maanantai 16. huhtikuuta 2018

Sisaret Forsten

Kun varamaanmittari F. M. Forstén kuoli Joensuussa syksyllä 1858 tyttärensä Rosa oli juuri täyttänyt 15 vuotta. Ehkä hän ei siis ollut 14-vuotias toimiessaan "henkikirjoittajan puhtaaksikirjurina auttaakseen äitiään, joka oli jäänyt leskeksi ja 5 lapsen ainoaksi huoltajaksi" kuten Naisten äänessä 5-6/1929 väitetään. Mutta aloitti työuransa kuitenkin hyvin nuorena ja ajankohtaan sekä sukupuoleensa nähden varsin virallisesti. Ja vielä virallisemmaksi se muuttui myöhemmin:
Jo 20-vuotiaana toimi hän v. t. tuulaakikirjanpitäjänä ja vaakamestarina. 1867 nimitettiin hän kruunun ja kaupungin rahastonhoitajaksi. 1871 toimitti hän henkikirjoituksia Liperin kihlakunnassa. Vuosina 1877—1887 oli hän rahatoimikamarin kirjurina ja Pohjoismaiden Yhdyspankin rahastonhoitajana ja kirjurina. Samaan aikaan hän välitöikseen useita vuosia hoiti Joensuun postikonttoria, saaden 1874, sukupuolestaan huolimatta, oikeuden postinhoitajan ja reistraattorin virkoihin. 1887 nimitettiin Rosa Forsten Lahden postitoimiston hoitajaksi ja seuraavana vuonna postinhoitajaksi Saloon, josta virasta hän erosi syksyllä 1925. [...] Postinhoitaja Forstenilla oli hyvin korkea käsitys virkamiehen velvollisuuksista. Hän oli sitä mieltä, että aina on tehtävä enemmän kuin on pakko. Vaikka kaiken pitikin tapahtua täsmällisesti ja virallisesti, ei hilpeä leikinlaskukaan puuttunut Rosa Forstenin virastoluukulta. Alaisiltaan virkamiehiltä vaatii hän huolellisuutta ja täsmällisyyttä, mutta kohteli heitä myös auliudella, joten hänen koulussaan olleet virkamiehet muistelevat häntä kaipauksella ja kunnioituksella. (Postitorvi 4/1929)
Muut isän kuoleman jälkeen elossa olleet sisarukset olivat Alida Aleksandra (s. 10.2.1837 Tohmajärvi), Flora Maria Sophia (s. 12.4.1846 Kontiolahti), Olga Augusta (s. 24.5.1850 Kontiolahti) ja Matilda Vivika, joka mainitaan nuorimpana.

Viidestä sisaruksesta kaksi oli kuuroja ilmeisesti lapsuudestaan asti. Alidan täyttäessä 80 vuotta Kuuromykkäin lehti 3/1917 kertoi, että
V. 1860 tuli neiti Forsten yhdessä nuoremman sisarensa Olgan kanssa oppilaaksi Porvoon vanhaan kuuromykkäinkouluun. Matka Joensuusta Porvooseen ei siihen aikaan ollut helppo. Se kesti 2 viikkoa. Ensin matkustettiin pienellä laivalla Joensuusta Viipuriin ja sieltä toisella laivalla Helsinkiin. Helsingistä jatkettiin matkaa Porvooseen. Käytyään läpi Porvoon koulun asui neiti Forsten ensin Joensuussa, mutta muutti sittemmin Saloon. Siellä on hän asunut jo lähes 30 vuotta yhdessä sisartensa kanssa. Neiti Forsten on vielä hyvin terve ja reipas. Ahkerasti tekee hän vielä kaikkia kotitöitä.
Vielä kymmenen vuotta myöhemminkin päästiin tekemään syntymäpäiväuutinen, jonka ohessa valokuva neljästä sisaruksesta. Joukosta oli tällöin jo pois Flora.

Ei kommentteja: