lauantai 9. marraskuuta 2019

Lokakuusta marraskuuhun

21.10.
23.10.
24.10.
  • Ehkä pääseminen @HITU2019 onkin vaikeampaa kun oletin. Paikallinen reittiopas nimittäin neuvoo minusta käsittämättömän 80 metrin kierron bussipysäkille. [Vähemmän yllättävästi törmäsin Oulun keskustassa kahteen muuhun yliopistolle menijään ja parviälyllä pääsimme perille. Tapahtuma tietenkin raportoitu blogissa,]
  • Onko ihan pakko potkia edessään olevaa tuolia? Vaikka olen istunut kaksi tuntia perseeni ei ole niin puutunut, etten huomaisi jokaista jalan kosketusta tuolini jalkoihin. [Kaikki ei kuitenkaan päädy blogiteksteihin.]
26.10.
  • Tekijänoikeuksien tila ei ollut kehuttava vuonna 1893

27.10.
28.10.
31.10.
  • Kun sääntöorientoitunut henkilö tajuaa puoli 12 yöllä, että häntä on syytetty antamattomien ohjeiden laiminlyönnistä, niin yöunet olisi voinut oitis unohtaa. Että se eilisestä positiivisuudesta ja itsevarmuudesta.
  • Google ei osaa kääntää Turun akateemista latinaa vuodelta 1805. "De ephemeridum popularium usu et cautionibus" mukamas "The support of the newspapers use caution". Osaisiko joku ihminen täällä paremmin? [Ei toistaiseksi.]
4.11.
5.11.
  • Täysin käsittämätön esitelmä, mutta ainakin tyyppi itse on ihan innoissaan. Valitettavasti tarkoittanee, että puhuu yli ajan. [Jotain olen minäkin oppinut. Yli ajan meni.]

Ei kommentteja: