Olisi luullut lapsille kirjoitetun Ruotsin historian osuneen kirjastohakuhini jo vuosia sitten, mutta ei. Onnekseni 90-luvun alussa panetut kirjat eivät olleet kuluneet käytössä niin, että olisivat joutuneet poistoihin, joten saatoin nautinnolla tutustua Sonja Hulthin tekstiin ja neljän eri kuvittajan käden jälkeen.
När människorna kom... alkoi ihmisten tuloa varhaisemmasta ajasta eli kuvasi jääkautta ja Itämeren vaiheita järvestä mereksi ja merestä järveksi ja mereksi. Jälkimmäisiä en ollut painanut mieleeni, joten sain pieniä oppimiselämyksiä tästä.
Kivikauden liikkuvan elämän kohdalla Hulth toteaa "fick inte alla nyfödda barn leva", mutta ei ota kantaa siihen, mikä vastasyntyneiden elämän päätti ennenaikaisesti. Jäisikö lapsilukija tätä miettimään? Ehkä kauemmin kauhistelemaan seuraavalla aukeamalla kivikauden perusruokana esiteltyä veripuuroa, jossa eläimen vereen oli sekoitettu villiheinien siemeniä ja paahdettuja pähkinöitä. Itse ihmettelen tässä kohdassa, että miten usein verta oli käytettävissä kun kotielämiä ei kuvattuna aikana ollut. Helpommin on ymmärrettävää, että ruokalaji kuului rautakauteen, kuten kirjassa myös kerrotaan.
Rautakauden 400-luvulla Ruotsissa ei (tietenkään) ollut tunnetta kuulumisesta yhteen kansaan vaan paikallisidentiteetti oli merkityksellinen. Tämä mahdollisti hyökkäykset naapurialueille esimerkiksi ruuan ryöstämiseksi. Leviävä asutus synnytti riitoja myös rajoista, joille riitti rautaa, sillä se oli järvimalmin ansiosta halpaa. Lienee sovellettavissa Suomeenkin.
Jatko-osat Se där, en stad! , När Sverige var som störst ja När svenskarna flyttade till stan kertoivat historiallisesta ajasta enimmäkseen tuttuja asioita. Tykkäsin tavasta, jolla sopivin väliajoin valtakunnan vaiheiden vaikutukset tai niiden olemattomuus tavallisten ihmisten elämässä tuotiin esiin. 30-vuotinen sota ei ollut loiston aikaa vaan tavallisten ihmisten piti vesisateessakin mennä kirkkoon kuuntelemaan kruunun sotapropagandaa saarnastuolista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti