Googlen kautta löysin kasan ruotsalaisia koulukirjaotteita, joista saa mukavan värikkään pikakelauksen historiasta.
Vikingatiden
Medeltiden
Vasatiden
Stormaktstiden
Frihetstiden
(Lasten kirjojen lukeminen ei ole laissa aikuisilta kiellettyä.)
torstai 30. heinäkuuta 2009
Gustaf Berner Hollolassa
Ote vanhasta käsikirjoituksestani, johon lähteitä en merkinnyt. Alusta jätetty pois Hollolan kirkon kuvaus.
Tähän kirkkoon tuli siis kirkkoherraksi Gustaf Johan Berner vuonna 1688. Hollolan kirkkoherrana ollessaan hänelle uskottiin myös lääninrovastin tehtävä. Pappilan lisäksi hänen hallinnassaan oli ratsutila Pyhäniemessä. Hollolan pappila, entinen kuninkaan kartano, ei ollut rakennuksiltaan mitenkään mainittava, vaan aivan tavallinen maalaispappila Vesijärven matalan lahden liepeillä, kirkon ja järven välissä. Miespihan itäisellä, järvenpuolisella sivulla oli malka- ja tuohikattoinen asuinrakennus, jossa oli mm. 2 kamaria; toisessa näistä oli kirkkoherran kirjasto. Rakennuksen keskiosassa oli tilava asuintupa ja toisessa päässä asuintuvasta sekä pihalle että järven puolelle johtava eteisen erottama leivintupa, kaikki uloslämpiävin uunein. Pohjoisella sivulla oli ns. piispantupa eli vierastupa kamareineen. Läntisellä sivulla oli kahden puolen porttivajaa kaksi tallia ja kaksi pirttiä eteisineen sekä savupirtti palveluskuntaa varten. Runsaslukuiset, ilman erityistä järjestystä pystytetyt harmaat talousrakennukset olivat ajan tavan mukaan osin miespihan lähellä, osin kauempana.
Bernerin ensimmäinen vaimo Anna Eosander kuoli 6.2.1691 24-vuotiaana. Hänet ja kolme nuorena kuollutta lasta siunattiin kirkon alttarin eteen, muhkeaan holvihautaan. Leposijan peitoksi Gustaf Berner hankki 2m 12cm pitkän ja 1m 54cm leveän laakean kalkkikivipaaden, jossa on molemmissa ylänurkissa serafinpäät, oikeassa alanurkassa pääkallo ja vasemmassa tuntilasi sekä paaden keskellä puurungolla istuva lintu lehti nokassaan.
Paikkakunta oli vaurasta viljelysseutua. Hollolan pappilan savimultamaat olivat Bernerin sinne asettuessa heikossa viljelyksessä etupäässä liiallisen kosteuden takia. Berner ryhtyikin välittömästi ojittamaan tiluksiaan ja tässä hän oli hyvä esikuva koko paikkakunnalle. Edellisen kirkkoherran aikana Pyhäniemen iso ratsutila oli ollut pitäjän huonoimpia tiloja pääasiassa syystä, että Vesijärven tulvat keväisin ja syksyin pahasti vahingoittivat sen alavia rantapeltoja. Berner sai taivutetuksi paikkakunnan talonpojat huomaamaan Vesijärven ahtautuneen lasku-uoman perkauksen hyödyn ja lupaamaan riittävästi päivätöitä. Ja pian Hollolan ja Asikkalan miesten yhteisin voimin kaivettiin uusi laskuoja Vääksyyn. Työ ei ollut suinkaan vähäinen, silllä kannaksen leveys oli noin 700 syltä. Työn valmistuttua Vesijärven pinta laski hyvän joukon ja vanha lasku-uoma kerrassaan kuivui.
Bernerin päästyä tehokkaammin viljelemään ja monipuolistamaan viljelyksiään mm. humalalla, pellavalla ja hampulla, mainittiin Pyhäniemi eräänä pitäjän parhaimmista taloista. Vain sen metsämaa oli ”vuorien ja louhikkojen takia” heikonlaista. Kartanon sijainti oli kaunis.
Berner paransi myös kalastuksen edellytyksiä kaivattamalla ”kanavan eli puron” Kutajärvestä erään suon halki Vesijärveen. Näin kasvoivat pappilan kalasaaliit muiden kustannuksella.
Hollolassa oli suuret katovuodet 1695-97. Vuonna 1697 kuolleita oli 1906.
Rovasti Berner oli ilmeisesti oppinut mies. Hänen kirjastonsakin oli verraten suuri. Itse hän arvioi sen vuonna 1706 900 kuparitaalarin arvoiseksi.
Tarkempia (eli oikeampia) tietoja Pyhäniemen tilan omistuksesta löytyy Arno Forsiuksen artikkelista Camenaeus- ja Orraeus -sukujen papit 1500- ja 1600-luvun Hollolassa:
Tähän kirkkoon tuli siis kirkkoherraksi Gustaf Johan Berner vuonna 1688. Hollolan kirkkoherrana ollessaan hänelle uskottiin myös lääninrovastin tehtävä. Pappilan lisäksi hänen hallinnassaan oli ratsutila Pyhäniemessä. Hollolan pappila, entinen kuninkaan kartano, ei ollut rakennuksiltaan mitenkään mainittava, vaan aivan tavallinen maalaispappila Vesijärven matalan lahden liepeillä, kirkon ja järven välissä. Miespihan itäisellä, järvenpuolisella sivulla oli malka- ja tuohikattoinen asuinrakennus, jossa oli mm. 2 kamaria; toisessa näistä oli kirkkoherran kirjasto. Rakennuksen keskiosassa oli tilava asuintupa ja toisessa päässä asuintuvasta sekä pihalle että järven puolelle johtava eteisen erottama leivintupa, kaikki uloslämpiävin uunein. Pohjoisella sivulla oli ns. piispantupa eli vierastupa kamareineen. Läntisellä sivulla oli kahden puolen porttivajaa kaksi tallia ja kaksi pirttiä eteisineen sekä savupirtti palveluskuntaa varten. Runsaslukuiset, ilman erityistä järjestystä pystytetyt harmaat talousrakennukset olivat ajan tavan mukaan osin miespihan lähellä, osin kauempana.
Bernerin ensimmäinen vaimo Anna Eosander kuoli 6.2.1691 24-vuotiaana. Hänet ja kolme nuorena kuollutta lasta siunattiin kirkon alttarin eteen, muhkeaan holvihautaan. Leposijan peitoksi Gustaf Berner hankki 2m 12cm pitkän ja 1m 54cm leveän laakean kalkkikivipaaden, jossa on molemmissa ylänurkissa serafinpäät, oikeassa alanurkassa pääkallo ja vasemmassa tuntilasi sekä paaden keskellä puurungolla istuva lintu lehti nokassaan.
Här hwilar ProbstinnanSiitä montako ja minkä nimistä lasta kirkkoherralla oli kaikkiaan ja kuinka moni oli ensimmäisestä avioliitosta ja kuinka moni toisesta avioliitosta Anna Carsteniuksen kanssa on eri lähteissä varsin eroavia tietoja. Yksi lapsista oli kuitenkin noin vuonna 1686 syntynyt Helena ja hänen äitinsä syntymäajan perusteella Anna Eosander.
i Hållola död 6 februarij
Ao 1691 gamal 27 Åhr med sine
barn Schanne Gustavo Mar
gareta och Mans Berner
Esay 57 Cap V2 The rättfärdige
warda borttagne för olyckone och
the som rederlige föe sig wandrat
hafwa komma til fridh och hwilar
uthi Heraans camrar
Job 19 Iag vet at min förlossare/
lefwer och han skal på sistone uppväcka mig af iordene/
och iag skal sedan hedh thesso/
min hudh omkläd warda och skal i mit kiöt få see Gudh
Paikkakunta oli vaurasta viljelysseutua. Hollolan pappilan savimultamaat olivat Bernerin sinne asettuessa heikossa viljelyksessä etupäässä liiallisen kosteuden takia. Berner ryhtyikin välittömästi ojittamaan tiluksiaan ja tässä hän oli hyvä esikuva koko paikkakunnalle. Edellisen kirkkoherran aikana Pyhäniemen iso ratsutila oli ollut pitäjän huonoimpia tiloja pääasiassa syystä, että Vesijärven tulvat keväisin ja syksyin pahasti vahingoittivat sen alavia rantapeltoja. Berner sai taivutetuksi paikkakunnan talonpojat huomaamaan Vesijärven ahtautuneen lasku-uoman perkauksen hyödyn ja lupaamaan riittävästi päivätöitä. Ja pian Hollolan ja Asikkalan miesten yhteisin voimin kaivettiin uusi laskuoja Vääksyyn. Työ ei ollut suinkaan vähäinen, silllä kannaksen leveys oli noin 700 syltä. Työn valmistuttua Vesijärven pinta laski hyvän joukon ja vanha lasku-uoma kerrassaan kuivui.
Bernerin päästyä tehokkaammin viljelemään ja monipuolistamaan viljelyksiään mm. humalalla, pellavalla ja hampulla, mainittiin Pyhäniemi eräänä pitäjän parhaimmista taloista. Vain sen metsämaa oli ”vuorien ja louhikkojen takia” heikonlaista. Kartanon sijainti oli kaunis.
Berner paransi myös kalastuksen edellytyksiä kaivattamalla ”kanavan eli puron” Kutajärvestä erään suon halki Vesijärveen. Näin kasvoivat pappilan kalasaaliit muiden kustannuksella.
Hollolassa oli suuret katovuodet 1695-97. Vuonna 1697 kuolleita oli 1906.
Rovasti Berner oli ilmeisesti oppinut mies. Hänen kirjastonsakin oli verraten suuri. Itse hän arvioi sen vuonna 1706 900 kuparitaalarin arvoiseksi.
Tarkempia (eli oikeampia) tietoja Pyhäniemen tilan omistuksesta löytyy Arno Forsiuksen artikkelista Camenaeus- ja Orraeus -sukujen papit 1500- ja 1600-luvun Hollolassa:
"Johannes Andreae Orraeuksella oli vuodesta 1666 omistuksessaan Pyhäniemessä kolmesta tilasta muodostettu ratsutila, Alestalo, joka siirtyi Orraeuksen kuoltua tämän leskelle Ingeborg Ekestubbelle. Ainakin vuodesta 1700 tämä ratsutila kuului Orraeuksen vävylle Anders Hirnille. Pyhäniemen toinen kolmesta tilasta muodostettu ratsutila, Ylöstalo, kuului vuosina 1683–1704 kirjanpitäjä Erik Kaarlenpoika Helsinghille, joka puolestaan oli naimisissa Orraeuksen sisaren Margaretan kanssa. Molemmat ratsutilat yhdistettiin, kun Hollolan kirkkoherra Gustav Berner osti jälkimmäisen vuonna 1705 ja edellisen vuonna 1706."SSS:n Hollola sivun perusteella...
Pappila paloi poroksi 6/2 1706. Siinä tuhoutui rovasti Gustaf Bernerin suuri omaisuus, mm. runsaasti hopea- ja kultaesineit ja 900 talariin arvioitu kirjasto, kaikkiaan 5,314 talarin kup.r. edestä. "Och blef nu allmänt intygat, denna eldskadan af wådelig händelse i sä måtto treffat honom Probsten, att dess hustru Madam Anna Carstenia, som någon tijdh till baaka warit passionerad, har för sin restitution skull låtit opgiöra een lijten eldh i Cammaren, hwar wed hon ehrachtadt smöria och muka sine lemmar; Men samme eldh haar sig emoth all tanka trängt genom nägon skorstens rembna, som till lijka brakt begge, wed hwar andra stående, Camrar i ljusan låga; så att och wissheeten här af äfwen är befunnen, effter dett eldskadan öfwergått, i det begge skorstenarne der effter äro befundna alldeles tunna och rembnade".
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
Retkellä (2/2): Hollolan kirkko yms.
Ennenkuin ilmoittauduin lauantain retkelle luin tietenkin retkiohjelman. Mutta en kovin syvällisesti. Vasta linja-autossa saatuani retkiprujun käsiini 'Hollolan kirkko' toi jotain hämärästi mieleen. Eikös yksi esi-isä ollut siellä kirkkoherrana? Kännykän internetselain käyntiin, Hiskin kautta Hollolan seurakuntasivulle, josta tuttu nimi löytyi. (Miehestä enemmän huomenna)
Näin tuli Hollolan kirkkoon ja ympäröivään maastoon tutustumiseen enemmän sisältöä. Kun kotona illalla luin vanhaa tekstiäni kirkosta, siitä näki selvästi etten ollut itse käynyt paikalla, olin vain referoinut muiden kuvauksia.
Kirkko on iso ja keskiaikainen. Asehuoneessa on säilynyt maalauksia ja sinne oli sijoitettu myös isoimmat vanhoista puuveistoksista.
Kirkossa sisällä oli mm. eversti Diedrik von Essenin hautajaisiin tehdyt vaakunat, jotka edustivat hänen esipolviaan viisi sukupolvea taaksepäin. Ei tuttuja sukunimiä, mutta hieno näky.
Saarnatuolista eli esi-isän esiintymispaikasta piti tietenkin ottaa kuva.
Kirkossa käynnin jälkeen kiipesimme sen takana nousevalle Kapatuosian linnavuorelle. Jostain syystä (jota en siis ymmärtänyt) useat retkeläiset olivat aivan otettuja siitä, kun kirkolla meitä opastanut Kyösti Toivonen kertoi mäen nimen juontuvan Raamatussa mainittuun turkkilaiseen paikannimeen. Jota en itse sitten laittanut muistiin, joten en voi tähän kirjata, enkä tarkistaa missä kohtaa moinen oli mainittu. (Onneksi hyllyssä on Raamattu, jossa on kartta "Uuden testamentin tapahtumapaikat Rooman valtakunnan itäosa", jossa on Mustanmeren ja Välimeren itäpään välissä Kappadokia. Joka mainitaan Raamatussa 4 kertaa, 2 kertaa apostolien teoissa ja 2 kertaa Pietarin kirjeissä. Että tuli sekin sitten selvitettyä.)
Mäeltä oli tehty arkeologisia löytöjä, mutta viis niistä, kun oli ne maisemat! Kännykän kamera tuskin tekee oikeutta, mutta piti kuitenkin yrittää:
Upeita maisemia oli myös myöhemmin ohjelmassa, kun olimme Mäntyharjun vesistöissä tiirailemassa kalliomaalauksia. En erottanut niistä mitään ja päätin syyttää lievää puna-vihersokeuttani. Muita arkeologisia kohteita retkellä olivat Lahden lintutornin kivikautinen asuinpaikka, Hollolan Kirkk'ailanmäen kalmisto ja Orimattilan Myllykoskella Suomen tällä hetkellä vanhin tunnistettu ja ajoitettu kivikautinen asuinpaikka. Sitä katselimme melko kaukaa ja vain yksi retkeläinen yritti mennä lähemmäksi:
Näin tuli Hollolan kirkkoon ja ympäröivään maastoon tutustumiseen enemmän sisältöä. Kun kotona illalla luin vanhaa tekstiäni kirkosta, siitä näki selvästi etten ollut itse käynyt paikalla, olin vain referoinut muiden kuvauksia.
Kirkko on iso ja keskiaikainen. Asehuoneessa on säilynyt maalauksia ja sinne oli sijoitettu myös isoimmat vanhoista puuveistoksista.
Kirkossa sisällä oli mm. eversti Diedrik von Essenin hautajaisiin tehdyt vaakunat, jotka edustivat hänen esipolviaan viisi sukupolvea taaksepäin. Ei tuttuja sukunimiä, mutta hieno näky.
Saarnatuolista eli esi-isän esiintymispaikasta piti tietenkin ottaa kuva.
Kirkossa käynnin jälkeen kiipesimme sen takana nousevalle Kapatuosian linnavuorelle. Jostain syystä (jota en siis ymmärtänyt) useat retkeläiset olivat aivan otettuja siitä, kun kirkolla meitä opastanut Kyösti Toivonen kertoi mäen nimen juontuvan Raamatussa mainittuun turkkilaiseen paikannimeen. Jota en itse sitten laittanut muistiin, joten en voi tähän kirjata, enkä tarkistaa missä kohtaa moinen oli mainittu. (Onneksi hyllyssä on Raamattu, jossa on kartta "Uuden testamentin tapahtumapaikat Rooman valtakunnan itäosa", jossa on Mustanmeren ja Välimeren itäpään välissä Kappadokia. Joka mainitaan Raamatussa 4 kertaa, 2 kertaa apostolien teoissa ja 2 kertaa Pietarin kirjeissä. Että tuli sekin sitten selvitettyä.)Mäeltä oli tehty arkeologisia löytöjä, mutta viis niistä, kun oli ne maisemat! Kännykän kamera tuskin tekee oikeutta, mutta piti kuitenkin yrittää:
Upeita maisemia oli myös myöhemmin ohjelmassa, kun olimme Mäntyharjun vesistöissä tiirailemassa kalliomaalauksia. En erottanut niistä mitään ja päätin syyttää lievää puna-vihersokeuttani. Muita arkeologisia kohteita retkellä olivat Lahden lintutornin kivikautinen asuinpaikka, Hollolan Kirkk'ailanmäen kalmisto ja Orimattilan Myllykoskella Suomen tällä hetkellä vanhin tunnistettu ja ajoitettu kivikautinen asuinpaikka. Sitä katselimme melko kaukaa ja vain yksi retkeläinen yritti mennä lähemmäksi:
tiistai 28. heinäkuuta 2009
Retkellä (1/2): Mäntsälän Frugård
Helsingin seudun kesäyliopiston retki vei minut lauantaina Mäntsälän Frugårdiin. Retket kuuluvat arkeologian oppiaineeseen ja joku mutisi bussissa, ettei kartano oikein kuulunut teemaan. Mutta kuului kumminkin, sillä siellä etsittiin 13-17.7. arkeologien voimin ja keinoin 1700-luvun alkemialaboratorion sijaintia.
Emme kuitenkaan käyneet kaivauksella vaan nautimme perinteisestä opastetusta kierroksesta päärakennuksessa.
Pihapiirissä oli sivurakennukseksi alennettu vanha päärakennus, joka oli valmistunut 1730-luvulla.
Nykyinen päärakennus valmistui 1805 ja on sisäratkaisultaan omalaatuinen. Mutta ulkomuodoltaan vanhanaikainen, mitä todisti seinälle ripustettu valokuva Kokemäenkartanoa kuvaavasta maalauksesta vuodelta 1799. Ulkoa rakennukset näyttivät samantapaisilta ja en usko olevani kaukana totuudesta, jos kuvittelen Kokemäenkartanon sata vuotta sitten puretut kamarit samanoloisiksi kuin Frugårdissa.
Sali oli kyllä omalaatuinen ja hieno.
Päivän ohjelmaan ei kuulunut yhtään hautaröykkiötä, mutta Frugårdin lähellä oli Nordenskiöldien hautakumpu
Emme kuitenkaan käyneet kaivauksella vaan nautimme perinteisestä opastetusta kierroksesta päärakennuksessa.
Pihapiirissä oli sivurakennukseksi alennettu vanha päärakennus, joka oli valmistunut 1730-luvulla.
Nykyinen päärakennus valmistui 1805 ja on sisäratkaisultaan omalaatuinen. Mutta ulkomuodoltaan vanhanaikainen, mitä todisti seinälle ripustettu valokuva Kokemäenkartanoa kuvaavasta maalauksesta vuodelta 1799. Ulkoa rakennukset näyttivät samantapaisilta ja en usko olevani kaukana totuudesta, jos kuvittelen Kokemäenkartanon sata vuotta sitten puretut kamarit samanoloisiksi kuin Frugårdissa.
Sali oli kyllä omalaatuinen ja hieno.
