Varkaita liikkeellä

Vanhaan hyvään aikaan murtovarkauksista, kirkkovarkauksista puhumattakaan, sai elinkautisen tuomion. Kun tästä hyvästä tavasta luovuttiin, niin rikoksia tapahtui joka kulmalla. Tämä tuntuu olevan karjaalaisen tiedonantajan mielipide, joka julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 6.11.1786.

Yhtenä syksyisenä viikkona oli Uudellamaalla murtauduttu kolmeen kirkkoon: Tenholassa, Pohjassa ja Karjaalla. Kirjeenvaihtaja oli myös kuullut, että Turun läänissä oli vastaavaa tapahtunut 13 kirkossa. Hävinnyt ei ollut ainoastaan kirkon rahavaroja vaan myös hopeaa ja vaatteita.

Kaikki entisajan ihmiset eivät olleet lainkuuliaisia ja kirkkoa kunnioittavia.

PS. Alla yksityisihmisen luettelo murtovarkaudessa hävinneistä esineistä Rauman pitäjässä. Hopealusikoissa monenlaisia nimikirjaimia. Ilmoitus sanomalehdestä Inrikes tidningar 27.9.1800.

Kerättyä

Amerikkalainen The Walters Art Museum vapautti äskettäin kuviaan epäkaupalliseen käyttöön. Valikoiman hienojen otoksien joukossa ei ollut mitään Suomesta, mutta löysin vanhan emämaamme kanssa yhteistä kulttuuriperintöä eli yllä ruotsalainen morsiuskruunu 1700-luvun alkupuolelta.

Catri 13 v kokeili historiantutkimusta, aloittaen:

Kun iskä kävi jossakin, nii mun piti kuvikses piirtää vanhin tavara meidän kodis. No, niimpä menin etsii ja kysyin famolta (ruotsii, tarkottaa iskänäitiä, en tiiä suomenkielestä nimee,) et mikä on tän talon vanhin esine. Se meni salille, eli se on semmose tila mis on vanhoja tavaroita ym. Se kaivo jotakin kaappii ja toi mun eteen semmosen rasian.
"Katso, tämä tässä on voirasia."
Olin sillee :OO WOOW VOIRASIA!!

Marko Leppänen esitteli Helsingin saariston hautamuistomerkkejä ja Isosaaren valmiuslinnakkeen. Juha-Matti Granqvist tarinoi Helsingin silakkamarkkinoiden historiasta.

Hanna mietti sitä, pitäisikö fiktion olla faktaa? Hän oli myös kirjoittanut sodista sarjakuvissa. Maisie puolestaan oli tarttunut sarjakuvaan Hitlerin poika.

Sinisen linnan Maria esitteli Maria Jotunista kertovaa Leena Laulajaisen uutuuskirjaa Maria ja taikalyhty. Réa oli ehtinyt lukea Jan Guilloun tuoreen historiallisen romaanin Brobyggarna, joka on historiatulkinnallaan jo herättänyt keskustelua naapurimaassamme. Hän oli, kuten minäkin, poiminut Stokkan Hulluilta päiviltä Tuula Levon Neitin Soldanin. Maisie oli lukenut Maritta Pohlsin kirjan Ellen Svinhuvud. Emilie arvioi Carita Forsgrenin Kolmen kuun kuningatarta. Peikkoneito oli posottanut Jean Untinen-Auelin kirjasarjan läpi.

Reijo Valta arvosteli Jeskasen Perkeleen ja talouden historiaa käsittelevää kirjan Talous ja yhteiskuntateoria I Vanhan maailman talous ja suuri murros. Sivistys-lehdessä oli juttu juuri ilmestyneestä nuorisoseuraliikkeen historiasta.

Raunioilla oli mietitty vaakunoiden karua kauneutta. Anneli ajatteli naisten huiveja ja sivusi näin Hbl:stä poimimaani kolumnia.

Otto kirjoitti sotavangeista Linnoitusosaston sotavankikomppanioissa. Kari Rydman muisteli mottitalkoita ja maukasta ateriaa. Matti Mattila kertoi Tukholman liikennemuseosta. Kari Hintsala esitteli nahkakaupan kyltin. Tuoreella Artefacta-sivustolla kansatieteilijä Teppo Korhosen haastattelu. Turun ylioppilaslehti haastatteli legendaarista opasta Aiju von Schönemania.

Paul Kalle Hänninen harjoittelee kokeellista arkeologiaa tiilien parissa. Eva Ahl-Waris raportoi på svenska Pyhän Birgitan kongressin ensimmäisestä, toisesta ja kolmannesta päivästä. Fredrik Charpentier Ljungqvist mietti på svenska miten mahduttaa 500 vuotta Skandinavian historiaa kolmeen sivuun.

Dick Harrison kertoi på svenska Ruotsin renesanssiajan astrologiasta ja väitti että Kustaa Vaasa ei vasaralla murhannut ensimmäistä vaimoaan.

Tuoreempia uutisia naapurimaastamme on että Riksarkivet on ylittänyt 40 miljoonan digitaalikuvan rajan ja palkinnut mainion ohjelman Släktband. Jan Granath oli kuullut huhuja, että Ruotsin kirkonkirjat tulisivat maksuttomasti verkkoon.

Karttahistoriaa

Torstai-iltana suuntasin ensimmäistä kertaa elämässäni Kannelmäkeen. Vetonaulana oli Helsingin työväenopiston ohjelmaan kuuluva Mikko Huhtamiehen kolmen luennon tiedehistoriapläjäys.

Tämän ensimmäisen session aiheena oli "Olaus Magnus ja Pohjolan karttakuvan hahmottuminen (n. 1427-1626)". Määritelmäsulkeisten jälkeen katselimme karttoja. Varhaisin näistä oli vuonna 1427 piirretty omituisuus, jossa kiinnitti huomiotani selkeät valtiorajat. Jostain muistin perukoilta puski puolikas ajatus luennoitsijasta joskus jossain. Hän oli näyttänyt meille varhaisia karttoja ja huomauttanut, kuinka vähän niissä oli rajoja.

Muistan sitten oikein tai väärin kiinnitin nyt ylimääräistä huomiota rajoihin ja noteerasin niiden ohessa, että Mercatorin kartassa 1595 "Ruotsin integraalisena osana ollut" Suomi oli ympäröity ihan omalla värillään. Bureuksen kartassa 1626 on selvä raja Norjan ja Ruotsin välillä, mutta Ruotsin itäraja loisti poissaolollaan. Rajanveto on vaikeaa.

Huhtamiehen pointti ei ollut niinkään karttakuvan kehityskaari, joka jäi esityksessä toisistaan hieman eroavien karttakuvien varaan. Hän halusi painokkaimmin positioida Carta Marinaa PR-työkaluksi, jolla Pohjolasta oli luotu houkutteleva kohde eteläiselle osaamiselle ja ehkä pääomallekin. Minulle oli uutta tietoa, että venetsialaiset kävivät opettamassa Pohjolassa veneenrakennusta todistettavasti 1600-luvun alussa ja hyvin mahdollisesti jo 1500-luvun puolella. Tuskin olin selvinnyt Seppo Aallon kertomasta tervanpoltto-opetuksesta ja nyt selviää ettei me osattu edes paatin rakennusta. Mitä vielä?

Olaus Magnuksen Carta Marina on yksityiskohtia myöden tarkasteltavissa Kungliga Biblioteketin sivuilla. Siellä voi bongata vaikka kaleerilaivan Norjan rannikolta. Tämä väärään ympäristöön eksynyt alus on Huhtamiehen teorian mukaan Olauksen rahoittajan suuntaan tekemää suhdetoimintaa.

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 116

Laivalla Hesperian tulivat 3.12.1913 Bostonin satamaan Kokemäeltä Glasgown kautta Kalle (25v.), Alvar (37 v.) ja Elin ( 32v.) Leppänen. Kaikkien yhteinen sukulainen oli jäänyt Kokemäen Vallilan kylään ja yhteisenä määränpäänä oli Fitchburg.

Kalle Oskar oli ottanut passinsa 5.11.1913 ja matkustusluettlon mukaan syntynyt Huittisissa.

Alvar ja Elin olivat aviopari ja löytyvät vuoden 1920 väestölaskennasta Wisconsinin osavaltiosta. Alvar ansaitsi elantonsa autonkorjaajana. Vastaavat tiedot löytyvät myös ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortista, jossa Alvarin nimi Alvar Konsta ja syntymäpäivä 28.6.1876. Matkustusluettelon mukaan syntymäpaikkansa oli "Kinjarvie" ja kaste oikealla päivällä löytyy Kivijärveltä.

Kokemäeltä oli passin ottanut myös Juho Afred Leppänen (s. 1871), joka palasi kymmenen vuoden poissaolon jälkeen vuonna 1921.

Lähteet:
Ancestry.com. Boston Passenger and Crew Lists, 1820-1943
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Superior Ward 3, Douglas, Wisconsin; Roll: T625_1984; Page: 8A; Enumeration District: 71; Image: 1054.)
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Douglas County, Wisconsin; Roll: 1674994; Draft Board: 2.)

Vanhassa tutkijasalissa, seminaarissa

Otin SLS:n iltapäiväseminaaria Tutkijoiden ääni ja sähköiset aineistot varten torstaiksi vapaapäivän, joka oli mielestäni onnistunut satsaus. Arkistolaitoksen johtajalla oli puolestaan digitaalisen arkistoinnin miettimistä parempaa tekemistä, joka tuttavani mukaan on ollut havaittavissa muissakin yhteyksissä. Nuortevan monipuolista tekemistä kattaneiden alkusanojen joukosta en kuullut mitään aineiston löytämisestä.

SLS oli siis satsannut omaa rahaansa selvittääkseen miten käyttäjien ja digitaalisten aineistojen tuottajien aatokset kohtaavat. Projektia vetäneen Outi Hupaniitun esityksen perusteella on pientä säädön tarvetta. Tutkimustuloksissa oli monta mielenkiintoista pointtia ja ensi vuoden alussa ilmestyvä loppuraportti toivottavasti kuluu monissa käsissä.

Henk. koht. huippuhetki oli kun selvisi, että tutkimuslomakkeen täyttäneiden käyttäjien kolmanneksi eniten mainitsema ja käytettävyydeltään parhain oli SSHY:n digiarkisto. Rivijäsen tuulettaa ja onnittelee kaikkia työhön osallistuneita! A ja O on tietää mitä on tekemässä. Mikä digitaalisen materiaalin kohdalla tarkoittaa kuvatasoista tietoa sopivalla tarkkuudella.

Hupaniitun esityksen jälkeen kommentoinut Arkistolaitoksen Jaana Kilkki ei vakuuttanut minua siitä, että puljussa päästäisiin oikeille raiteille. Toivottavasti lähiaikoina saadaan konkretiaa mainittuun talkoistamiseen ja käyttäjien mahdollisuuteen luoda tarpeisiinsa sopivia käyttöliittymiä. Aiemmin viikolla tapaamani Kari Kujansuu nimittäin palautti mieleeni miten hänen omaehtoiseen ehdotukseensa lähimenneisyydessä Arkistolaitoksen suulla suhtauduttiin.

Kahvitauon jälkeen kuulimme Museoviraston edustajaa. Hän mainitsi, että Pirkanmaan museoiden Museosolmu edustaisi uuden sukupolven sivustoa, johon mahdollista lisätä sosiaalista metadataa. Tutkin, kun ehdin. Näitä alueellisia hämmästyttävän yleisillä nimillä varustettuja museosivustoja tuntuu syntyvän kuin proverbiaalisia sieniä sateella. Mikä palvelee jonkun muun kuin käyttäjän etuja, minusta.

Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston kehittämispäällikkö puhui digitoinnin eettisistä kysymyksistä. Erinomaisen mielenkiintoinen esitys, joka pohjautui kolmen tapauksen tarkasteluun. Verkossa on muutakin vaikeaa kuin hautakuvien tai punaisten muistomerkkien kuvien esittäminen.

Viimeinen puhuja edusti kielitiedettä ja kertoi korpustuotannosta yksikössä, jonka nimeä en näköjään laittanut muistiinpanoihini. Minulle jäi hieman epäselväksi suhde Kotukseen, jossa on käsittääkseni historiallisen kielen korpusta pykätty. Apropoo korpukset, tällä viikolla lukemani väitöskirjatiivistelmän mukaan filologia ja historia voivat toisinaan olla lähellä toisiaan.

Esityksen jälkeen luokseni saapui kaksi herrasmiestä, jotka olin aiemmin tuntenut vain sähköpostiviestien kautta. Ihailtavaa proaktiivisuutta. Itse ryntäsin kahvitauolla vaihtamaan ajatuksia Jessica Parland-von Essenin kanssa. Hän ehti jo samana päivänä kirjoittaa seminaarin annista oman näkemyksensä blogiinsa. Jyrki Ilva julkaisi katsauksena perjantaina ja minä olen hitaampi kuin printtimedia...

Naisasiaa ja virolainen seikkailija

Yllä olevan kuvan löysin aikanaan NYPL:n kuvakokoelmia haravoidessani. Osui hakuini, sillä vasemmalla on "Elsa Hakovanky (Finland)". Onneksi oli digitoitu myös kuvan takapuoli, josta sukunimeksi hahmottui uskottavampi Hakovaara. Kuva on otettu Budapestissa vuonna 1913 järjestetystä kansainvälisestä naisten äänioikeuskonfferenssista. Verkkokirjallisuuden opuksesta The History of Woman Suffrage, Volume VI selviää, että Suomesta oli paikalla 15 osallistujaa.

Meillähän oli äänioikeus jo saatu. Vasemmalla näkyy koko sivun juttu sanomalehdestä The San Fransico Call päiväyksellä 21.7.1907, jossa hehkutetaan maailman ensimmäisiä "kongressinaisia" eli kansanedustajiamme. Tavanomaisesta amerikkalaisesta tekstistä poiketen kirjoittajalla Ivan Narodny on paikallistuntemusta, sillä hän kertoo

Last winter, at the time of the women's political campaign, I was hiding from the Russian secret police in Helsingfors and Viborg, the largest cities of Finland. Most of those who aided me at that time were Finnish women who are much more radical and revolutionary in their political faith than the men. Some of those women who helped me to do my political work for Russia, concealing me from the Russian searchers, are now members of tho diet, and so I have had the best opportunity for thorough acquaintance with their brave and original work in politics.

One time last winter the Russian police agents had found out my hiding place in Viborg and my immediate arrest had been ordered. It seemed utterly impossible to escape for every street and exit was watched by detectives.

One of the bravest of the Finnish women knew of my danger and made up her mind to help me to escape. She put some woman's clothing in a little bag and came to the hotel in Viborg where I was staying. She rushed into my room and urged me to disguise, myself in these clothes and go with her as her old mother. "Hurry," she said, "you have no time to lose." I followed her advice and quickly donning the queer makeup walked out on her arm. Not one of the watching policemen guessed this trick and she brought me safely to her farmhouse. This woman is now a leader in the new congress.

Nimeä Ivan Narodny en ollut koskaan kuullut, joten sarjaan "kuva miehestä, josta en ollut koskaan kuullut" jatketta oikealla. (Löytyi täältä) Verkosta löytyi jopa osumia, joiden mukaan hän oli merkittävä vaikuttaja Suomen itsenäistymisessä. Hufvudstadsbladet kuittaa miehen kuitenkin 23.5.1908 virolaiseksi seikkailijaksi, joka oli Venäjällä tuomittu väärän rahan levittämisestä pari vuotta aiemmin. Alkuperäiseltä nimeltään hän oli Jaan Sibul ja sanomalehtikirjoittajakin ollut jo Virossa.

Osaavaa ilo kuunnella, kaksi kertaa

1. Sunnuntaina suuntasin toista kertaa elämässäni Tyyne-Kerttu Virkin kotimuseoon Töölössä. Ekalla kerralla oli avoimet ovet, tällä kertaa kutsui esitelmä. Käsityönopettajaksi opiskeleva Pilvi Keskitalo jakoi työn alla olevan gradunsa tutkimustuloksia. Esiintymistaito oli hallussa ja tutkimus hyvässä vauhdissa.

Keskitalo oli valinnut aineistokseen Omin käsin -lehden ohjeet materiaalipulan vuosina 1939-52 ja tarkasteli niitä useamman tutkimuskysymyksen kautta. Hän esitteli meille ohjeita ja kuvitusta kuuden otsikkonsa alta. Vanhat aikakauslehdet osoittivat jälleen kiinnostavuutensa. Eniten huomiota kiinnitin siihen, että koristellisuus oli niin tärkeää. Ja aloin kaivata jotain rinnakkaismateriaalia siitä, mitä todellisuudessa oli tehty. Mutta se kysymys ei ollut Keskitalon vastattavana.

2. Tiistain Helsinki-luennolla oli äänessä Sofia Gustafsson, på svenska. Selkeää esitystä oli vaivatonta seurata ja sain hieman lievitystä Svenska Teaternissa äskettäin koettuun inkompetenssitraumaan. Ja vaikka en olisi ymmärtänyt sanaakaan olisin voinut nauttia kauniista kuvista, joita harvoin tässä laajuudessa Suomen 1700-lukua koskien näkee.

Gustafsson käsitteli Viaporin ensimmäisen rakennusvaiheen 1748-56 vaikutuksia ympäristöön. Hanke laittoi liikkeeseen rahaa, ihmisiä ja tavaraa. Sveaborg-blogia seuranneena monet yksittäiset asiat tuntuivat tutuilta, mutta kokonaisuus oli aikamoinen vyörytys. Mielessäni alkoi pyöriä ajatuksia ekonometrisistä malleista ja mikrohistoriallisesta muutoksen mekaniikasta.

Mutta sain änkytettyä vain kysymyksen kulkutaudeista, jotka olivat olennaisin osa esi-isäni Helsingissä&Viaporissa oleskelua 1770-luvun alkuvuosina. Tai ainakaan en kirjaani Oksa Hohenthalin sukupuussa kirjoittaessa muuta sisältöä keikasta löytänyt. Ehkäpä Viapori-projektin tulosten valmistuttua olisi mahdollisuus parempaan?

Alla kartta Helsingin keskustasta ilmeisesti vuodelta 1801 Upsalan yliopiston kokoelmista. Pohjoinen oikealla.