tiistai 17. huhtikuuta 2018

Pyhämaalta Peruun

Pyhämaan Kauhianpään Ollin talossa syntyi Johan-poika 18.12.1787 Henrik Henrikssonille (s. 1758) ja vaimolleen Lisa Matsdotterille. Pojanpoikansa ehti näkemään vanhaisäntä Henrik Henriksson (s. 27.9.1732) (RK 1786-1791 s. 20). Tämä oli päästänyt tai lähettänyt opintielle Michel-poikansa, joka vihittiin papiksi vuoden 1788 lopussa.

Yrjö Hormian tulkinnan mukaan "V. 1788 tuli Ollin taloon uusi omistajasuku, kun eräs Jaakko Henrikinpoika sai sen haltuunsa." Jostain syystä nuorempi Henrik tosiaan luopui isännyydestä ja muutti perheineen Uuteenkaupungin lähelle Sundholman Wehax-torppaan muutamaksi vuodeksi. (RK 1790-94). Vuonna 1794 Henrik ryhtyi kalastajaksi ja muutti varsinaiseen kaupunkiin. Samalla hän otti käyttöön veljensä omaksuman sukunimen Åhlgren (RK 1796-1801, 1802-07).

Maaseudulla syntynyt Johan lähti rippikirjan merkinnän mukaan vuonna 1802 isoveljensä Henrikin kanssa Tenholaan, jossa setänsä oli kappalainen. Johan ei siellä viihtynyt vaan jatkoi matkaansa vuonna 1807 Tukholmaan. Tuolloin pikkusiskonsa Lisa asui Tenholassa.

Johanin matka jatkui Ruotsista Pohjois-Amerikkaan ja lopulta Perun rannikolle, jonne hän perusti perheen vuonna 1827. Parikymmentä vuotta myöhemmin kotikaupunkiinsa rantautui pietarsaarelainen alus Rapide, jonka kapteenin kautta Johan Åhlgren lähetti kaukaiseen kotimaahan terveiset ja rahaa jaettavaksi köyhimmille sukulaisilleen. Hän kun oli taloudellisesti Perussa menestynyt (Åbo Tidningar 28.10.1846, Helsingfors Tidningar 6.2.1847).

Modernissa kartassa Islay, jossa Johan asui ja kohtasi suomalaisen kapteenin, on etelässä lähellä Chilen rajaa.

Karttakuva Internet Archive via Flickr Commons

Ei kommentteja: