[...] lähtein varustettu dokumentti on yleisesti ottaen uskottavampi kuin lähteetön. Kysymys kuuluu: miksi joku haluaa tehdä edellä mainituin kriteerein epäuskottavaa sisältöä?
Ilmeinen vastaus on, että koulutusjärjestelmämme on ohjannut ja osin vieläkin ohjaa ihmisiä tähän. Perinteisten perusopetuksen ja lukion oppikirjojen eräs tuntomerkki on, että niissä ei ole lähteitä näkyvissä, viittauksista puhumattakaan. [...] Lähteettömyys ja tietynlainen itseriittoisuus kuuluu kanonisen tekstin luonteeseen. Oppikirjassa kajahtaa sitä samaa pyhyyttä mitä ABC-kirjalla eräänlaisena Jumalan sanan heijastumana oli Jukolan veljeksille.Myös tietokirjojen tunnusmerkkinä pidetään lähdeviitteettömyyttä tai ainakin viitteiden siirtämistä kirjan loppuun. Tästäkin oltaisiin voitu keskustella hieman kauemmin kesäkuisella historian popularisointikurssilla. Siellä käytiin kyllä läpi tapoja keventää viitemerkintöjä.
En muista todettiinko kurssilla lähdeluettelon tärkeys yhtä kategorisesti kuin Katleena Kortesuon tekstissä
Tietokirjailija, kirjassasi on oltava lähdeluettelo (jossa hän muuten kirjoittaa "Raskaat sulkeissa tai alaviitteissä olevat lähdeviitteet pidentävät ja pätkivät leipätekstiä, jolloin sen lukeminen vaikeutuu. En suosittele tieteellisen kirjallisuuden viittaustekniikkaa bisneskirjoihin enkä kuluttajatietokirjoihin."), mutta niihin kiinnitettiin toki huomiota. Mieleen jäi Anna Kortelaisen kirjan Eri kivaa! lähdeluettelo, jonka alun on varmasti tarkoitus antaa kuva perusteellisesta työstä. Mutta ei mitään tietä todentaa sitä.
1 kommentti:
Kiinnostava pointti tuo "Jumalan sana". Itse olen aina liittänyt lähdeviitteet tai niiden puuttumisen tekstin luettavuuteen. Toisaalta alaviitteet eivät katko tekstiä samoin kuin sulkeisiin merkityt viitteet.
Tekstin tekijän auktoriteetista on ollut puhetta kirjoittamisen ja kirjallisuuden puolella. Siitä miten tekijän asema on muuttunut.
Lähetä kommentti