Kustaa IV Aadolf Iisalmesta Ouluun

Kirjoitin blogikirjoitussarjan jälkeen kirjan Kuningasparin kesämatka Suomeen 1802, jossa enemmän tietoa tästäkin osasta matkaa.
Jouko Pennasen artikkelissaan lainaa Tuomas Kortelaisen Iisalmen seurakuntahistoriaa, jonka mukaan

Iisalmen pitäjänkokouksen pöytäkirjassa on 10.10.1802 ylistävä kuvaus hänen majesteettinsa armollisesta vierailusta Iisalmessa ja hänen lempeästä olemuksestaan. Maan lempeän isän sanottiin huojentaneen alamaistensa murheita siirtämällä uusien verojen määräämistä ja lupaamalla, että Iisalmen komppanian jalkaväen harjoittaminen tapahtuu Kuopiossa, jollei rykmentin harjoittaminen muuta vaadi. Kuopiossa oli silloin 700-800 asukasta.

Sanomalehdessä Posttidningar 2.8.1802 julkaistu kirje (leike alla) tarkentaa, että Iisalmelle tultiin 12.7. ja seuraavana päivänä oli jatkettu kohti Pulkkilan kappelia Oulun läänissä. Läänin rajalla odotti vastaanottokomitea, jossa edustus kaikista säädyistä.

Hieman myöhempi kuva Oulusta kirjasta Finland framstäldt i teckningar

Sanomalehteä elävämmän kuvan vierailusta Ouluun saa Sara Wacklinin kirjasta Satanen muistelmia Pohjanmaalta, jossa sille on omistettu kokonainen luku. Näyte alkupuolelta (suomennoksesta):

Korkeat vieraat tulivat eräänä pilvisenä iltana Ouluun. Maaherra Edelsvärd oli kuninkaallisia vastaan ottamassa. Koko kaupungin väestö oli liikkeellä. Virkamiehet, maistraati ja porvaristo odottivat usiampia tuntia vieraita Limingan tulli-portilla. 

Vihdoin tuli ratsastava käskyläinen ja sen perästä toinen virkasauvoinensa. Nämät ilmoittivat korkeain matkailijain jo pian tulevan. 

Nytpä aaltoili väkijoukko niinkuin meri huokealla tuulella. Siinä tungettiin, kurkistettiin ylös ilmaan, nyittiin, siunattiin, kirottiin ja litistiin. Väkevämmät imivät ilmaa keuhkohinsa että väkevästi jaksasivat huutaa hurraa, kuin tuli kuninkaalliset vaunut näkyviin. Asianomaiset olivat määränneet, että sitä hurraa piti kestämän Limingan-tullista kaupungin lävitse aina mylly-tulliin asti ja vielä vähän enemmänkin, siksi että kuninkaalliset seuroinensa tulisivat maaherrataloon Rännisaarelle. 

Maistraati ja porvaristo olivat puetetut Kustaavin-aikaisiin vaatteihin, soukat silkkikapat ja pienet miekat sivulla. Näitten johtajana oli pormestari, sittemmin lakmanni Lilljedal.
Mutta kaikista silmäänpistävin oli vara-pormestari ja raatimies Timbom väkevän kurkkunsa ja palavan virkaintonsa tähden. 

Kuin kyytihevoset riisuttiin ja maistraati porvariston kanssa kävivät paikallensa, oli pormestarimme ilosta ja kunniasta oikein hurja. Milloin veti hän siloista, milloin taas veti vaunuja eteenpäin huutaen täyttä kurkkua ja suu auki: "hurraa, hurraa!" Vaivattuna lihavuudeltansa hän sekä punotti että hikoili, kunnes vihdoin huokuen ja höyryten kaatui kuraan vaunujen alle. Tämän onnettomuuden ei antanut estää iloansa, jota kesti määrän päähän asti, vaikka suuhunsa saama kura esti parin minuutin ajan häntä huutamasta. Mutta pian soi äänensä taas yhtä kirkkaasti.