torstai 3. lokakuuta 2024

Polttomurhasta epäilty puutarhuri ja muita etsintäkuulutettuja

Turun maaherran kansliassa 3.11.1772 päivätyssä ja sittemmin painetussa kuulutuksessa etsittiin muiden muassa Köyliönkartanon entistä puutarhamestaria Matthias Blomqvistia, jota epäiltiin kyseisessä kartanossa tapahtuneesta polttomurhasta. Vuonna 1724 Uskelassa syntynyt Mathias Mårtenson Blomqvist oli tullut kartanon palvelukseen vuoden 1769 paikkeilla (RK 1768-73, 1). Ilmeisesti esitetty epäilys osoittautui perättömäksi, sillä Mathiaksen ja vaimonsa Walborg Påhlsdotterin poika Petter Johan syntyi 16.5.1774 Köyliönkartanolla, jossa perhe asui vielä silloinkin kun Mathias oli kirkonvaivainen (RK 1785-90, 1; 1791-96, 4)

Haussa oli myös tuntematon henkilö, joka oli vienyt Piikkiön Johan Eriksson Huttalalta käteistä rahaa sekä Rymättylän Riittiön kylän Antilan talollisen poika Johan Eriksson, jota oli syytetty varkaudesta, ja, joka oli tuomittu kihlakunnanoikeudessa sakkoihin. Karkuun lähtiessään Johan varasti lukkari Höckertin veneen airoineen. Mukanaan hänellä oli koko vaatevarastonsa, joten pukeutuminen ei toiminut tunnusmerkkinä. Hiuksensa olivat "vaaleanpunaiset" (ljusrödt) eli ehkä vaaleat ja punertavat.

Neljäs etsintäkuulutettu oli "naisihminen" Catharina Estner tai Homberg, jota syytettiin varkaudesta ja epäiltiin Lempäälän Kuljun rusthollin murhapoltosta. Karkuun lähtiessään hänellä oli siniraitainen jakku (tröja af blårandigt Parcum), raidakas hame (randig Sarges kjortel) sekä siniraitainen esiliina (blårandigt förkläde). Nainen oli pitkäkasvuinen ja mustahiuksinen. Hän puhui selvää Suomea, mutta murtaen ruotsia.

Jostain syystä Lempäälästä lähteneen Catharinan epäiltiin olleen Caisa, joka oli kesäkuussa karannut oikeustieteen tohtori Lars Anders Ekenbergin palveluksesta. 20-vuotiaaksi ilmoitetun Caisan kanssa oli lähtenyt Maria Henriksdotter, joka oli kotoisin Kokkolasta. Heidän peräänsä oli kuulutettu vasta syyskuussa.

Ei kommentteja: