Muistihäiriö

Minä olen aina arvostanut muistitietoa. Henkilökohtaiset tarinat ovat sisällöltään rikkaampia kuin asiapaperit, yksityiskohtia ja tarinaa tarjoavia.

Tämä siitä huolimatta, että olen lukenut juttuja ihmisen muistin epäluotettavuudesta. Siitä miten luomme muistin uudestaan palauttaessamme sen mieleen ja kerta toisensa jälkeen se muuntuu, mahdollisesti virheelliseksi.

Oma muistini on kiistatta puutteellinen. En edes muistanut, että vanhempieni kotona oli tallessa video penkkareistani 15.2.1990 (päivämäärä poimittu videosta). Ennen kuin kasetti laitettiin pyörimään olin täysin vakuuttunut etten ollut osallistunut iltapäivän ajeluun ollenkaan. Mutta kuvan mukaan olin lavalla eli olin sitten kuitenkin. Ja olin ollut paikan päällä opettajien kanssa pidetyssä kahvitilaisuudessa, jonka osuutta lukiomme penkkariperinteessä en muistanut ollenkaan.

Lakkiaisvideo vastasi paremmin muistikuvaani. Vakavana istuimme auditorion lavalla ja useimmilla oli kasvot ilmeettömät myös stipendin haussa. Itselläni lakkia saadessa, aivan viime tingassa, puolikas hymy.

Asiaa muistista ja kuvista löytyy Eeva Vanhasen opinnäytetyöstä Memorie (Lahden ammattikorkeakoulu).

Poimittua

Mansikat menivät ja tulivat tänäkin vuonna ilman että ehdin mukaan. Kauden alkupuolella Hannu Salmen blogissa oli niistä tekstiä. Myöhemmin heinäkuussa hän kirjoitti historiallisista elokuvista Arn - Temppeliritari (2007) ja Arn - Pohjoinen valtakunta (2008) . Åsa M. Larsson puolestaan arvioi på svenska tuoretta Robin Hoodia.

Jaakko Suominen on kirjoittanut fiksua tekstiä digitalisoinnin perusteista. Huomaa myös Sonja Kankaan kommentti, jossa todetaan mielenkiintoisesti:

Mitä taas tulee aineistojen digitoimiseen, uskon kyllä että avoimempia tai vuorovaikutteisempia kanavia hyödyntämällä voidaan esimerkiksi Kansallisarkiston mittavaa digitoitua aineistoa saada helpommin leviämään ja ihmisten tietoisuuteen. Se ei kuitenkaan tarkoita aivan uuden strategian ottamista aineistojen digitoimiseen tai facebook-twitterin käyttöä epämääräisen hahmottomasti. Itseäni viehättää ajatus arkistomateriaalin rikastamistamisesta yksittäisten ihmisten tarinoilla, henkilökohtaisilla aineistoilla tai muistoilla. Siihen avoimempi kommunikaatioalusta — on se sitten karttapohjainen palvelu, wiki-tyyppinen yhteisjulkaisualusta tai muu voisi tarjota helpon liittymän laajemmilla käyttäjäryhmille. Usein ei kuitenkaan ymmärretä, että sosiaalisen median päälle liimaaminen ei sovi kaikkeen aineistoon ja kaikenlaisiin käyttötarkoituksiin. Sukututkijoille verkottumispalvelut, yhteisjulkaiseminen tai muu avoimempi ja reaktiivisempi verkon välityksellä tapahtuva yhdessä tekeminen voisi toimia hyvinkin. Yksi avaintekijä on ehdottomasti henkilökohtainen suhde kyseessä olevaan tietomateriaan tai muuhun aineistoon. Henkilökohtaisen suhteen myötä osallistuminen tulee merkitykselliseksi ja sitä kautta motivaatio ja arvo aineiston kommentointiin tai täydentämiseen.

(anteeksi pitkänpuoleinen lainaus, josta en löytänyt sopivaa katkokohtaa)

Markku Virolainen oli tutkinut tilaomistusta.

Juha Vuorela oli löytänyt runsaan sadan vuoden takaisen retkiselostuksen Sammatin Paikkarissa käynnistä.

Reijo Valta kokosi kansanperinnettä otsikon Jaakon kylmä kivi ja tervatut munat alle.

Maria Lähteenmäki kirjoitti matkasta Taatsin seidalle. Paul Kalle Hänninen kartanoista Virossa.

Yleisradion sivuilla ravun syönnin historiasta Suomessa, puutarhaperinteen tallennuksesta ja Otto Ville Kuusisen materialisesta perinnöstä.

Suvi oli poiminut kirjastosta kommentoidun kirjan:

Viime kerralla siis lainasin kasan kirjoja, joista luin ensimmäisen ensimmäisenä iltana. Se kertoi Helsingin seuraelämän historiasta. Siinä oli lueteltuna klassisia illanviettopaikkoja ja niiden historiaa. Kirja oli todella mielenkiintoinen ja jonkun lyijykynällä kirjoittamat sivuhuomautukset siitä miten Suomi ei ollut Saksan liittolainen ja miten jotkut tyypit eivät olleet Mannerheimin ystäviä, kuten kirjassa mainittiin huvitti minua.

Yhteenkään keskiaikatapahtumaan en ehtinyt/lähtenyt. Kansanperinne-blogissa oli raportti Raaseporin tunnelmista ja Hollolasta, josta kertoi myös Elina.

Vaihtoehtohistoriasta innostuneille olisi tarjolla vaihtoehtohistorianovellien kirjoituskilpailu ”Ajan polut”, josta luin Kirjavinkeistä. Tekstien pitäisi olla valmiina marraskuun loppuun mennessä.

Sonnenburgin arvoitus

Olof Ångerman on vienyt minut mennessään, muun muassa Saarenmaalle - huomattuani, että Ösel on suomeksi Saarenmaa. Luulin ensin, että Ösel oli jossain Itämeren etelärannalla, kun kuullosti niin saksalaiselta(?).

Siellä sijaitsevassa Sonnenburgin linnassa Olof oli (Almquistin viranhaltijamatrikkelin mukaan) voutina vuodesta 1569 ja vielä 5.11.1574. Tästä muodostui ongelma, sillä Saarenmaan hallinta kyseisinä vuosina on esitetty eri lähteissä eri tavoin. Ilmeisesti siksi, että asia on suuressa mittakaavassa pieni ja toisaalta on melko helppoa mennä sekaisin, kun yhtä puolta saaresta hallitsee herttua Magnus ja toista herttua Magnus.

Muutamien kirjojen ja puolen tusinan verkkosivun perusteella:

Esimerkiksi useimmiten luotettava Nordisk familjebok toteaa "Sonnenburg, ordensslott på Ösel, intogs 1568 af svenskarna, som förstärkte dess befästningar, men i Roskildetraktaten s. å. återgafs slottet åt hertig Magnus." Tämä yhtenee useimpien lähteiden suhteen siinä, että Ruotsi sai Saarenmaasta noin kolmanneksen (mukaan lukien Sonnenburg) hallintaansa elokuussa 1568. Edellä mainitun version mukaan he menettivät alueen jo samana vuonna. Toisen version mukaan Ruotsi hallitsi aluetta vuoteen 1575, vaikka oli luovuttanut sen Tanskalle jo Stettinin rauhassa 1570. Kolmannen version mukaan alue oli Ruotsilla, kunnes se aktiivisen toiminnan kautta menetettiin.

Yhden version mukaan Ruotsin valtion kirjerekisterissä on merkintä 18.6.1575 alueen lahjoituksesta (donation) Juhana III:n Sofia-siskolle, mutta että tämä ei olisi aiheuttanut mitään seuraamuksia. Lukuisat muut tekstit taas vakuuttavat Sofian miehen, Magnus-herttuan tulleen saarelle ja käyttäytyneen varsin huonosti. Itse asiassa hän hyökkäsi ilman kovin hyvää syytä Tanskan alueen komentajan (Klaus von Ungern) kimppuun ja tämän seurauksena menetti Sonnenburgin ja Ruotsin hallinnassa olleen alueen. Magnus palasi samana vuonna Ruotsiin ja Juhana karkotti hänet valtakunnastaan vuonna 1578.

Asiallisen oloiselta Histrodamus-sivustolta löytyi uskonvahvistukseksi lause "Taani oli vahepealsetel aastatel kaotanud Põhjamaade Seitsmeaastases sõjas (1563-1570) Rootsile Läänemaa, Saaremaad oli aga tõsiselt rüüstatud ja kolmandik sellest (endise Maasilinna foogtkonna tuumik) jäi kuni 1575. aastani rootslaste kätte." Eikös siinä ihan selvästi lue, että kolmannes jäi ruotsalaisten käteen vuoteen 1575 asti? Kirja on kylläkin aina kirja, vaikka saksankielen taitoni on yhtä olematon kuin vironkielen, joten taidan nojautua vuonna 1838 julkaistuun teokseen Beiträge zur Geschichte der Provinz Oesell, joka on linjassa oman arvailuni kanssa. Tekijänäkin arvokkaan kuuloinen Peter Wilhelm Baron von Buxhöwden.

Tänä päivänä Sonnenburg, viroksi Maasilinn, on kaikkien verkkosivujen mukaan raunio. Ollut sitä jo vuodesta 1576. Kuva Wikimediasta:

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 57

Frans Emil Salminen syntyi Kokemäellä 1.8.1874 Kokemäenkartanon muonarenki Johan Niklas Johanssonin ja Lovisa Gustafsdotterin pojaksi. Sukunimellä Salminen hän otti 2.3.1905 passin Amerikkaan ja saapui New Yorkin satamaan Lucania-laivalla 21.3.1905 yhdessä 11 vuotta vanhemman Viktor Salmisen kanssa. Tämä oli asunut Massachusettsin Norwoodissa vuodet 1902-11 ja oli mahdollisesti Frans Emilin Kokemäellä 23.9.1862 syntynyt veli Johan Viktor.

Frans Emil täytti kutsuntakorttinsa Norwoodissa ja asui vuonna 1920 saman kauntin Walpolessa. Tuolloin perheessä Anna-vaimon lisäksi tyttäret Ester 11v., Edith 9v. ja Ebba 7v. Kaksi nuoremmaista asuivat äitinsä kanssa vielä vuonna 1930, jolloin samassa taloudessa asui myös Annan 31-vuotias poika Swen (aikaisemmasta avioliitosta?), joka oli tullut Atlantin yli vuonna 1928.

Lähteet:
Kokemäki rippikirja 1869-1879 s. 417
Siirtolaisuusinstituutti passitietokanta.
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1905; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_546; Line: 29; .)
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Norfolk County, Massachusetts; Roll 1684748; Draft Board: 34.)
Ancestry.com. 1910 United States Federal Census (Year: 1910; Census Place: Norwood, Norfolk, Massachusetts; Roll T624_609; Page: 31A; Enumeration District: 1133; Image: 651)
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Walpole, Norfolk, Massachusetts; Roll T625_724; Page: 29B; Enumeration District: 271; Image: 805)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Walpole, Norfolk, Massachusetts; Roll 937; Page: 9A; Enumeration District: 126; Image: 671.0.)

Kirkkonummen Aavarannassa 1872

Augusta Krookin muistelmakirja Mitt Helsingfors on nimetty hieman harhaanjohtavasti, sillä siinä kerrotaan myös perheen kesänviettopaikoista Helsingin ulkopuolella. Yksi näistä oli Hvitträsk-järven rannalla sijainnut Avaranda, jonka karaktäärirakennuksen Augustan äiti vuokrasi postidirektööri Hjalmar Lagerborgilta ja tämän vaimolta Gertrud von Kothenilta kesäksi 1872.

Sivurakennuksessa asui tilanvuokraaja, jonka nimeä Krook ei mainitse. Mies oli "jokseenkin sivistynyt", mutta alkoholin vaikutuksen alaisena oli kaatanut yhden Krookien muuttokuormista niin, että salin peili pirstoutui ja vehnäjauhot sekä sokerit pilaantuivat. Eräänä kesän päivänä vuokraajan yksivuotiaan päälle kaatui kiehuvaa vettä. Kuultuaan tästä Krookin tyttäret kiirehtivät käyttämään äidinäiti Elisabeth Collanin konstia: siirapilla kyllästettyjä puuvillasiteitä. Tämä tehosi muistelun mukaan ihmeenomaisesti.

Aavarannassa Augusta Krook heräsi kello kuusi aamulla lukemaan, mikä sai sisäpiian kysymään josko tämä aikoo papiksi. Mutta Aavarannan elämään kuului myös seurustelua. Krookien yhteiskuntaluokkaan kuului Oulun entinen kuvernööri Otto Nyberg, joka asui vaimonsa ja tyttärensä kanssa Rauhalassa, sekä Nybergin sisar Mathilde, joka oli naimisissa parooni Georg von Alftanin kanssa.

Lähin naapuri oli "Kaisi", joka asui pienen pienessä tuvassa. Hän oli entinen kaartin muusikko, joka oli tapetoinut seinänsä vanhoilla mainoksilla esiintymisistään. Nyt hän, Augusta Krookin silmissä, eli viululleen. Kulki ympäri tupaa ja soitti.

Alla Hvitträsk otteessa kartasta Karta öfver Helsinge socken, Esbo socken, Kyrkslätt socken, Sjundeå socken / upprättad på general läntmäterie contoiret för att underkastas allmän granskning vuodelta 1843.

Amerikkalaisesta lehdestä luettua

Vinkkasin Yhdysvalloissa asuvalle tuttavalle, että tuoreessa Family Tree Magazinessa on juttu suomalaisesta sukututkimuksesta. Hän ystävällisesti skannasi minulle kyseiset sivut ihmeteltäväksi. Kolmessa sivussa ei ihmeitä saa aikaan ja epäilemättä David A. Fryxell on parhaansa yrittänyt.

Hiski esiteltiin ja asiallisesti todettiin, että kannattaa tarkistaa "oman" seurakunnan tarkistustilanne. Henkikirjat mainittiin, mutta ei kerrottu, että 1800-luvun osalta näitä löytyy arkistolaitoksen digitaaliarkistosta. Useat internetissä kohtaamani amerikkalaiset sukututkijat ovat käyttäneet niitä sieltä suurella innolla. Eikä sanaakaan digitoiduista kirkonkirjoista (SSHY tosin linkkilistalla vanhalla osoitteellaan.)

Siirtolaisuusinstituutin kohdalla täytyy jonkun sanan olla väärin? "It's also home to an online library of 9,000 publications about Finnish emigration, a database of 12,000 photos, and the Migration and Ethnicity Research Network, a database of 450 researchers and others interested in migration and ethnicity research in Finland."

Palastellaan. Siirtolaisuusinstituutin kirjastossa oli "vuoden 2010 alussa yli 10 000 luetteloitua julkaisua siirtolaisuudesta ja muista muuttoliikeilmiöistä" ja verkossa digitoituna muutamia kymmeniä . Sana "online" siis väärässä paikassa, ainakaan minä en hahmota tuosta kirjastotietokantaa, joka kylläkin on "online". Kuva-arkistossa on Siirtolaisuusinstituutin arkistosivun mukaan yli 1400 kuvaa eikä 12000. ( Osa arkistosta on katseltavissa verkon kautta.) Migration and Ethnicity Research Network tutkijoista? Tästä olisin aidosti kiinnostunut... Google poimii Siirtolaisuusinstituutin englanninkielisen sivun, jossa kuvaus "The Institute maintains a Research Register of research completed, in progress, and planned" kuullostaa tutkimus- eikä tutkijarekisteriltä. Suomenkielisellä sivulla ei ole vastaavaa kohtaa.

Artikkelin linkkilista ei ole aivan surkea, mutta parempiakin on nähty. Jos tämän jutun perusteella lähtisi suomalaista sukututkimusta yrittämään olisi aika monta erehdystä edessä ennen onnistumista. Mutta keskustelupalstojen perusteella esteitä on runsaasti: "I use Hiski as record source, if I go back and try the digital records either I can't read them or many Finns can't read some of them either." Jollei saa tolkkua kastelistoista, saa tuskin otetta rippikirjoista ja siinä vaiheessa suomalainen sukututkimus on käytännössä mahdotonta.

Kesälomalla arkistossa oli minulla kyllä ilo nähdä useampia amerikkalaisia käyttämässä ihan aitoja dokumentteja (mikrofilmiltä). Mutta kuulin myös erään kysyvän päivystäjältä kastelistoista "Are they in English?"

[Lisäys illalla. Tuo amerikkalaisten lausahdus on raportoitu nyt tänne jo kaksi kertaa. Yritän jättää kolmannen väliin.]

Ainoa Lander

Hesarin hehkutettua Leena Landerin uutuutta varasin sen ja pari muuta hänen historiaan sijoittuvaa kirjaansa kirjastosta. Ennakko-odotus "liian raskaasta" piti paikkaansa ja ainoa kirjoista, joka tuli luetuksi oli lasten/nuorten kirja. Sen pirtsakka nimi oli Kuolemaan tuomitun tarina.

Kyseessä oli 1600-luvun ylioppilas Henricus Eolenius, jota syytettiin noituudesta. Olin tapahtumista lukenut ohimennen muista kirjoista, mutta Landerin minä-muotoon kirjoittama teksti oli ensimmäinen rauhassa läpiluettu. Hän oli onnistunut kokonaisuudessa hyvin. Mukana oli jonkin verran arvausta, mutta lopputulos oli uskottava ja todentuntuinen.

Samassa Suuret seikkailut -sarjassa on 1980-luvulla julkaistu Aura Louhijan Mathilda Wrede - vankien ystävä ja Leena Erkkilän Marjatta, Lemminkäisen äiti. Positiivishenkisiä varmaan nuokin.

(Landerin uutuuden eli Liekin lapset on lukenut ainakin Anneli.)