Aavetilejä ja mahdollisuuksia historian popularisointiin

VÄYRYNEN!! Sanoit että nämä "tviitit" ovat yksityisiä, "hieman kuten päiväkirja". Miten Hesari sitten tiesi tämän? pic.twitter.com/9ZIyk0XBZw

— Sanokaa Urkki vaan! (@KekkonenUKK) July 18, 2016

Kuten yltä näkyy eilisessä Hesarissa Taika Dahlbom nosti esiin FB:n ja Twitterin "aavetilejä", joilla "julkaistaan lainauksia henkilöiden teoksista ja kommentoidaan päivän uutisaiheita." Jutussa esitellään laajemmin viime vuoden projektia, jossa Pekka Halonen ja Akseli Gallén-Kallella juhlistivat pyöreitä vuosiaan FB-profiileilla, jotka eivät enää rahoituksen puuttuessa päivity.

Jutussa vilahtaa myös Ylen sota39-projekti, mutta mainitsematta jää tuoreempi Titanicilla ja kokonaan opettajien (kuten Aira Roivaisen) osallistuminen näihin sekä heidän itsenäiset hankkeensa. Ilmiötä aktiivisemmin (jo vuodesta 2012) seuranneena jäin kaipaamaan myös analyysiä, jota toivottavasti joku graduntekijä tai tutkija innostuu tekemään. Sekä tietenkin jäi mainitsematta omia lempparitilejäni .

Niinpä täydennykseksi ja tekstin kierrätykseksi kesäkuisen kesäyliopistokurssin opintopäiväkirjasta pätkä, joka syntyi some-ekspertin esiintymisestä syntyneestä harmituksesta.

Vierailevan kouluttajan otsikko oli Sosiaalinen media - mahdollisuuksia historian popularisointiin. Sen alla olisi voinut kertoa, että... 

… tarjoamalla sosiaalisessa mediassa popularisoivaa sisältöä voi symbioottisesti luoda asiantuntijaprofiilia sekä markkinoita kirjoilleen (ja esiintymisilleen). Esimerkkinä historian alalta kurssilla aiemmin mainittu Kaari Utrio, jonka FB-sivulla kannattaa kiinnittää huomiota päivitystiheyden lisäksi tyyliin, jolla Utrio kuuntelee yleisöään. Sen verran kun olen Utriota seurannut, hän kertoo yleensä tulossa olevasta kirjasta. Enni Mustonen (Kirsti Manninen) on FB-sivulla Syrjästäkatsojan tarinoita valinnut toisen tavan ja on alkanut vasta uuden kirjan ilmestyttyä julkaista siihen liittyviä arkistokuvia.

… voi olla haastavaa luoda yhtä aikaa tutkijan ja popularisoijan profiilia.

… sosiaalinen media voi olla myös yksinkertaisesti kanava julkaista popularisoivaa historiaa. Keskustelussa mainittiin viimevuotiset Akseli Gallen-Kallelan ja Pekka Halosen FB-sivut, joissa elettiin 100 vuotta aiempaa aikaa. Ensiksi mainittu oli ehdolla Vuoden museojulkaisuksi, mutta ei voittanut. Vielä laajempaa näkyvyyttä ja innostusta herätti tänä keväänä Ylen #Titanicilla-projekti, jota varten Twitteriin luotiin lukuisia tilejä. Ennestään siellä on jo lukuisia historian hahmoja joko kertomassa oman aikansa huomiota (esim. @LinnaeusSkane) tai kommentoimassa nykyaikaakin poliittisesti (esim. @AndersChydenius) tai humoristisesti (esim. @MikaelAgricola). [Piirros Agricolan patsaasta yllä Ampiaisesta 19/1910]

Mutta esitys oli oikeasti geneerinen sosiaalisen median markkinointisetti, joka keskittyi liikaa kanaviin ja pääsi asiaan “strategioiden” muodossa liian myöhään. Ryhmän iltapäivälehtijulkisuuteen eksynyt keskustelu ei auttanut asiaa.