Vietin viime viikon keskiviikon ja torstain Turussa. Reissun syynä oli symposiumi, josta jotain huomenna, mutta ennen sen alkua ehdin tehdä muuta.
Aloitin Åbo Akademin arkistosta, jossa asianani oli tarkistaa yhteen Suomen talousseuran palkintoon liittyvät asiakirjat. Taisi olla elämäni sujuvin arkistokäynti. Edellisellä viikolla tekemäni yhteydenoton perusteella esiin oli haettu relevantit aineistot ja työpöydällä oli valmis nootitus tarkistettavista osista. Tekstit asiakirjoissa olivat (yllättävän) lyhyitä, joten olin takaisin ulkoilmassa alle aikayksikön.
Ja näin ehdin tarkistamaan Aboa Vetus Ars Novassa muutama päivä aiemmin avautunutta Ravattula-näyttelyä. Sitä oli vain yksi huone, joten ihan hyvä, etten tehnyt erillistä matkaa tätä varten. Esillepano keskittyi tiukasti kaivauksiin, joista olen vuosien varrella muutaman esityksen kuullut, joten kaikki vaikutti tutulta.
Brutalismiksi kutsutaan modernistisen arkkitehtuurin 1950-1970 -lukujen suuntausta, joka keskittyi "aitojen" materiaalien kuten paljaiden betoni- ja tiilipintojen usein veistoksellisten muotojen esilletuontiin sekä arkkitehtuurin sosiaalisiin tehtäviin. Ratkaisevasti parantuneet liikenneyhteydet tekivät brutalismiliikkeestä hyvin kansainvälisen.
Miten liikenneyhteydet vaikuttivat leviämiseen? Leviämiseen minne? Euroopan ulkopuolelle vai periferiaankin?
Museovierailun suurimmaksi anniksi muodostuikin Sibelius-museo itse, sillä perusnäyttely oli pantu uusiksi kertomatta minulle mitään. Näyttely ei edelleenkään herättänyt kiinnostusta Sibeliukseen, mutta pitkästä aikaa koin kosketusnäytön, joka houkutteli läpikäyntiin. Tökkimällä sain mielenkiintoista ajankuvaa kuudennen sinfonian ensiesityksestä ja mukana oli jopa liikkuvaa kuvaa 1920-luvun Helsingistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti