tiistai 5. toukokuuta 2015

Viipurista puhuttua


Viipurin suomalainen kirjallisuusseura järjesti tänä keväänä luentosarjan Viipuri – rajakaupungin kulttuurielämää 1500-luvulta 2000-luvulle. Luennot taltioitiin ja ovat nyt verkossa katsottavana.

Juusteen-sarjan hengessä ja sen jatkoa ajatellen kuuntelin eilen Petri Karosen luennon
Aineellisen ja henkisen kulttuurin vuorovaikutus 1500-1600-luvulla ja taidanpa kuunnella sen vielä uudelleenkin. Mielenkiintoisia näkökulmia kaupunkihistoriaan.

Ammattitaidolla tehtyyn videoon oli otettu isona mukaan Karosen kalvot, joilta löysin tuttua ja tuntematonta kirjallisuutta. Jotain viitettä googlatessani päädyin takaisin kirjallisuusseuran sivuille, jossa on heidän toimitteidensa verkkoversioita ja sisällysluetteloita. Ensin silmäilin ja sitten kävin järjestelmällisesti läpi. Löytyi näin viime tingassa pari potentiaalista lädettä Siperian sotavankien lähtöpisteeseen...

Karosen luentoa oli niin ilo kuunnella, että potuttaa entistä enemmän Jyväskylän yliopiston Moniviestimen hakemistonäkymä, joka antaa ymmärtää, että historian perusopintojen luentoja on tallennettu usean vuoden ajan. Jos näin on, miksi tätä verorahoin tuotettua ja julkista tietoa ei voi avata kansan sivistämiseksi?

Viipurin linnan kuvan tarjosi tänään ruotsalainen "Läsebok i fäderneslandets häfder för skolan och hemmet" (1878) via Internet Archive ja Flickr Commons.

Ei kommentteja: