi, jossa oikeat esineet sekoittuivat lavastukseen tavalla, joka loi "aidomman" tunnelman kuin pelkän aidon arvokas esillepano. Ehkä todellisissa apteekeissa ei ollut iilimatoja pitkin ja poikin, eikä niillä isoja valkoisia silmiä, mutta voi kai historia joskus olla hauskaakin? (Oheisessa pressikuvassakin on kaksi iilimatoa.)

Linja-auton aikataulu jätti minulle aikaa hyvin hätäiseen käyntiin Huittisten museossa. Kuljettajani arveli, että se on "ihan niinkuin Kokemäen kotiseutumuseo". Mutta ei ollut. Enemmän kulttuuri- ja henkilöhistoriaa. Ja erikoisuus: apteekkinäyttelyn kunniaksi kävijä sai napostella apteekkisalmiakkia ilman eri korvausta. Museoissa on eroja, jopa paikallismuseoissa.

Väenlasku 1897

Amerikkalainen FamilyTreeMagazine listasi kansainvälisiä sukututkimusblogeja. Läpiluku sai katumaan englanninkielisen blogini kitumista ja tuotti arvokkaimmaksi löydöksi venäläisen blogin. Siinä on kyllä enimmäkseen kuvia, mutta mikäs sen kiinnostavampaa kuin kuvat arkistoista...

Yksi postauksista esitteli vuoden 1897 väestönlaskentaa Venäjän valtakunnassa. Suomikin siihen tuolloin kuului, joten mieleen tuli heti kysymys, suoritettiinko moinen meillä? Koehaku sanomalehtiarkistoon kertoi, että tuolloin käytetty suomenkielinen termi oli väenlasku. Sillä eteenpäin, ja Uusi Suometar paljasti vastauksen numerossaan 13.10.1896:

Venäläisen väenlaskun yhteydessä on ehdotettu Suomessakin samana päivänä toimitettavaksi yleinen väenlasku. Siitä kertoo Now. Wr.:
Olemme kuulleet, että on ehdotettu toimitettavaksi samaan aikaan väenlasku myöskin Suomen suuriruhtinaskunnassa. Suomessa ovat väenlaskut tähän asti toimitetut ihan toisella tavalla kuin Veneäjällä ja Euroopan valtakunnissa, jota tapaa on määrätty nytkin noudatettavaksi. Suomessa on väkiluvun määräämiseksi toimitettu ajoittain tarkastuksia juoksevista väkiluvun luetteloista, jotka muinaisista ajoista saakka siellä pidetään tarkasti. Väenlaskun pääkomitea on pitänyt tarpeellisena samaan aikaan laskea Suomenkin väkiluvun, kuitenkin sillä tavalla, joka siellä on voimassa ja vakaantunut.

Ei siis uutta lähdettä metsästettäväksi ja asia lienee jo tuttu niille, joilla on Venäjän puolella tuolloin asuneita tutkimuskohteita. Uuden Suomettaren numerossa 28.2.1897 kerrotaan, että "äidinkieli on tärkeimpänä osoituksena henkilön kansallisuuden määräämiseksi" ja suomenkielisiä oli ainakin Pietarissa ja Siperiassa. Pikainen Googlaus antaa lukumäärät jälkimmäisille, mutta en löydä mainintoja alkuperäismateriaalin käytöstä. (Otsikon alta poiketen: Slaavisten kielten erikoiskirjasto tarjoaa wikissään  vinkkejä sukututkimukseen Venäjällä.)

Venäjän puolella materiaali on säilynyt yllä linkitetyn blogin mukaan vaihtelevasti. Aineiston syntymisestä löysin sanomalehtihaussa pari kuvausta:

Rauman Lehti 24.2.1897: Väenlasku on aikaansaanut paljon levottomuuksia Itä-Venäjällä Kasanin tienoilla. Tataarit luulevat että heidät nyt siirretään oikeauskoisen kirkon kirjoihin ja venäläiset talonpojat pelkäävät maaorjuuden palauttamista. Rauhaa on koetettu palauttaa osaksi siten, että venäläiset virkamiehet ovat matkustaneet kyliin väenlaskun tarkoitusta selittämään, osaksi, kun ei tämä ole tepsinyt, ankarilla rangaistuksia, vieläpä piiskallakin. 

Hämäläinen 31.3.1897: Äskeisen yleisen väenlaskun toimittajille luvattiin antaa palkinto rahassa tai mitali rintaan, kumman haluavat. Tilaisuus mitalin saamiseen tarjoontui siis nyt monelle sitä kauvan turhaan toivoneelle, ja innokkaita väenlaskijoiksi haluavia ilmaantui kosolta. Mutta kuisa ja harmi: siihen vaaditaan luvun ja kirjoittamisen taitamista! Mitäs nyt tehdä? "Pitää keksiä keino." Ja se keksitäänkin: kirjantaitamaton ottaa toimen nimeensä, palkkaa siaisekseen kykenevän miehen, mutta kun jakoaika tulee -- hän saa mitalin! Tämmöistäkin on tapahtunut.

Kaiku 10.5.1897: ... Oli joku pannut liikkeelle huhun, että väenlaskussa osallisina olleet tulevat saamaan vaivoistansa runsaan rahapalkkion, sekä rintamerkin, joka oikeuttaisi heidät ilman muuta avonaisiin kunnankirjurien paikkoihin y.m.s. Sen johdosta ilmaantui sitte väenlaskukirjureiksi pyrkijöitä jos jonkinlaisia, ja eräs kekseliäs kunnanvanhin sai siitä päähänsä tuotteiliaan tuuman: Hän otti hyvän maksun jokaisesta, jonka nimen kirjoitti maapäällikön hyväksyttäväksi lähetettävään väenlaskijain ehdokasluetteloon.  

Kollaasi venäläisistä vuodelta 1905, Library of Congress, Flickr.

Onko historiasta jotain hyötyä?

John Toshin kirjan The Pursuit of History tavaaminen jatkuu. Kakkosluvussa Tosh käy läpi historian käyttötavat. Voisin verrata sisältöä ja rakennetta taannoin referoimaani Margaret Macmillanin kirjaan The uses and abuses of history, mutta blogipostauksen rajallisessa tilassa parasta pitäytyä Toshin ajatusten esittelyssä.

Tosh aloittaa ääripäillä. Voi ajatella, että historia ratkaisee tulevaisuuden (esimerkkinä keskiajan raamatunhistoria ja marxistinen historiallinen materialismi), tai että historiasta ei opita mitään.

Välimaastossa historia on "vaihtoehtovarasto". Se muistuttaa meille, että useimmiten on enemmän kuin yksi tapa tulkita ongelmallinen tilanne tai reagoida sellaiseen. Historiasta ei etsitä ennakkotapauksia vaan mahdollisuuksia. Nykyajan analyysiin voivat auttaa sekä asiat, jotka ovat samanlaisia kuin nyt, että erilaiset ja muuttuneet.

Historiantutkijalle välttämätöntä kykyä ymmärtää kokonaisuuksia voi myös soveltaa nykyajan tilanteiden analyysiin. Mutta pitää aina muistaa historian yksi oppi: tulevaisuuden hallinta on iluusio ja epävarmuus on ikuinen osa ihmiselämää.

Tämän todettuaan Tosh kertoo, että historian avulla voidaan kuitenkin yrittää ennustaa tulevaa! Asiallisemmin historiallisten prosessien oppi on se, että pitää kyseenalaistaa oletukset asioiden pysyvyydestä. Eikä se mikä on ollut perinteisesti tai pidemmän aikaa ole sen "luonnollisempaa" kuin muutkaan mahdollisuudet.

Lehtileikepinosta

Hesarin matkasivuilla oli 15.6. tarjolla historianelävöittämistuote, johon voisi ja johon minun pitäisi tarttua. Mutta kun olen liian laiska. Toimittaja oli testannut Ikaalisissa 1930-luvun Koveron kruununmetsätorpan aikamatkaa "piika-renki päivä", jossa rahaa vastaan pääseen tekemään vanhan ajan vaatteissa vanhan ajan töitä. Juttu loppuu

Emäntä tuo talikkoa. Mars maata kääntämään, palanutta lantaa hakemaan ja sipuleita istuttamaan!

Vanhempaa leikekokoelmaa purkamaan. Aika heittää pois Hesarin Nyt-liitteen arvio elokuvasta Taistelu Näsilinnasta. Minun piti, piti ja piti mennä se katsomaan, mutta ilmeisesti en oikeasti halunnut, sillä jäi tekemättä.

Optiossa 10/12 haastateltiin Mårten Mickosia. Mickos oli pari vuotta sitten puhumassa alumniyhdistyksellemme ja teki minuun vaikutuksen, joten luin koko jutun (odottaessani pääsyä terveydenhoitajalle). Varsinaisen asian sijaan kiinnitin huomioni suoran lainauksen kappaleeseen, jossa Mickos esittelee sukutaustaansa sujuvasti useammasta sukupolvesta. Perustelu on viimeisessä lauseessa "Tämän kerron sen takia, että joukossa oli muutama yrittäjä." Jossain toisessa yhteydessä vastaava ryöpytys olisi ollut sukututkijan hörhöilyä...

Hesarin ruokasivuilla oli 24.5. juttu leipäjuuria keräilevästä miehestä. Lopussa mainittiin, että Helsingissä järjestetään syksyllä kansainvälinen hapanleipäjuurikonferenssi.

Sydän-Satakunta esitteli 24.5. Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahaston apurahoja. Satakunnan Historiallinen Seura käyttää oman pottinsa Kokemäenjoen historiaa käsittelevän seminaarin järjestämiseen huhtikuussa 2013. Kokemäen kannalta merkittävimpiä olivat Niina Uusi-Sepän kulttuurimaiseman suojelua, joitoa ja arvottamista käsittelevään väitöstyöhön saama sekä apuraha "Kokemäen kulttuurihistoriasta ammentavien avoimien käsityöpajojen toiminnan kehittämiseen".

Hesarin Nyt-liitteessä 8.-14.6. oli reipas keskustelun avaus "Yli yliopistosta". Siinä suhtauduttiin kriittisesti nykyaikaiseen luento-opetukseen ja lukiessani enimmäkseen nyökyttelin.

Anthony Beever kävi Suomessa markkinoimassa kirjaansa Toinen maailmansota ja sai näkyvyyttä Kauppalehdessä 7.6. (olin toisenkin kerran terveysasemalla) ja Hesarissa 10.6. Beever on nyt kaupallinen menestys, jonka kirja käännettiin m.m. suomeksi jo ennen sen alkuperäisversion ilmestymistä. Alkuun hän ei päässyt apurahoin, vaan rahoitti kirjoittamisen työllä mainostoimistossa.

Historiaa bussipysäkillä

Toukokuun alussa työmatkaani kuuluvan bussipysäkin kohdalla ilmestyi iso monttu ja kävelymatkani piteni Kampista Ruoholahteen. Uudessa paikassa ajatukseni kääntyivät menneisyyteen.

Yhtenä aamuna bussia odottaessani nimittäin näin kun vastapäisen toimistotalon vieressä nostoauton kori läheni katonreunaa ja ymmärsin, että he olivat irroittamassa Nokia-kylttiä. Kyseinen rakennus valmistui toukokuussa 1999. Tämän muistan siksi, että oli ensimmäinen varsinainen työvuoteni ja muiden tutkimuskeskuslaisten kanssa muutin Lauttasaaresta Ruoholahteen. Sain oman huoneen (oi aikoja, oi tapoja) ja ikkunasta katselin, kun ostoskeskuksen torni nousi kerros kerrokselta.

Hieman kauempaa olin maisemaa katsellut 90-luvun alusta alkaen, jolloin muutin Espooseen. Helsinkiin oli aina välillä asiaa ja linja-auto kurvasi Länsiväylältä Ruoholahteen samaan tapaan kuin nykyäänkin. Mutta alkuaikoina rakennusten sijaan näkymässä oli konttivarasto jonkinlaisena Jätkäsaaren jatkeena. Vähitellen se hävisi ja nykyiset asuinkorttelit hahmoittuivat.

Bussipysäkin puolella oli Lepakko, jonka levottomuuksia katselin Kokemäellä tv-uutisista. Rakennus oli paikallaan kun muutin pääkaupunkiseudulle, mutta sisäpuolelle minulla ei ollut koskaan asiaa. Muistaakseni olin kuitenkin surullinen nähdessäni talon purkamisen. Minkä tahansa kulttuurihistorian katoaminen surettaa.

Kuukauden verran bussipysäkkiä käytettyäni juolahti mieleeni muistikuva lepakkoteoksesta. Ja siinähän se oli, ihan silmien edessä, vaikkakin hieman likaisessa lasikuutiossa. Laattansa mukaan Jouni Kuusimäen teos, joka oli ollut Lepakon Ison salin ovella

Konkreettinen ja autenttinen muisto menneisyydestä. Pitäisi pitää silmät useammin auki. Muistolaattaa vielä lainaten: AINA APATIAA VASTAAN!

Kohdattua

Kuvasarja lehdestä Joulupukki 1912 /I.

Hannu Salmi jäljitti Hollywoodiin lähtenyttä suomalaista ja lupasi jatkoa. Innostuin itsekin kontribuoimaan, näkyy kommenteista.

Jussi Jalonen jakoi Kaartinvääpeli Knapsbergin tarinan.

Ilona Kemppainen kysyi uudessa blogissaan Mistä puhumme kun puhumme vaikenemisesta?

Löysin nyt vasta Twitterissä seuraamani Johannan blogin, jossa hän oli viime kesänä tarkastellut Arkistolaitoksen digitoimia karttoja.

Kari Hintsala esitteli turkulaisen asuinalueen muinaismuistorykelmän. Kari Rydman mietti pyhien paikkojen kohtelua. Tapani Valkonen kirjoitti entisajan savolaisesta ahkeruudesta.

Eva Ahl-Waris kertoi på svenska onnekkaasta sattumasta tutkimuksen lomassa.

Vesa Sisättö jakoi tosiasioita menneiden aikojen ruokavaliosta. Uppsalassa vieraileva on päättänyt tehdä gradunsa alkoholijuomista 1500-luvun Suomessa.Hänen toisessa blogissaan on tekstejä historiallisesta ruuasta.

Reija Satokangas osallistui Lahden kansanopiston ja Historian Ystäväin Liiton yhteiseen perinteikkääseen kesäseminaariin:

Mutta siis, siellä syödessäni väistämättä kuulin, kuinka kesäseminaarikonkarit (neljättä ja seitsemättä kertaa täällä), jotka olivat siis jo tänään olleet kuuntelemassa ensimmäisen päivän luentoja, kommentoivat esitelmöitsijöitä ja heidän tapaansa puhua ja argumentoida. En oikein voinut mennä väliin sanomaan, että älkää hyvät ihmiset mitään puhuko, minun hukini on huomenna aamuyhdeksältä…

Medievalist.net referoi in English Kirsi Salosen artikkelin katolisen ajan pappien vanhuusvuosista.

Tuoreessa Kansalliskirjasto-lehdessä esiteltiin kirjaston arkiston mielenkiintoisia valokuvia ja pergamenttien konservointia. Länsiväylässä raportti Mankbyn kaivauksilta.

Suometar-blogissa puhtaaksikirjoitettuna sanomalehtiteksti tapauksesta Korkeakoskella Kymin pitäjässä heinäkuussa 1796.

Dick Harrison kirjoitti sukujuurien kultaajista på svenska.

Digihist-blogissa muistutettiin ruotsalaisten historialehtien verkkosivujen annista på svenska. 

Venäläisen historian blogissa analysoitiin in English Neuvostoliiton ulkomaille(siis myös Suomeen) lähettämää propagandamateriaalia.

Äskettäin on ilmestynyt Kristiina Vuoren historiallinen romaani Näkijän tytär, jonka syntymistä taisin seurata eräässä blogissa. Kirjan on jo lukenut Kirsi Hietanen ja Mari A. oli tavannut kirjailijan, kuin myös Amma.

Tuula Levo luki Helena Ruuskan kirjan Marja-Liisa Vartio - kuin linnun kirkaisu. Oi mutsi mutsi esitteli Raili Mikkasen Suomen lasten linnakirjan. Sara luki Kaari Utrion Viipurin kaunottaren. Timo Hännikäinen luki konekiväärin historiasta. Tommi Melender oli lukenut eriskummallisen romaanin Himmlerin aivoista. Amma luki Carolly Ericksonin romaanin Minä, Marie Antoinette ja totesi

Eläytyminen Marie Antoinetten ajatuksiin on sinänsä ihan onnistunutta, mutta paikoitellen kirjailijan mopo lähtee käsistä historiallisten totuuksien muuntelussa (lähinnä viittaan Marie Antoinetten epäuskottavaan Ruotsin matkaan).