sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Oikeusmurha jämsäläisittäin


Osana oikeuslaitoksen muutoksia käsittelevää kirjoitussarjaa Hämäläisessä 24.9.1879:
Tahdomme tässä kertoa erään tapauksen, jonka tiedämme todeksi. 
Jämsässä pidettiin käräjiä. Eras torppari Kuorehvedeltä oli haastettu oikeuteen. Hän sai majaa käräjätalon emännän huoneessa ja lepäsi yönsä emännän arkun päällä. Aamulla, kun käräjä-vieraat seisoivat ulkona, odottamassa oikeuden istuntoa, syöksyi emäntä parkuen huoneestansa ja huutaen, että hänen arkustansa oli rahat viety. 
Kukas muu kuin Kuorehveden torppari tuli epäluulon-alaiseksi. Hänpä oli maannut arkun päällä. Käräjämiehet tarttuivat torppariin ja alkoivat häntä raadella ja rääkätä. Tuskissansa hän lausui: "Minä annan ainoan lehmäni, jos minun päästätte". Enempää todistusta ei kaivattu. Käräjätuvan auetessa mies kohta sinne. Tuomarin ja lautakunnan ja kaikkien mielestä oli selvän selvää, että torppari oli rahat arkusta vienyt eikä kukaan muu. Hän oli luvannut ainoan lehmänsä. Hän tuomittiin paikalla raippoihin. 
Tosin häneltä kysyttiin, tahtoisiko hän vedota hovioikeuteen; mutta hän sanoi olevansa köyhä mies, jonka täytyi olla kotona ansaitsemassa elatusta vaimollensa ja lapsillensa. Hänellä ei ollut aikaa istua vankihuoneessa. Siis ei muuta kuin hinattiin käräjä talon ohella olevaan pylvääsen, ja risutakkaa selkään purkamaan. Tätä paraikaa tehtäessä, syöksyi emäntä taas ovestansa parkuen ulos ja huutaen: "älkää Jumalan tähden miestä lyökö; hän on syytön; rahat ovat tässä, ne olivat minun arkussani!" Mutta tuomio oli langetettu, eikä armollinen herra siltavouti helpottanut ennenkuin mies oli saanut täyden määränsä selkäpuoleen. 
Jokainen sanoisi mahdottomaksi kihlakunnan oikeuden langettaneen tämän kaltaista tuomiota, vaikka jury sen olisi voinut tehdä. Ja niin mekin sanoisimme, ellei tapaus olisi tosi. Muistamme vielä tuomarin nimenkin. Vaan hän on jo aikoja sitten kuollut. Ja itse tapauksestakin on kulunut melkoinen määrä vuosia. 
Kuvat Tuulispää 30/1911, signeeraus Kangasmaa, ja Maailma no 22/1926, signeeraus FA tai AA

Ei kommentteja: