Moni kakku päältä kaunis...

Yksi tapa arvioida (tai pikemminkin arvailla) verkossa tai painetussa julkaisussa esitetyn tiedon luotettavuutta on esteettisyys. Ajatuksena, että jos ulkoasuun on satsattu, on myös sisältöä työstetty ja tarkistettu. Tai käänteisesti: jos teksti vilisee kirjoitusvirheitä, voi pitää todennäköisenä, että siinä on vastaava määrä muuta huolimattomuutta.

Nelisen vuotta sitten avattu sivusto Rakennettu Helsinki 1721–2030 on erittäin kaunis. Jos sisältöön voisi luottaa, kyseessä olisi aivan upea apu Helsingin historian tarkasteluun, sillä yleiskuvan lisäksi rakennuksiin on kirjattu tietoja ja niihin on liitetty valokuvia. Mutta harrastettuani Helsingin historiaa jo yli vuosikymmenen, ensireaktioni oli kysymys "miten tämä on tehty ja mistä lähteistä?" Osittainen vastaus löytyi painamalla infokuvaketta:

Olemassa olevat rakennukset perustuvat Helsingin rakennusrekisteriin. Vanhat rakennukset on digitoitu vanhojen ilmakuvien, karttojen ja rakennuslupien avulla.
Ruotsin vallan aikainen rakennuskanta perustuu pitkälti arvailuihin sillä lähdemateriaalia on niukalti.

Toisaalla lisäksi: "tietokantaan on manuaalisesti lisätty tuhansia purettuja rakennuksia, digitoimalla vanhoja karttoja, ilmakuvia että rakennuslupahakemuksia".

Täydellinen lista lähteistä on siis varmasti pitkä, mutta verkkosivulla olisi sille kyllä tilaa. Yksittäisten rakennuksien kohdalle olisi voinut myös antaa viitteen rakennuspiirustuksiin tai lyhyemmin niiden olemassaoloon tai olemattomuuteen.

Lopputuloksessa esimerkiksi parhaiten tuntemani Töölön Taipaleen osalta sovellus antaa suunnilleen oikeaa, mutta yksityiskohdiltaan virheellistä tietoa. Samaa voi sanoa Venäjän vallan alusta, josta esimerkkinä näyttökaappaus vuodesta 1833.

Tätä näkymää August Schauman muisteli vuonna 1886 näin: 

Erottajan ja Bulevardin kulmassa olevasta kotimme ikkunasta meillä oli mitä kaunein näköala yli koko Töölönlahden ja sen rantojen. [...] maalaismaisen näkymän miellyttävyyttä lisäsi vielä melkoisesti puistokujien ja puutarhamaiden välissä pienellä rantakumpareella sijaitseva Gebauerin kaksikerroksinen huvila, joka vielä noin 20 vuotta sitten oli jäljellä Ekbergin tontilla Aleksanterinkadun varrella, kuin vankina korkeiden, paljaiden kivimuurien keskelle suljettuna ja sen tuntuisena kuin se miettisi aikojen levottomuutta ja kaiken muuttuvaisuutta sekä surisi menneiden päivien vapautta, ihanuutta ja loistoa.

Heikinkadun esplanaadeja ei ollut silloin vielä rakennettu, ei edes ajateltukaan. [...] Kadun itäpuolella oli ainoastaan viljelmiä, ja niiden keskellä oli kaupungin huomattavimmalla puutarhurilla Lönnrothilla aivan tullin vieressä asuntonsa, jota ympäröivät taimilavat sekä kehäkukat, keisarinkruunut ja muut sen aikaiset koristekasvit.

Gebauerin huvilan rakennusten koon ja sijainnin Christoffer Weckström oli onnistunut löytämään Helsingin maistraatin rakennuslupapiirustuksesta Ib:89 866/12, minkä hän kertoi aikanaan blogitekstini kommentissa. Tämä kertoo tekemänsä työn perusteellisuudesta. Mutta Lönnrothin asunto, jota itse taannoin yritin paikantaa, ei ollut mukana lähteissään. 

Helsingin kokoisen kaupungin rakennushistorian täydellinen kartoitus kolmen sadan vuoden ajalta on aivan mahdoton urakka. Työstäessäni Taipaletta alle sadan vuoden ajalta sain nipinnapin huviloiden päärakennukset paikalleen, joten laajemman alueen pidempiaikainen selvitys on väistämättä jollain tavalla puutteellinen. Tätä ei vaan välttämättä käyttäjä ensi-innostuksessa ymmärrä ja epätarkkuutta on vaikea visualisointiin tuoda näkyviin.