Päivän ohjelmaan ei kuulunut yhtään hautaröykkiötä, mutta Frugårdin lähellä oli Nordenskiöldien hautakumpu
maanantai 27. heinäkuuta 2009
Jaakko Cavoniuksen rikos
Minä luulin, että Turun kehruuhuoneella 1700-luvulla pakkotyö paikkaa hallinnoineen tehtailijan hyväksi olisi ollut tarpeeksi kamalaa. Mutta Satakunta lehdessä julkaistiin 17.4.1890 seuraava teksti otsikolla Muinaisajalta:
"Vuonna 1760 oli Turun kehruuhuoneessa vahtimestarina Jaakko Cavonius, joka monena edellisenä vuotena omanvoiton saavuttamiseksi oli harjoittanut mitä kauheinta menettelyä kehruuhuoneen vankeja kohtaan. Hän vaati vankien ostamaan häneltä kaikki elämänsä tarpeet kalliimmasta hinnasta, niin että hän ruistynnyriltä otti 80 "sillinkiä", meidän rahassamme tekevä noin 5 markkaa 62 penniä, ja sen mukaan kaikista muista elintarpeista, jonka tähden vangit ovat saaneet hirmuisesti kärsiä.
Estääksensä etteivät vangit muualta saisi elämänsä tarpeita hankituksi kuin häneltä, kielsi hän, ettei kukaan saanut heille viedä ilmaiseksikaan, lahjaksi laupeudesta, minkäänlaista ruokatavaraa. Ei laskenut vankien luo sukulaista eikä outoa, syystä että varkain oli viety vankikurjille maitoa, leipää ja kalaa. Näitä lahjainviejiä oli hän kohdellut törkeillä sanoilla, potkinut maitoastiat rikki, lyönyt ja ajanut pois niiden viejiä. Tällaisen menettelyn takia kuoli 6 vankia nälkään Cavoniuksen vahtimestarina olon aikana. Vangit söivät, kun vaan saivat, kalojen perkauksia ja mäskiä. Viho viimeinkin tuli tuo vahtimestarin omavaltaisuus julkisuuteen seuraavan tositapauksen kautta.
Kolme kehruuhuoneessa olevaa naista päättivät vapauttaa itsensä tuosta viheliäisestä elämästä siten, että tukehuttivat erään kehruuhuoneessa olevan naisen kaksivuotiaan lapsen vesikaukalossa, jonkatähden he joutuivat linnaan ja oikeuden eteen tekemään selvää tuosta lapsen murhasta. Oikeudessa sanoivat naiset tehneensä tämän teon sentähden, että siten pääsisivät nälkään kuolemasta. Vahtimestari vaadittiin myöskin tutkittavaksi, ja tuomittiin menettämään virkansa ja 8 vuorokauden vesi- ja leipävankeuteen. Vahtimestari Cavonius ei tyytynyt tuomioon, vaan meni ylioikeuteen, jossa luuli pääsevänsä vapaaksi. Ylioikeus tuomitsi hänet eroitettavaksi virastaan, 28 päivän vesi- ja leipävankeuteen ja julkiseen kirkonrangaistukseen.
Mutta kun asia tuli kuningas Adolf Fredrikin tutkittavaksi, tuomitsi hän Cavoniuksen kaksi tuntia seisomaan rauta kaulassa paalun juurella Turun torilla. Paaluun, Cavoniuksen pään ylipuolelle, kiinnitettiin taulu, jossa oli hänen rikoksensa luettavana. Sitäpaitsi tuomittiin hän rangaistavaksi 40 parilla raippavitsoja kuin myös elinaikaiseksi työvangiksi Viaporiin ja vielä Helsingin kaupungin torilla seisomaan samoin kuin Turun torillakin. Cavonius kärsi rangaistuksensa Turussa tammikuun 10 päivänä 1761, mutta matkalla Viaporiin kuoli hän Pohjan pitäjässä vankienkuljettajan luona."
"Vuonna 1760 oli Turun kehruuhuoneessa vahtimestarina Jaakko Cavonius, joka monena edellisenä vuotena omanvoiton saavuttamiseksi oli harjoittanut mitä kauheinta menettelyä kehruuhuoneen vankeja kohtaan. Hän vaati vankien ostamaan häneltä kaikki elämänsä tarpeet kalliimmasta hinnasta, niin että hän ruistynnyriltä otti 80 "sillinkiä", meidän rahassamme tekevä noin 5 markkaa 62 penniä, ja sen mukaan kaikista muista elintarpeista, jonka tähden vangit ovat saaneet hirmuisesti kärsiä.
Estääksensä etteivät vangit muualta saisi elämänsä tarpeita hankituksi kuin häneltä, kielsi hän, ettei kukaan saanut heille viedä ilmaiseksikaan, lahjaksi laupeudesta, minkäänlaista ruokatavaraa. Ei laskenut vankien luo sukulaista eikä outoa, syystä että varkain oli viety vankikurjille maitoa, leipää ja kalaa. Näitä lahjainviejiä oli hän kohdellut törkeillä sanoilla, potkinut maitoastiat rikki, lyönyt ja ajanut pois niiden viejiä. Tällaisen menettelyn takia kuoli 6 vankia nälkään Cavoniuksen vahtimestarina olon aikana. Vangit söivät, kun vaan saivat, kalojen perkauksia ja mäskiä. Viho viimeinkin tuli tuo vahtimestarin omavaltaisuus julkisuuteen seuraavan tositapauksen kautta.
Kolme kehruuhuoneessa olevaa naista päättivät vapauttaa itsensä tuosta viheliäisestä elämästä siten, että tukehuttivat erään kehruuhuoneessa olevan naisen kaksivuotiaan lapsen vesikaukalossa, jonkatähden he joutuivat linnaan ja oikeuden eteen tekemään selvää tuosta lapsen murhasta. Oikeudessa sanoivat naiset tehneensä tämän teon sentähden, että siten pääsisivät nälkään kuolemasta. Vahtimestari vaadittiin myöskin tutkittavaksi, ja tuomittiin menettämään virkansa ja 8 vuorokauden vesi- ja leipävankeuteen. Vahtimestari Cavonius ei tyytynyt tuomioon, vaan meni ylioikeuteen, jossa luuli pääsevänsä vapaaksi. Ylioikeus tuomitsi hänet eroitettavaksi virastaan, 28 päivän vesi- ja leipävankeuteen ja julkiseen kirkonrangaistukseen.
Mutta kun asia tuli kuningas Adolf Fredrikin tutkittavaksi, tuomitsi hän Cavoniuksen kaksi tuntia seisomaan rauta kaulassa paalun juurella Turun torilla. Paaluun, Cavoniuksen pään ylipuolelle, kiinnitettiin taulu, jossa oli hänen rikoksensa luettavana. Sitäpaitsi tuomittiin hän rangaistavaksi 40 parilla raippavitsoja kuin myös elinaikaiseksi työvangiksi Viaporiin ja vielä Helsingin kaupungin torilla seisomaan samoin kuin Turun torillakin. Cavonius kärsi rangaistuksensa Turussa tammikuun 10 päivänä 1761, mutta matkalla Viaporiin kuoli hän Pohjan pitäjässä vankienkuljettajan luona."
sunnuntai 26. heinäkuuta 2009
Wikitystä
Lasse Holm peräänkuulutti tällä viikolla SSS:n Suku-Wikille moderaattoreita. Tulevan wikin sisällöstä tai kohdeyleisöstä ei saatu tietoa. Onko vain jäsenille? Onko saman sisältöinen kuin SSHY:n Digi-Wiki?
Riittääkö kirjoittajia? Digi-wiki ei pistotarkistuksista päätellen ole niitä kerännyt. Olen itse toisinaan yrittänyt, mutta kun tuntuu ettei kukaan muu, niin miksi sitten minäkään... Selvästi tykkään enemmän siitä, että saan omaan tekstiini oman nimeni esille ja siihen ei kukaan enää sitten koske. Siksi omakustanteet ovat juttuni.
Pohjanlahden toisella puolella paikallinen bloggaaja mainosti heidän GenWikiään. Muutaman slumpsidan perusteella sisältö on laajaa, mutta sivut lyhyitä. Kannattaako yksittäisestä lyhenteestä tehdä oma sivunsa? (Ruotsalaisilla on myös ruukkiwiki, jossa on valloonisuvuista tietoja. Etusivulla todetaan "Det skall också nämnas att en del valloner flyttade vidare till Finland." Jasså!)
USAssa on - luonnollisesti - useampi sukututkimus-wiki. FamilySearch pyrkii kansainvälisyyteen, Suomellakin on jo oma sivunsa. Encyclopedia of Genealogy on komeasta nimestään huolimatta hyvin Amerikka-keskeinen. Suomalaisesta sukututkimuksesta löytyy kyllä sivu.
Edellä mainitut keskittyvät metodien ja apuneuvojen esittämiseen. WeRelate on tutkimustulosten esittämistä varten. Sitä ei blogikirjoitusten perusteella ole pidetty kovin helppokäyttöisenä.
Suomen yleinen wikipedia on osoittautunut monesti sukututkimuksen yhteydessä hyödylliseksi samoin kuin Ruotsin vastaava. Luottavin mielin olen poiminut tietoja hallitsijoista, sodista, taisteluista, kartanoista yms. Sukututkimus-sivulta pitäisi kyllä korjata SSHY:n jäsenmäärä, SSS:n jäsenmäärä (?) ja poistaa Rahialan kirja perusteoksista (arvioni siitä viime tammikuulta). Ruotsalaisessa vastaavassa on nootti kansallisesta sisällöstä, jota pitäisi kansainvälistää. Englanninkielisessä on yleinen ote lukuunottamatta ulkoisia linkkejä.
Erityisen hyödyllinen wikimedia on Wikimedia Commons, josta on löytynyt monta kuvituskuvaa. Vaikkapa Porin asemakaavaa vuodelta 1852:
Riittääkö kirjoittajia? Digi-wiki ei pistotarkistuksista päätellen ole niitä kerännyt. Olen itse toisinaan yrittänyt, mutta kun tuntuu ettei kukaan muu, niin miksi sitten minäkään... Selvästi tykkään enemmän siitä, että saan omaan tekstiini oman nimeni esille ja siihen ei kukaan enää sitten koske. Siksi omakustanteet ovat juttuni.
Pohjanlahden toisella puolella paikallinen bloggaaja mainosti heidän GenWikiään. Muutaman slumpsidan perusteella sisältö on laajaa, mutta sivut lyhyitä. Kannattaako yksittäisestä lyhenteestä tehdä oma sivunsa? (Ruotsalaisilla on myös ruukkiwiki, jossa on valloonisuvuista tietoja. Etusivulla todetaan "Det skall också nämnas att en del valloner flyttade vidare till Finland." Jasså!)
USAssa on - luonnollisesti - useampi sukututkimus-wiki. FamilySearch pyrkii kansainvälisyyteen, Suomellakin on jo oma sivunsa. Encyclopedia of Genealogy on komeasta nimestään huolimatta hyvin Amerikka-keskeinen. Suomalaisesta sukututkimuksesta löytyy kyllä sivu.
Edellä mainitut keskittyvät metodien ja apuneuvojen esittämiseen. WeRelate on tutkimustulosten esittämistä varten. Sitä ei blogikirjoitusten perusteella ole pidetty kovin helppokäyttöisenä.
Suomen yleinen wikipedia on osoittautunut monesti sukututkimuksen yhteydessä hyödylliseksi samoin kuin Ruotsin vastaava. Luottavin mielin olen poiminut tietoja hallitsijoista, sodista, taisteluista, kartanoista yms. Sukututkimus-sivulta pitäisi kyllä korjata SSHY:n jäsenmäärä, SSS:n jäsenmäärä (?) ja poistaa Rahialan kirja perusteoksista (arvioni siitä viime tammikuulta). Ruotsalaisessa vastaavassa on nootti kansallisesta sisällöstä, jota pitäisi kansainvälistää. Englanninkielisessä on yleinen ote lukuunottamatta ulkoisia linkkejä.
Erityisen hyödyllinen wikimedia on Wikimedia Commons, josta on löytynyt monta kuvituskuvaa. Vaikkapa Porin asemakaavaa vuodelta 1852:
Sunnuntaiksi Suomesta kuva
Heinäntekijöitä rouva Alec Tweedien kirjasta Through Finland in carts (1897).Alla samasta kirjasta veneenrakentaja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)