Miina Kiipula oli syntynyt Kiipulan rusthollissa 11.6.1847. Menettänyt isänsä alle 5-vuotiaana. Äitinsä ja isäpuolensa vuonna 1868, jolloin hän otti miehekseen Hattulasta Hakolan rusthollin pojan Kustaan. Emännän persoonasta Kerkkonen antaa naapurustossa eläneen todistuksen:
On ihmisiä, joille Jumala on antanut erikoisen taidon hallita ja johtaa. Sellainen henkilö on emäntä Kiipula. Kun ensi kerran nuorena opettajana vietin kesää siinä perheessä, ihmettelin ja ihailin sitä sopuisaa ja herttaista suhdetta, joka vallitsi perheenjäsenten sekä haltijaväen ja palvelijain välillä. Emäntä oli koko kodin sieluna. Ei hermostuneisuutta, vaan kaikki kävi tyynesti ja harkitusti. Jokainen kunnioittaen noudatti, mitä »emäntä» toivoi. Ja tätä on jatkunut hopeahiuksiin saakka.
Olen aina pitänyt häntä enemmän järjen kuin tunteen ihmisenä. Tunnettakin hänellä kyllä on, mutta aina olen sellaisissa tilanteissa huomannut hänessä järjen voittavan. Siksipä hän onkin voinut verraten tyynenä kantaa ne raskaat surut, joita kodissa vieraillut kuolema on tuottanut. Onhan hänen elämänsä ollut vaiherikas ja raskas. Nuorena vanhemmistaan jääneenä sisartensa huoltajaksi ei tunneihminen olisi kestänyt. Terästä on silloinkin tarvittu, ja niin läpi elämän. Olihan hänellä etevä ja järkevä elämäntoveri apunaan, mutta hänen luonteensa päättäväisyys on suuresti vaikuttanut talouden kehitykseen.
 |
| Valtiopäivilläkin vaikuttanut Kustaa Kiipula Velikullan 24-25/1904 kannessa |
Täytyy ihmetellä sitä taitoa, millä emäntä Kiipula nytkin vielä 80-vuotiaana johtaa ja seuraa talouttaan, sen monimutkaisimmatkin vyyhdet selvitellen. Tämän taidon hän on saavuttanut vakavalla itsekasvatuksella elämässään. Hänen elämässään jos kenen toteutuu lause: »Auta itse itseäsi, niin Jumalakin sinua auttaa.» Kun puolessa vuosisadassa kaksi ihmistä luo talosta, jossa ennen oli lantatunkio keskellä pihaa, navetassa kymmenkunta lypsävää ja peltoja pieni aukeama, sellaisen kuin Kiipulan kuuluisa tila nykyjään on, niin onhan siinä täytynyt olla sitkeyttä ja yrittämisuskallusta. Senpä tähden tuo kaikki onkin emännälle niin rakasta, ettei henno vieläkään olla rauhassa ja käskeä käskettäviä, vaan aamusta varhain iltamyöhään seuraa kaikkea, käyden aitat, kellarit ja vieläpä ullakotkin tarvittaessa. Navetta, tuo talon ylpeys, on aivan erityisesti emännän valvonnan ja huolenpidon alaisena.
Entä se tapa, jolla hän kohtelee palvelijoitaan. se olisi esimerkiksi kelpaava monelle nykyajan emännälle. Se on kaunis ilmaus hänen tyynestä ja hillitystä luonteestaan. »Olenhan minä emäntä», olen kuullut hänen lausuvan palvelijoilleen sellaisella arvokkuudella, että se on heti heille ilmaissut, mikä on heidän velvollisuutensa. Ei pahimmassakaan tapauksessa ole vaihdettu kiivaita sanoja, kahdenkeskinen, maltillinen ja asiallinen selvittely tai suhde on taas välit selvittänyt.
Yksi kauneimpia piirteitä emäntä Kiipulassa on täydellinen lapsen usko, joka häntä hallitsee kaiken tuon rikkauden, ylistyksen ja hellittelyn keskellä. Maallista tavaraansa hän kyllä pitää kalliina, ehken vieraan silmälle liiankin rakkaana, mutta sitä hän ei palvo. Monen monta kertaa olemme siitä keskustelleet ja aina olen saanut sen vakuutuksen, että Jumalan lahjana hän sen pitää. Ovathan hänen runsaat lahjoituksensakin siitä todisteena.
Ihanata on elämänsä iltana katsahtaa taaksensa elettyyn elämäänsä ja nähdä se niin eheänä kuin hän näkee elämänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti